13.8.2014

Kasvihuoneen kasvatit

Tänä kesänä kasvihuoneesta on nyt tullut satoa yrteistä: basilika, tilli ja persilja. Pinaatti ehti mennä vanhaksi reissun aikana, niin eilen sitä ostin sitten kaupasta. Jos tänään tai huomenna teen niistä pinaattilättyjä ja -keittoa. Kurkkua on tullut mukavasti ja tomaatti nyt on vielä vaiheessa. Kesäkurpitsaa odotan myös sieltä tulevan. Porkkana ei viihdy kasvatussäkissä ja samoin myös sipuli. Ensi vuonna pitää multaa laittaa enemmän näille.

Salaatti on kasvanut hyvin kasvusäkissä, ja sitä on kahdenlaista yhdessä kasvusäkissä.

Tilliä ja persiljaa olen pakastanut sellaisenaan pieniin pusseihin. Niiden maun ja vitamiinien pitäisi säilyä pakasteena.


 Perunaa on tullut jonkun verran, ei niin paljon kuten odotin.  Perunahan lannoitettiin hyvin ja käytettiin eri lajiketta. Siitä oli juttua kesän alussa täällä.


10.8.2014

Mitä ostin Ikeasta -mustavalkoista

Mitä ostin Ikeasta? Valkoiseen sisustukseen tykkään laittaa myös väriä, ja mustavalkoinen on nyt ollut sellainen sopiva kombo kotona.  Ikeasta ostin pimeneviä iltoja varten ihanan raidallisen torkkupeiton ja sen kaveriksi kapeita pitkulaisia tyynyjä sohvaperunoiden kaveriksi. PItkulaiset Ikean tyynyt ovat hyvät pään alla, jos vaikka makoilet sohvalla. Ne sopivat kätevästi pään alle. Erikokoiset raidat sopivat myös hyvin yhteen, kuten tuosta kuvasta näet.


Valkoinen Askon sohva on olllut vuosia käytössä, ja kuten kuvasta voit nähdä, niin valkoinen kangas on säilyttänyt hyvin sävynsä eikä se vedä puoleensa likaa. Kangas on laadukas ja päälliset ovat myös vetoketjulla irrotettavat pesua varten. 













Valkoista ja mustaa löytyy myös  hyggeilynurkasta. Tässä Ikean Kivik-divaanissa näet mustavalkoisia tyynyjä. Päällimmäisin tyyny on kirpparilta löyty. Tyynyn koko on 50x50 cm ja sen sisään halusin laittaa oikein muhkean sisustyynyn. Näin tyynyt näyttävät muhkeilta ja ovat paremmin edukseen tdivaanin päällä. Vai mitä olet mieltä? Tämä Kivik-divaani on meillä sellainen  loikoilupaikka olkkarissa, että siinä on mukava oikaista jalat työpäivän päätteeksi.


Mustavalkoista väriä löytyy myös tästä Finlaysonin elefantti-kuosista. Tätä Finlaysonin kuosia löytyy eri väreissä kuten keltaisena ja punaisena. Keltainen elefanttikuosi sopisi hyvin tähän pariksi mustavalkoisen värityksen kanssa. 



Tykkäätkö sinä mustavalkoisesta väriparista?

6.8.2014

Ulkomaalin mustat pilkut - pihan komeat havupuut

Ihmetyksen aihe on se, kun meidän talon ulkomaalilla maalatuissa pylväissä ja puuosissa on noussut esiin pieniä pilkkuja.  Valkoiseksi maalatussa pinnassa pilkut oikein pomppivat silmille ja ne eivät näytä mintenkään siisteille. 

Loma alkaa olemaan lopuillaan, ihanat säät ovat olleet ja olen tänä kesänä tehnyt paljon kaikkea mielenkiintoista, että kesä on ollut loistava. Kotimaan matkailua on tullut harrastettua paljon ja viime lauantaina käytiin Haaparannassa. On tullut koluttua loma- ja asuntomessuja, joita sisutuksen harrastaja käy katsastamassa mielellään. Oletko sinä käynyt messuilla?

Mutta palaan taas maaliasiaan. Tykkään valkoisesta erityisesti, mutta ulkona maaliin siis on tullut ikäviä tummia länttejä ja pilkkuja. Sen vuoksi olen kaksi tuntia tänään pessyt autokatoksen alapuolen kattoa, että sen saa maalattua uudelleen valkoisella. Siihen oli tullut home (?) pilkkuja ja ne sitten ensin sille tarkoitetulla pesuaineella (Tikkurila, musta purkki 1 litra) ja sitten painepesurilla huuhtelu. Aion sen vielä maalata uudelleen, kun ensin tuo katto kuivaa. 

Meillä on autokatoksella kesäisin myös tärkeä rooli. Nimittäin mattoja pitäisi vielä pestä ja terassi katoksen alta myös. To do- lista on pitkä, osa tuli tehtyä lomalla ja osa ei, mutta nou hätä. Ne työt tehdään sitten joskus. Nyt on tärkeä saada se autokatoksen alakatto kuivatettua ja pestyä, että saan sen maalauskuntoon.

Tämä talon asukki tykkää mennä pensaan alle viilentymään kesähelteellä. Kissa osaa ottaa rennosti elämänsä. Autokatoksen vieressä on pieni kasvuallas, jossa on paljon pensaita ja se on siksi oivallinen vilvoittelu paikka meidän lemmikille. 



Meidän pihalla ovat nämä valkoiset koristekivet vielä vuosien jälkeen melkein valkoisia. Tykkään myös pyöreistä Kekkilän askellaatoista, näihin on kiva laittaa syksyllä roihut palamaan. Askellaattoja on kahta kokoa, pientä ja tätä isoa. Jos tarvitset vaikka omalle pihapolulle laattoja, niin nämä askellaatat sopivat siihen tarkoitukseen erinomaisesti. 



Havupenkki ja kivikkokasvit ovat laiskan puutarhan hoitajan luottokasvillisuutta. Tämä on pysynyt vuosia jo yhtä hyvännäköisenä. Valkoinen kivi ei vain enää näy alta, kun havut ovat kasvaneet.


Vielä voi istua lämpimässä aurinkotuolissa näin elokuussakin. Tässä on meidän auringonottopaikka. Terassialuetta ympäröi ja myös tuo näkösuojaa nämä ihanat havupuut kuten tuosta yläkuvasta voit nähdä.


Pihasuunnittelija Villa Gardenin Heidi on tehnyt meille pihasuunnitelman kahteenkin otteeseen. Ja piha näyttää elävän, kun sille tulee uusia tarpeita. Meillä esim. tämä pieni Papu, jolle pitää olla omia leikkihommia pihalle. Isot lilat pensaat ovat Elokuunastereita, tämäkin helppo kukka kasvattaa ja tyytyy vähään. Penkissä Ruusuangervoa, joka kukkii näin loppu kesästä vaalenapunaisesssa kukassas. Pensas ei kasva korkeaksi n. 50 cm. Tämä penkki on kierretty toisesta reunasta laatoilla ja osaksi kyllästetyllä puulla. Ympärillä on luonnonkiveä. Malva ainakin intoutui tänä kesänä kukkimaan!Kuva keskellä.






Leppoisaa keskiviikkoa, sinulle!

Lähden terassille vielä aurinkoa katsomaan ja nauttimaan ihanasta kesäillasta!

3.8.2014

Grillausohje possunpihvit ja grillikasviket

Miten teet mehevät possupihvit ja kasvikset grillaten? Grillissä on niin näppärä valmistaa ruokaa, kun saa olla ulkona ja myös syödä terassilla. Meillä on lempparina kasviksista tehdyt nyytit, uudet perunat ja grillattua lihaa. Tässä paistui possun sisäfilettä, jonka etu on nopea kypsyminen ja murea liha. Sisäfileen voi myös paistaa kokonaisena, se vain pitää paistaa ensin jokapuolelta (lihansyyt menee kiinni) ja sitten laittaa paistomittari kiinni (kypsä 65 asteisena). Sen jälkeen pitää antaa vetäytyä folioon käärittynä 15 min ennen ruokailua. Itse koetan paistaa pihvit siten, että tuota tummaa ei kovin niihin tulisi. Siihen auttaa esim. parilan voitelu oliiviöljyllä. Lihan pitää olla myös huoneenlämpöistä. 

Kasvisnyytteihin laitan yleensä mitä vain kasviksia jääkaapista löytyy. Lisäksi lorautan öljyä ja sitten paistamisen loppuvaiheessa voi myös laittaa tuorejuustoa ja yrttejä. Basilikaa ja ruohosipulia löytyy omasta puutarhasta.


Täällä on valmistumassa herkulliset kasvisnyytit. Kuvasta voit nähdä mitä öljyttyyn folion pohjaan on ladottu erilaisia kasviksia! Kesäkurpitsaa, tomattia, paprikaa ja yrttejä.


Grillauksen aikana tulee aina tutkittua mitä omalla pihalla on tapahtunut. Pensaat ja kukat kukkivat eri aikoihin, toiset kukkii kauan ja toiset lakastuu nopeammin. Pionin laitoin kasvamaan, mutta sen kukka ei ole vieläkään auennut eikä Lapin pioni myöskään kukkinut.

Tämä valkoinen kivikkokasvi on upea valkoisine kukkineen, joka kukkii viikkoja terassin vieressä. Nimeä en nyt muista tälle kivikkokukalle, mutta voisi lappunen olla maassa vielä tallessa. Vaaleanpunainen Malva on innostunut leviämään ja kukkimaan myös penkissä. Hiekkalaatikko on ollut kovassa käytössä tänä kesänä. Onkin Papusen lempparipaikka kuten koko terassi meidän poppoolla.


Seinän vierellä kasvaa  hempeää vaaleanpunaista Malvaa. Seinään valo heittää aina niin upeita varjoja, kuten tuossa alakuvassa näkyy.




Tässä on Malvan kukka lähempänä. Malva on erittäin kaunis ja se kestää myös muuten maljakossa.


Takapihalla on hiekkalaatikko kovassa käytössä. Leikin jälkeen siihen on kätevä nostaa kannet paikoilleen, joten meidän kissa ei pääse hiekkaa kaivamaan sitten. Mustavalkoinen asu on muuten itse ompelemani setti. Apilankukat Metsolan kankaassa sopivat hyvin tähän kesään. 




Ihanaa alkavaa elokuuta, maukkaita grillailuja sinulle!


1.8.2014

Diy Ikkunanpoka

Minulla on iso pino vanhoja ikkunapokia kerättynä talteen tuolta viime keväältä, kun vanha talo purettiin. Yksi ikkunan poka päätyi terassille lyhdyn telineeksi. Tähän aioin ensin laittaa kukan roikkumaan, mutta ehkä ensi vuonna. Partyliten eläinsomisteet ovat olleet koko kesän terssilla esillä eikä niiden pinta ole haalistunut eikä kärsinyt auringossa. Samoin iso Mirador -lyhty on kestänyt jo vuosia myös ulkona. Meriheinät toin Kalajoelta maljakkoon, pieni sisustuselementti sekin. Uuden kameran kanssa on nyt tullut harjoiteltua, helppo ainakin on käyttää Nikon D3100-mallia.
Mukavaa ja rentoa viikonloppua!