13.7.2015

Juhlatunnelmissa ja kesän eka mansikkakakku

Viikonloppuna oli synttäreitä ja rippijuhlia. Jaksoi ilmatkin vähän suosia, eikä kahteen päivään satanut. Piha ja puutarha sai kyytiä, kun aidanteita leikattiin oikein urakalla. Meidän pihan pensaat ja kasvit saavat nyt kasvaa rauhassa enkä aio upottaa käsiä multaan. Kynnet ja sormet ovat sen näköiset, että eipä ole manikyyreistä tietoakaan.








Tein ensimmäisen kesän mansikkakääretorttukakun vävypojalleni synttäreiden kunniaksi. Laitan tähän myös ohjetta, jos haluaa nopeasti tehdä tarjottavaa. Tein itse suklaiset perhoset kakkuun. Minulla on pieni silikonivuoka, johon sulatin suklaan ja laitoin hetkeksi pakkaseen kovettumaan.

Unelmainen kääretorttu (Valion ohje mukaillen)
4 munaa
1,5 dl sokeria
½dl perunajauhoja
3/4 vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Väliin
1 prk vispikermaa (2dl-3dl)
1-2 prk Valion valkosuklaalimerahkaa tai muuta
2 rkl sokeria
mansikoita pilkottuna

Päälle
1 prk vispikermaa vatkattuna
mansikan lehtiä, mansikoita pilkottuna, sulkaakoristeita

Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauholeivinjauheseos siivilän läpi varovasti. Levitä taikina leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa n. 10 min. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille. Täyte: kerma vatkataan vaahdoksi, sekoita muut aineet siihen, myös pilkotut mansikat. Laitoin ensin pohjaan mansikkahilloa ja tuon täyteseoksen sen päälle. Kääri rullalle, anna tekeytyä muutama tunti. Koristele kermavaahdolla ja mansikoilla, mansikan lehdillä ja sulkaakoristeilla.





Rippijuhliin veimme lahjaksi valokuvakehyksen, johon kaiverrettiin nimi ja päiväys. Aurinko paistoi, ja oli ihan kiva pukeutua kesämekkoon. H&M:n alesta hamstrasin isoja kaulakoruja, niin sai uuden korunkin laittaa kaulaan. Tässä juhlalook leikki-ikäisellä (kengät olivat vaaleanpunaiset rusetilliset ballerinan tyyppiset).


Juhlavista tunnelmista arkeen, heinäkuu jo kohta puolessa välissä. Mihin tämä kesä oikein katoaa?

9.7.2015

Tylsä kesäloma

Olen kesäihminen, mutta en tämmöisenä kesänä jolloin vettä tulee ja aurinko ei herätä kirkkailla säteillään linnun lauluun. Ensi töikseni aamulla kuuntelen, että ropiseeko kattoon. Jos ei heti aamulla niin viimeistään päivällä. Eilen piti leikata marja-aronia aita, vaikka vettä satoi. No aidan siistiminen jäi vielä odottelemaan aurinkoisia kelejä. Niitä tuskin on odotettavissa, eikä toiveissa oikein jaksa elää. Viime kesänä ostamani kasvihuone kasveineen on tänä kesänä kovin heikossa jamassa, amppelitomaatit eivät jaksa punoittaa, että niitä saisi leivänpäälle herkkuna punaposkipalleroita. Tomaatit vasta kukkii, kurkku on kuin keväinen taimi ja ruoho rehottaa; ainut joka tykkää sateesta.



Lomafiilis on hukassa, miten jaksaa työssä taas tuleva vuosi, jos ei akkuja saa ladattua tämmöisenä kesänä. Positiivisuus on ollut aina kannatteleva voima ja usko parempaan; se usko on tänä kesänä loppunut jo alkumetreillä heinäkuussa. En tiedä saisiko sitä ostettua tuolta S-marketista tai K-kaupasta; ostaisin ainakin monta kiloa. Tilaisin myös Anttilasta tämän aurinkovarjon yläpuolelle tulevan kultapallon.


Miten sinun kesä on mennyt? 

7.7.2015

Mitä meidän takapihalle kuuluu?

Mitä meidän takapihalle kuuluu? Siellä kukkii monenlaista kukkaa, ja niistä saakin maljakkoon monenlaista ja väristä kukkaa. Tulppaanit ovat hauskaa lajiketta tuolla takapihalla (kuva alhaalla), niissä on tuollaiset "revityt" terälehdet.

Tänä kesänä meillä ei oikein syreenit ole kukkineet hyvin. Osa eri syreenilajikkeista oli ilmeisesti paleltunut osittain (mm. nuokkusyreeni, joka on ollut oma suosikkini). Pitkin kesää pihalta saa poimia kukkia vaikka lahjaksi kyläreissulle. Äidiltäni sainkin lahjaksi Lumipalloheisin oksia, ja ovat kyllä maljakossa kimppuna kauniit. Kyllä ne myös kestävät siellä muutaman päivän ennenkuin alkavat varisemaan.



Unikot ovat tänä vuonna näitä silkkisiä punaisia ja kooltaan hyvin suuria. Unikko kukkii kauan kukkapenkissä ei niinkään maljakossa. 






Tämä valkoinen puinen laatikko on Agrimarketista-50%. Laitoin kesäkukat tähän suuriin muovisiin pyöreisiin vanhoihin ruukkuihin, pysyy puupinta parempana. Etsinnässä on isot neliskanttiset korkeat ruukut kesäkaudeksi valkoisena tai harmajana.

Kesää vieläkin odotellessa!

5.7.2015

Kotona tehty jäätelö

Monelta taitaa löytyä kotoa kaapin kätköistä jäätelömuotteja. Minulla on kahdet, joista toiset on tupperwaren punaisine ja keltaisine päineen. Niitä on ollut myös omassa lapsuudessani ja silloin tupperin kutsuilla äitini sai jäätelönteko-ohjeen. Muistan, että se oli vaniljajäätelöä mitä kotona tehtiin. Muotteihin on tullut yleensä kesäisin tehtyä mehujäätä. Nyt tyttäreni on tehnyt itse jäätelöä ja siitä innostuneena myös minä.

Löysin eilen vielä kirpparilta Jäätelö * täydellinen nautinto-kirjan. Tekemäni jäätelö on täyteläistä kuohukerman vuoksi. Vispikerma käy myös, ei tule niin rasvaista, itse tykkäisin enemmän maito+vispikerma yhdistelmästä. Banaanin tilalle voi laittaa vaikka pelkästään mansikkaa tai mitä itse haluaa omien mieltymysten mukaan. Onnistunut jäätelö syntyy, kun muistaa sekoitaa ainekset, kun jäätelö on ollut sen 1-2 h pakkasessa, jotta seokseen ei tule jääkiteitä.



Banaanimansikkajäätelö

3 banaania
mansikoita haluamasi määrä
2 rkl sitruunamehua
115 g tomusokeria
6 dl kuohukermaa

Soseuta banaanit ja mansikat, lisää sitruunamehu (käytä yleiskonetta tai sauvasekoitinta). Siivilöi tomusokeri seokseen. Vatkaa kerma, laita jääkaappiin. Laita banaaniseos toiseen astiaan ilman kantta ja pakasta. Anna kovettua reunoista 1-2 h, kumoa seos toiseen kulhoon, sekoita haarukalla tai yleiskoneella. Lisää kermavaahto. Laita jäätelö takaisin pakastimeen 2-3 h. Meillä se oli yön yli.



Oletko sinä kokeillut jäätelön tekemistä kotona? Mikä on paras makuyhdistelmä?

1.7.2015

Tähtiä tähtiä

Terassin maalaus jäi odottamaan sateettomia päiviä, että sermien kaiteet saavat uutta väriä pintaansa. Nurmikko on myös kohta kuin viidakko, kun ei pääse sitä lyhentämään leikkurilla. Muistinkin ottaa lainaksi tyttäreltäni tämän ihanan tähtihuivin, jonka olen tuonut joskus matkalta. Tähtikuvio edelleen viehättää sekä sisustuksessa että asusteissa. Uskon, että tähti on tullut jäädäkseen. Vai mitä mieltä olet?




Tässäpä tämän päivän piristys Tommy Hilfigerin huivi, joka on kooltaan oikein reilu. Ihana kietaista kaulaan paidan tai takin kanssa. Väri on hempeä pastellin turkoosi. Sopii hyvin uuden pienen DKNY:n laukkuni kanssa.




Reipasta viikkoa, kesäkelejä odotellessa!