8.7.2014

Matkavinkkejä Içmeleriin Turkkiin

Kesälomamatkamme suuntautui Turkkiin, kuten useana vuonna aiemmin. Kohteemme oli  Içmeler Marmariksen kupeessa. Se on pieni paikka vuorten välissä "solassa" Mug`lan maakunnassa. Ympäristössä on mäntymetsikköä vuoristot, jotka ovat suosittuja patikointipaikkoja. Içmelerissä on myös oma uimaranta, jonne useat turistit tulevat Marmariksen puolelta viettämään rantaelämää. Meri on siis Ageianmerta. Ruokaravintoloita on rannan tuntumassa ja samoin kojuja, joissa myydään kaikenlaista. Hintataso Icmelerissä on kalliimpi kuin Marmariksessa.

10 kilometriä pitkän rantakadun pääsee kulkemaan Içmeleristä  Marmarikseen ja takaisin dolmus-bussilla n. eurolla/suunta. Busseja kulkee jatkuvasti. Niissä on helppo liikkua lasten tai rattaiden kanssa.

Içmeler  sopii hyvin rauhaa rakastaville, lapsiperheille tai vanhemmille ihmisille. Kaduilla on vähän liikennettä ja meidän alueella jopa ei juuri ollenkaan. Liikkuminen jalkaisin on siis turvallista. Lasten leikkipuistoja on paljon myös alueella. Meidän hotelli oli paikallisen luokituksen mukaan **, Aurinkomatkat luokitteli sen ***. Mama Tuncay on ihan Içmeler  pohjoisessa solassa umpitien päässä. Hotelli on pieni, ulkona on iso uima-allas ja pieni lasten allas. Hotellissa on pieni baari, josta saa syötävää ja juotavaa pitkin päivää. Hotellin omistaja oli paikalla hotellissa koko ajan. Hänen perheensä oli siellä myös päivisin, jopa isoäiti.


Tässä näkymä meidän terassille päin uima-altaalta.



Yhtenä päivänä tutustuimme kaupunkikiertoajelulla Marmarikseen, jolloin liikuimme bussilla ympäri kaupunkia. Yksi kohde oli suosittu nahkaliike Silvio Leather, jossa oli upeita nahkatuotteita myynnissä.Takki irtosi n. 250€,joku maksoi enemmän, riippui siitä miten jaksoi tingata. Toinen kohde oli Turkin makeimman miehen luokse Docctor Turkish delight eli karkkitehtaaseen, missä valmistetaan erilaisia turkkilaisia makeisia. Omistaja oli oikein huumorimies. Kaupasta sai samalla ostaa myös namuja tuliaisiksi kotiin. Lisäksi saimme maistiaisia. Turkkilaiset makeiset ovat meidän makuumme ehkä aavistuksen outoja:)


Nahka oli oikein ohutta, kuin kangas. Muotia oli kääntötakit.
 Uskomaton valikoima kauniita nahka-asuja joka makuun.


Pienet vieraat huomioitiin kruunuilla, ja aikuiset viuhkoilla.
 Ihana oppaamme Virpi kuvassa myös. Tähän meidän Papu rakastui, kotonakin huutelee Vimpiä.


Tässä kuvaa Marmariksen kaupungista näköalapaikalta kuvattuna. Bussilla ajoimme aika korkealla, että päätä melkein huimasi. Näköalapaikan lähellä oli myös vesipuisto, jossa on erilaisia liukumäkiä ja puuhaa perheen lapsille ja miksei myös vanhemmille. Kävimme myös tutustumassa Marmariksen Vanhaan kaupunkiin, jonne menimme basaarialueen läpi. Liikkuminen voi olla hankalaa liikuntaesteisille tai lapsille portaiden vuoksi. Mutta ihana tunnelma siellä on, suosittelen käydä. Basaarin "kadut" on merkitty väreillä, jos satut eksymään. Kauppojen tarjontaa on laidasta laitaan: laukkuja, kenkiä, vaatteita, koriste-esineitä, mausteita ja mitä vain. Turkki on vielä halpa maa meille suomalaisille tehdä ostoksia.








Marmariksen satamassa voit nähdä toistaan upeampia laivoja. Satama on kuuleman mukaan edullinen säilyttää laivaa ympäri vuoden. Ja näitä mezejä on pakko maistaa Turkissa, niillä melkein voi täyttää vatsan kerralla eikä pääruoalle jää tilaa. Näitä mezejä pitäisi tehdä kotonakin, ovat herkkuja!Turkkilainen leipä on myös hyvää, sitä tarjotaan aina. Sekin täyttää vatsan, niin ettei jää tilaa sille pääruoalle.









 Marmariksesta löytyy myös alue, jossa on merkkiliikkeitä. Vartijat vartioivat alueella, ja muutenkin oli kovin rauhallista "kalliimmalla shoppailualueella".


Icmelerissä on valtavasti kasvillisuutta, ehkä eniten mitä missään muualla. Upeita kukkia, valtavia köynnöksiä ja vihanneksia sekä puita että pensaita. Näitä oli ihana katsella ja tuoksu oli välistä oikein huumaava. Meidän 1v 8 kk:n ikäinen Papu sai lahjoja kaupoista ja yksi vanha pappa antoi näitä neilikoita meille. Näissä oli jännä kanelin tuoksu.

Hamam -retki on melkein aina "must"-listalla Turkissa. Käy ensimmäisenä lomapäivänä siellä rentoutumassa, ja saa rusketus paremmin pintaasi:) Kotiin kannattaa ostaa turkkilaisia saippuoita, joita löytyy monenlaisena koostumuksena: ruusua, oliivia...Ihania tuliaisia naisille! Mausteita on myynnissä myös joka puolella, nekin hyviä tuliaisia.






Marmariksesta kävimme päivän retkellä Rhodoksella. Tästä löytyy juttua täältä. Huomio, että ei ole liian kova merenkäynti, ettei tule merisairaaksi.


Pitkästä aikaa olimme  valmismatkalla, ja olimme erittäin tyytyväisiä matkaamme. Oppaamme Virpi oli aivan ihana ja aina jaksoi vastailla kysymyksiin sekä viihdyttää tätä vajaata pari vuotiasta, joka ei aina jaksanut olla mukana kympillä vaan välistä alkoi tehdä omia temppuja.

Upea lomapaikka, suosittelen Içmeleriä lämpimästi. Kesän alussa siellä on vielä sopiva lämpötila suomalaisille n. 20-25.Jos haluat kysyä lisää, laita kommenttia. Tätä postausta on luettu satoja kertoja, ja voin kyllä suositella paikkaa esim. perheille tai aikuisille.

4 kommenttia:

  1. Hei Aikku,

    Kiitos mukavasta blogistasi. Kiva kuulla, että viihdyit matkallasi! Lämpimästi tervetuloa uudelleenkin :)

    Ystävällisin terveisin,

    Eeva / Aurinkomatkat

    VastaaPoista
  2. Olimme erittäin tyytyävisiä Aurinkomatkoihin ja ihanaan oppaaseemme Virpiin! Paikkana myös käymisen arvoinen. Meillä tämä lapsenlapsi 1v9kk jaksaa vieläkin muistaa "Tunkin" ja uijaa (uimaan) ja Vimpin (Virpin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogistani löytyy myös muita matkakertomuksia ja Turkista myös juttua.

      Poista
  3. Edelleen 3v7kk haluaa lomalla Turkkiin. Hän on käynyt jo kaksi kertaa Turkissa, kerran Kreikassa ja kahdesti Englannissa Lontoossa ja silti tämä Turkki on jäänyt mieleen. Elokuussa seuraava lomamatkamme odottaa.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com