14.11.2015

Pariisi

On ollut ihan järkyttävää kuunnella ja lukea Pariisin tapahtumista tv:stä,radiosta ja internetistä.On mielestäni niin väärin kuin vain voi olla,että viattomat ihmiset joutuvat uhriksi tahtomattaan,kun terroristit iskevät.Olen haaveillut matkasta Pariisiin,kun pari kertaa on vain ollut mahdollisuus pikaisesti käydä siellä. Bloggerin kuvassani on tämä Eiffelin torni ollut kauan.Kynttilöitä on sytytetty tänään erityisesti Pariisin vuoksi.Voimia heille!



13.11.2015

Jouluisia juttuja

Tänään on joulun ekat tortut paisteltu, ja viikolla olin Partyliten lanseerauskiertueella. Ohjelma oli niin loistavan hauska, että kaiken silmänruoan lisäksi myös saimme nauraa maha kippuralla. Suosittelen kaikille tätä kiertuetta, joka järjestetään joka vuosi. Minä olen kynttiläfriikki, ja nyt tänään testailin uutta tuoksuvaa votiivia granaattiomenaa. Väri on niin hempeän persikka; lempiväri nuoruudesta. Sain myös uuden kuvaston, jossa on ah niin hempeitä ihania kesävärejä. Mutta ajatukset vielä tähän aikaan, eli eilen yritin metsästää kehyksiä kolmeen tauluun, mutta ei oikein löytynyt. Kun saan taulut valmiiksi, niin laitan tänne kuvaa tulemaan.





Hauskaa viikonlopun alkua! 

11.11.2015

Diy: kuusiasetelmat

Sisustusliikkeessä pyörittelin kädessäni tekokuusia, jotka olivat ihan aidon pienen kuusen näköisiä. Mutta sitten tuli mieleen, että voisin ihan oikeita kuusen taimia laittaa ruukkuun. Ruukuissa on nyt kuusia, kaksi on meille ja kolme lahjaksi. Tähän lasiterassin kuusen ruukkuun käärin Marimekon lahjapaperia ympärille, kun mielessä kävi, että kankaista ei voi oikein laittaa, jos tätä kastelee. Joten pohjassa on lautanen ja paperi vain ruukun ympärillä. Metsästä toin myös jäkälää ruukkujen sisäpuolelle koristeeksi. Jäkälän keruuseen pitää olla maanomistajan lupa sitten samoin myös kuusen taimiin! Yksi iso taimi on etupihalla ruukussa ja siihen virittelen jouluvalot, kun niiden aika on. Tämä nyt on ekologinen vaihtoehto, jos vielä saisi kuuset menestymään ruukuissa.





Joko teillä on kuusia ja jouluvaloja viritelty kotiin?

8.11.2015

Jouluisia somistuksia ja Onnea isänpäivänä!

Viikonloppuna on haettu pieniä kuusia kahdelle terassille joulua ajatellen. Kuuset istutin ruukkuihin, joten ne voi hyvässä lykyssä kasvaa niissä. Perjantaina kävimme tyttären kanssa hakemassa jouluisia somistustarvikkeita. Nyt meillä on lunta, tähtiä ja lumihiutaleita Partyliten kupliin. Niistä tulikin oikein kivat. Riviera Maisonin tekolumi on jännää, kun se jotenkin laajenee astiassa. Purkki onkin erittäin riittoisa. Hintaa oli n. 6€. Tässä nyt alkuinspiraatiota isänpäiväksi ja tulevalle joululle.







Onnea myös kaikille isänpäivää viettäville isille, isoisille ja isoisoisille!! Meillä pappa saa lahjaksi uudet lisävalot autoon! Ostimme sisarusten kesken sellaiset, ja toivotamme näin valoisaa isänpäivää.  



5.11.2015

Voihan Hemtex

Eilen extempore matkalla isompaan kaupunkiin tuli piipahdettua Hemtexissä. Siellä oli tarjolla niin ihanan pehmeitä valkoisia, harmaita ja hennon roosan värisiä tyynyjä ja peittoja. Hemtexin tarjous ota kolme, maksa kaksi on vielä voimassa viikonlopun ajan. Syksyn ja talven koittaessa koti muuttuu tekstiilien suhteen pehmeämmäksi ja paksuimmiksi. Sohvan tyynyrivit houkuttelevat loikoilemaan pörröisen torkkupeiton alla vaakatasossa. Tässä kuvassa on tähän vuoden aikaan kotiin sopivia pehmeitä torkkupeittoja ja tyynyjä, että laitan sen inspiraatioksi myös sinne sulle!



kuva: Frozen winter www.hemtex.fi












Kuva lainattu www.hemtex.fi
Tämä Laura -maljakko oli rakkautta ensi silmäyksellä.  Tämän voisin toivoa joulupukilta lahjaksi jouluna. Maljakko on muuten paketoitu valmiiksi noin ihanaan lahjarasiaankin. Hintaa tällä maljakolla on 44€ (löytyy myös Hemtexin verkkokaupasta). Tähän maljakkoon sopii luonnon omat oksat (havut, koivu tms. oksat) tai talven kukat (amaryllis, ruusut tms).

Joko olette sisustelleet kotia talvisiin tekstiileihin? Mikä on sun lemppari tekstiili?