11.9.2014

Koululaispojan huoneen sisustus

Siskon pojalle on suunnitteluasteella huoneeseen uutta tapettia seinälle ja muutenkin huoneen päivitystä 10-vuotiaan käyttöön. Seinällä on ollut Boråsin-tapettia yhdellä seinällä. Seinissä oli värisävynä hentoa turkoosia, se on nyt maalattu valkoiseksi. Jyväskylän  Asuntomessuilla oli pojan huoneeseen laitettu karttatapettia, jota samantapaista on myös ollut Vallilalla. Se on ollutkin oma lemppari. Tähtikuvio olisi aina sopiva pojalle, Raitaa on myös aina ollut, että jotain uutta ja kivaa vaihtelua voisi olla tällä kertaa. Itse yhdistäisin tapettia, maalia ja liitutaulumaalia pienen alueen piirtämistä tai muistutuksia varten.

-seinälle pientä hyllykköä työpöydän seuraksi. Sring pocket -tyylisiä tai laatikoita, joista aiemmin postailin täällä.
-yöpöytä valaisimen kera sängyn viereen
-seinälle naulakko
-leluille ja omille tavaroille rasioita, pussukoita, laatikoita
- tyynyjä iso kasa sänkyyn


Tähän poimin ideoita pojan huoneeseen eri tyylisisistä sisustuksista ja väreistä, mitä voisi ajatella huoneeseen sopivan (kuvat Jyväskylän asuntomessukohteista).






Seinä: Liitutaulumaalia turkoosin värisenä. 









Tänään on aivan ihana lämmin ja aurinkoinen sää 16 lämmintä. Lähden hiontatöihin ulos. Lokoisaa torstaita!


9.9.2014

Voiko tyynyjä olla koskaan liikaa?

Jotkut keräävät kenkiä jotkut astioita,itse hurahdan tyynyihin.Valkoinen Gantin pellavatyynynpäällinen oli löytö kirpparilta.Nyt se on sulassa sovussa Ikean ja Finlaysonin norsutyynyn vieressä.Gantin tähtityynpäällisiä joskus himoitsin,mutta nyt en enää. Tyynyjä ei voi olla koskaan liikaa.

Omenapuusta tuli 10 omppua tänä syksynä.Maata pitäisi lannoittaa enemmän, koska se kuitenkin on kaiken a ja o.Kasvihuoneessa tomaatit punastuivat vihdoinkin ja kesäkurpitsassa on  kolme pientä alkua.Kurkkuja kasvaa vielä myös,mutta ens viikonloppuna tyhjennämme kasvihuoneen.Ensi kesäksi on haaveissa saada isot kukkaruukut terassille ja valkoinen pöytä uusille jo hankituille Jyskin tuoleille. Löytyisiköhän niitä vielä verkkokaupoista alennuksella?




Maljakko: Pentik
Lautanen:Pentik

Aurinko paistaa korkealla jo, ihanaa päivää Sinulle!

6.9.2014

Tarrakelloa,salmiakkikuvioa ja tähtiä seinälle

 Tämä hauska tarrakello tuli vastaan asuntomessuilla Jyväskylässä eräässä kodinhoitohuoneessa. Pieni kiva idea seinälle vähällä vaivalla, vai kuinka?  Art4you:n sivuilta löysin tämän salmiakkikuviotarran (53 cm x 45 cm) jota myydään arkkeina. Värejä löytyy joka lähtöön: keltaista, oranssia, punaista, valkoista..

Messukohteen  samassa talossa oli myös seinään laitetut akryylitähdet, joiden kiinnitys on vain kaksipuoleisella tarralla seinään. Meillä on kiinnitetty aikoinaan pimeässä hohtavia tähtiä kattoon ja seiniin, jossakin huoneessa on niitä vieläkin loistamassa.

Salmiakki
Kuva lainattu: www.art4u.fi




Tämän huoneen raitatapetti oli niin piristävä ja raikas ilmestys, että nappasin siitä kuvan talteen. Turkoosi on sisustuksessa aika ajaton väri. 


LÄMMINTÄ viikonloppua! 


4.9.2014

Mihin laittaa kaunis tavara esille kotona?

Jos on oikein lempiesine, perintökalleus, kiva "se jokin" tavara tai muu silmiä hivelevä juttu, niin sen voi laittaa iloksi johonkin näkyvään paikkaan kotona. Se voi olla:
- keittiössä seinällä vastapäätä lempi-istuintasi
- makuuhuoneessa sängyn vastakkaisella seinällä
-olkkarissa jossain paraatipaikalla tai kenties yksinäisellä seinällä
-lastenhuoneessa sängyn vastakkaisella puolella 
-tai missä vain tilassa kotona, jossa lepuutat mieltäsi ja haluat sen ihanan jutun olevan esillä

Tämmöiselle pienelle tavaralle oli kivoja laatikkohyllyjä Jyväskylän asuntomessuilla mm. näin ihanan keltaisena  wc:ssä. Minulla on ihana Burberryn tuoksu laatikon kera esillä wc;n lasihyllyillä, mukavahan sitä Burberryn ruutua on katsella ja kauniita purkkeja yleensäkin.


Ruotsalainen String-hylly on suunniteltu jo1949- luvulla, klassikkotuote. Koonsa puolesta tähän hyllyyn (50x60x15 cm) saa rakkaimpia esineitä esille. Hyllyä saa monenvärisenä. Valkoinen on mun lemmpari, ja saarni sekä keltainen.

String Pocket hylly, keltainen
Hylly: String Pocket, kuva lainattu http://www.finnishdesignshop.fi/huonekalut-kirjahyllyt-string-pocket-hylly-saarnivalkoinen-p-6661.html

2.9.2014

Helppo ja nopea arkiruoka

Kun nyt kasvikset ovat parhaimmillaan, laitan niitä joka ruokaan jollakin tapaa. Nyt tein pikaisesti vuokaan uunimakkaraa juustolla höystettynä, tomaattia&kesäkurpitsaa ripauksella suolaa, öljyä ja viherpippuria toiseen reunaan vuokaa. Oman maan perunoista tein ekan muussin. Juusto tuo kivan pikantin maun, kun se sulaa uunissa. Nam!



Kummasti syksy tekee tuloaan,aamulla usvaa niin ettei eteensä näe.Löysin kirpparilta paketin kivoja reunapitsejä,mietin mitä niistä askartelisi jouluksi...