13.5.2016

Keittiöön mustaa

Musta5101 -sarjaan tuli meidän keittiössä täydennystä, kun tiskiharja liittyi joukkoon. Keittiössä voi sisustaa myös tavanomaisilla välineillä, koska joitakin näitä on käytännön vuoksi hyvä pitää esillä kuten nyt tätä ylijäämämateriaalista valmistettua tiskiharjaa. Harjat ovat myös luonnon omaa materiaalia. Ohjeessa sanotaan, että harja pestään välillä astianpesukoneessa, jolloin rasvajäämät lähtevät pois. Kyllä nyt on kiva häärätä keittiössä, kun on näin kauniita välineitä käytössä.




Bambu-luutu on ollut hyvä käytössä. Kuivaa myös helposti eikä jää hajuja. Murut ja läikät lähtevät pöydiltä hyvin. Mustikan tuoksuinen tiskiaine on myös mieleiseni tuote. Kivaa viikonloppua näin mustissa tunnelmissa:)

11.5.2016

Siirappia Nicolas Vahé

Tilasin sisustusverkkokauppa Herttasesta muutamia juttuja kotiin. Yksi niistä oli tämä karamellin makuinen siirappi S1, joka sopii esim. kahvin sekaan mauksi. Siirappi on oikein lirua, ja pienikin määrä jo maistuu juomassa. Tätä voi laittaa vaikka jäätelöannoksiin tai jälkiruokiin. Se mikä on hyvä puoli näissä Niclos Vahén tuotteissa, niin ne ovat kauniita sisustuselementtejä myös, joten niitä voi pitää myös esillä keittiön tasolla tai pöydällä. Nicolasin intohimo on hyvä ruoka ja nämä kaikki hänen brändin alla olevissa tuotteissa on käytetty ensiluokkaisia raaka-aineita. Hänen tuotteet ovat saaneet vaikutuksen Ranskasta, jossa hän on viettänyt paljon aikaa myös lapsuudessa. Lisää hänestä löytyy täältä. 





9.5.2016

Diy- kortti ja kranssi sekä äitienpäivälahjat

Äitienpäivä on aina niin mieltä lämmittävä juhlapäivä, että ei kai sen parempaa me äidit voida saada. Meillä on tapana kokoontua mummolaan koko suvun voimin, jossa on jo kolme sukupolvea mukana eli meidän pienet kohta 3- ja 3,5v prinsessat. Ja jouluna on yksi pikkuinen lisää joukossamme. Siskoni oli ollut apuna äidilläni kakkujen täytössä, kun hänen kädet ovat välillä kipeät. Äitini on aina ollut loistava kokki ja leipuri. Nyt hän oli loihtunut itse suolaamastaan lohesta voileipäkakun.

Nämä itse tehdyt kortit ovat aina niin ihania saada, Jos en väärin muista, niin tyttäreni osti nämä leimasimet Granitista. Kiva diy-idea ja helppo toteuttaa.

Meillä annettiin hemmottelulahjakortteja jalkahoitoihin. Tyttäreni antoi lahjaksi kivoja tauluja ja itse tekemiään kortteja. Askartelutaidot ovat myös hyvin halussa suvun nuorilla. Toinen tytär teki minulle lahjaksi ihanan mansikkajuustokakun. Rakkaus-muumimuki tuli mukikokoelmaani lisää.


Mummo sai myös ihanan valtavan virkatun pyöreän maton ja lisäksi tämmöisen diy-kranssin, joka on tehty suodatinpusseista. Kranssi oli erittäin kaunis ja sopii hyvin valkoisen maton kanssa. Laitan kuvaa matosta, kun sen äitini on sen paikan löytänyt kodissaan.


Ja tämä oli meidän toisen mummin lemppariväri ja häntä muistettiin viemällä kylmääkin ilmaa kestävä krysanteemi haudalle. Minusta tämä väri oli erinomaisen kaunis.



Ihanaa uuden viikon alkua Sinulle!

6.5.2016

Mitä lahjaksi äidille?

Viikko on vierähtänyt vierailla mailla, sen vuoksi äitienpäivä nyt onkin mennyt ohi valmisteluineen mm.lahjaostokset ja kakun suunnittelulla.Oma toiveeni oli Marimekon Fokus-   tarjotin, mutta tytär sanoi,  että oli jo ehtinyt lahjan ostaa. Mutta silti se tarjotin pysyy omalla hankintalistallani. Karita Tykän Sokeriton -kirja on juuri ilmestynyt ja se voisi olla hyvä lahja vaikka Karitan nimmarilla varustettuna. Kirjaa saa tilata suoraan hänen Superlemonin verkkokaupasta täältä http://superlemon.fi/sokeriton-kirja-karita-tykka.html .




Sokeriton kirja edullisesti
kuva lainattu. www.superlemon.fi

Leppoisaa viikonloppua ja onnea kaikille äideille!

1.5.2016

Teassin kalusteet

Terassin kalusteet  ovat nyt paikoillaan. Hyvää Vappua! Nyt ainakin ilmat suosivat, sen vuoksi eilen joimme vapun kunniaksi terssilla munkkikahvit ja pPpu sai leikkiä jo ilman ulkoiluvaatteita  lämpimässä lasiterassilla. Avoterassille on tuotu jo lepotuolit ja suuri aurinkovarjo odottamaan kesän saapumista. Parasta on se omalla terassilla kun voit istua ja juoda ulkona vaikka aamu- tai päiväkahvit. Se on sitä rentoutumista arjen kiireen keskellä.

Meidän terassilla lämpötila nousi auringon paistaessa jo yli 25 asteeseen.. Badenbaden tuolit myös toin varastosta, ja loikoilimme myös niissä suojaisalla takapihalla. Tuolien pehmusteet kestävät vuosia käytössä, jos muistat sateella ottaa ne sisälle suojaan, kun kangas muuten haprastuu ja värit haalenevat.

Mitä leipoa vappuna?

Vappuun kuuluu aina sima, mahdollisimman paljon sokeroidut munkit ja serpentiinit. Sain äidiltä hyvän munkkiohjeen, ja perjantai-iltana leivottiin pieni satsi munkkeja! Lisäksi eilen söimme kunnon pihviaterian vapun kunniaksi. Mun gluteeniton munkkiohje on myös täällä, jos etsit vapuksi munkkireseptiä.



Miten siellä vietetään vappua?