23.5.2014

Riviera Maisonin ihanat tuotteet

Kun on sellainen valokuvafriikki, että tykkää pitää valokuvia kauniissa kehyksissä seinällä, niin löysin Riviera Maisonin liikkeestä reissullani Helsingistä tämän jo pitkään heidän valikoimassa olevan kehyksen. Tähän ostin myös kiinnikkeen, joka oli pienen hattutelineen nimellä.





 

Näin ihaniin kasseihin liikkeessä tuotteet pakattiin. Tämä kassi jää kotiin jotain säilytystä varten. On sen verran söötti. 
 
 
 

Nämä perusvalkoiset lautaset teksteillä (Buon Appetito) ovat kattauksessa hyvät. Sopivat valkoisten tai miksei yksinkertaisten perusasioiden rinnalle. Olen näitä kerännyt tyttärelle lahjoina. Nyt ostin tämmöisen kulhon, joka sopii aamiaiselle muro tai puurokuppina tai pääruoalla salaattikulhona tai vaikka ihan tarjoiluastiana. Peruslautasia voisi hankkia seuraavaksi. Kiva idea myös lahjaksi esim. valmistuvalle opiskelijalle.


 
 
 
Kuvat lainattu
 https://www.rivieramaisonwebstore.com/fi/en/c/a/35/service/3535/bowls.html

 
 
Täällä on tehty pihahommia (ei tunnu loppua näkyvän), sain laitettua katetta isompien puiden juurille. Kaivoin ruohikkoa pois, ihan multa vain näkyviin. On sitten helpompi leikata nurmikko, kun on selkeä ero puun ja nurmikon välissä. Laitoin syksyllä kompostimultaa puiden juurille, niin tietäähän sen, että siinä rehottaa nyt heinä. Eilen ja tänään on myös paljussa istuskeltu, päätimme ettei vettä lasketa heti pois, ei jaksa käyttää aikaa paljun täyttämiseen, kun osa vedestä tulee pois....Ihanaa viikonloppua!

21.5.2014

Ruusuja kotiin ja oliivipuusta

 

Kävinpä pitkästä aikaa ihanassa kukkakaupassa. Omistaja kertoi uusista hänen kukkakauppaan tulleista leikkoruusuista. Nimet ei jääneet mieleen, mutta hän tykkää hankkia erikoisia ja uusia lajikkeita kauppaansa. Minä ihastuin tähän vintage-väriseen Memory lane-ruusuun, jossa on hentoinen tuoksu. Muistojen polku -nimi kuvastaa hyvin kukan väriä ja ulkomuotoa. Näitä ruusuja antaisin vaikka lahjaksi ylioppilaalle!






Pentikin tuikkuastia käy hyvin myös maljakkona, kun se on tuollainen sopivan leveä ja korkea, eikä siinä ole mitään koristekuviointeja. Kirkas maljakko sopii kaikille kukille. Läpinäkyvyys on vielä plussaa, kun kimppu pääsee siinä oikeuksiinsa parhaiten.

Oma taimikasvatus ei ole kovin ihmeellistä vielä, ruusupapu on ainut, joka on tehnyt komeat lehdet jo. Ruusupapu on köynnös, ja se sopii esim. yksittäiseen isoon ruukkuun vaikka yksinäänkin.


Tämä oliivipuu jäi vielä kukkakauppaan, mutta haen sen sitten, kun ilmat ovat sopivat. Sitä voi kesällä pitää ulkona ja taas talvet sisällä. Oliivipuiden hinta riippuu koosta eli n. 17€-30€. Rosmariini on myös yksi puu, joka on suosittujen listalla vihreän tuojana kodeissa. Siitä voi käyttää mausteena lehtiä. Yksi suuri oliivipuu tuottaa muuten vain neljä (4) litraa oliiviöljyä.


Oliivipuu
 
Kai tämä kevät saa tämmöisenkin viherpeukalon innostumaan! Oliivipuun kuva lainattu https://www.viherpeukalot.fi/?s=11&tuote=90191
 

19.5.2014

Puutarhajuttuja



Päivä päivältä pihalla alkaa tapahtua. Raparperi on jo kasvamassa kovaa vauhtia, se on muutenkin kovin kiitollinen ja helppohoitoinen puutarhan kasvi. Meille laitettiin perunat jo penkkiin kasvamaan. Agrimarketin Kantaperuna pääsee tänä keväänä maahan.Perunamaa sai tuhdin lannoituksen, kun mies ei huomannut lukea ohjetta puutarhan lannoiteaineesta. No odotamme ilmeisesti jättiperunoita ensi kesänä. Perunan siemenet (10 kg) riittivät viiteen riviin, jotka ovat noin 4 metriä pitkiä.

 Odotan tässä, että pihalle saan myös kasvihuoneen, jota olen kauan jo toivonut. Meidän piti käydä Bauhausissa hakemassa se viikonloppuna, mutta tuo mahapöpö teki tepposet. Bauhausissa olisi oikein kiva hiekkalaatikko myös myynnissä, johon saisi ostettua myös kannen. Kuusikulmainen hiekkalaatikko olisi ihan kivannäköinen.




Lamoherukka on jo kivasti lähtenyt rönsyilemään takapihalla. Tähän tulee syksyllä kaunis myös ruskaväritys. Tykkään tästä sen vuoksi, kun se tekee näitä rönsyjä maata pitkin ja ne rönsyää ulos penkistä. Tulppaanit ovat myös pian aukeamassa, saa nähdä mitä värejä sieltä paljastuu.

 
Eilen laitoin Biolanin kanankakkalannoitetta pensaille ja perennoille. Sen jälkeen tulikin kesän ensimmäinen ukkosmyrsky, vettä satoi kaatamalla.

17.5.2014

Kekkilän lannoitteita pihalle

Viime kesänä mansikat eivät tuottaneet satoa eikä pieni perunamaa myöskään. Etanat söivät istutuslaatikoista salaatinlehdet, porkkanat eivätkä sipulit kasvaneet. Tänään Agrimarketista hankittiin mansikoille ja marjapensaille omaa Marjalannoitetta. Sama aine käy myös perennoille ja hedelmäpuille kuten omena-, kirsikka- ja luumupuulle. Lisäksi perunoille ja puutarhan kasviksille kuten porkkanalle on Kasvimaalannoite, joka on luomulannoite. Nähtäväksi jää miten sitten nyt nämä saavat potkua kasveille.



 
 

Tulppaanit eivät ole vielä innostuneet kukkimaan pihalla, vaan valkovuokot, helmililjat, krookukset ja narsissit. Tämä keltainen väri on kyllä pirteä tuolla muuten vielä ei niin vehreällä pihalla.


Meillä on viikonloppu mennyt mahapöpön kourissa. Ikävää, mutta näillä nyt tämä viikonloppu mennään.


15.5.2014

100 vuotta vanhasta pihasta ja puutarhasta Diy-juttua

Tämä on yli sata vuotta vanha pihapiiri, joka on muuttunut vuosien saatossa. Vanhoja maatilan rakennuksia on purettu ja tämä rakennus on niistä toiseksi viimeisin. Vanhasta talosta on purettu ulkovuori, kuisti ja ikkunat otettu pois. Niistä osa on minulla tallessa odottaen uusiokäyttöä. Ihmeesti talon puumateriaaleja voi vielä käyttää rakennustarvikkeina, kun tämän tilalle tulee varasto ja talli. Katon alla on pärekatto, joka on vuorattu huovalla. Pala historiaa lähtee tämän purkuprojektin mukana, mutta pihalla on paljon muuta iloa. 

Nämä puiset joutsenet eivät lennä etelään talveksi, vaan ovat tässä ilahduttamassa taloon tulijoita. Langsta virkatut perhoset löytyivät vanhasta talosta, ja ovat nyt pesiytyneet tähän pensaaseen. Molemmat ovat käsityötaidonnäytteitä.




Piha on suuri ja siellä on paljon nurmikkoa, johon saa kesällä rattoisasti kulumaan useamman tunnin sitä leikatessa.

Nämä pienet uudet popot ulkoilutettiin äitienpäivänä. Maassa olevat raparperilehtilaattat ovat  betonista itse valettuja, Näitä on myös pinemmässä mittakaavassa kukkapenkin reunassa.



 Pieniä puutarhan koristeita löytyy pihalta kivoista paikoista. Tämä tonttu vartio kukkapenkkiä ja alemassa kuvassa tontut seuraavat maakellarissa kävijöitä. Vaahteranlehdistä tehtyjä betonilehtiä on myös laitettu kellarinseinää koristamaan. Ne on vain maalattu valkoisella maalilla.




Pihalla on mukava temmeltää, kun siellä on paljon tilaa. Tässä lähtee lentoon lenskari, ja mikäs sitä on lennättäessä isolla pihalla, jossa on tilaa lasten leikkiä.


 
Lämmintä viikonloppua odotellessa!

13.5.2014

Äitienpäivän ruusu ja Remingtonin kihartimet

Olin viime viikolla matkoilla ja siten jäi tämä päivitys blogin puolelle, mutta tässä vielä äitienpäiväruusukuvan kera onnea kaikille äideille!



Äitienpäiväksi olin toivonut uutta harjakiharrinta, sen seurauksena sain siis kaksi ilmakiharrinta. Minulla on ollut kaksi Babylissin ilmakiharrinta, joista olen tykännyt, mutta ihmeesti ne eivät vain ole kestäneet käytössä. 

Pidemmät hiukset saa kuivattua ja muotoiltua paremmin, jos on paksumpi tuo muotoiluosa. Lyhyemmille sopii sitten tuo ohuempi mallinen. Näissä molemmissa kihartimissa on sekä muotoiluun että kiharille oma osansa. 



Kovasti tässä jo odotellaan lämpimämpää säätä, että pääsee tuonne ulos tekemään jotain pihajuttuja. Kukkapenkkiin pitäisi vaihtaa uudet mullat, kun viime vuonna taisi jo ruoho kasvaa enemmän kuin särkyneet sydämet penkissä. 

Meillä äitienpäivän perinteisiin kuuluu käynnit mummoloissa ja herkkuja maisteltiin ja juteltiin kaikkea kivaa, kun saadaan sisarukset koolle. Papu sai ulkoiluttaa uusia ihania pikku tennareita. Onneksi ei ollut niin paljon vesilätäköitä, kun ne ovat niin mieluisia. 

Meidän äitienpäiväkakku oli vadelmista, johon yritin tehdä kiillekuorrutuksen. Vadelmien alle laitoin ensin vadelmahilloa, että ei ollut niin kirpeää pelkillä pakastevadelmilla, jotka ovat meidän omasta puutarhasta viime kesältä.


Olen korttifriikki ja sitten tulee katseltua matkoilla kortteja. Nämä isot kortit vietiin mummoloihin, näissä oli ihanat tekstit sisällä: 





Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, toivotaan, että aurinkokin pilkistää enemmän!

10.5.2014

Vanish ja valkoiset huonekalusi kiittävät

Onko sinulla ongelmia valkoisten kankaisten huonekalujen kanssa? Onko niihin tullut tahroja tai muuten likaa? Nyt löytyi ratkaisu tämän ongelman poistamiseen, nimittäin voin kyllä suositella tätä Vanish matto- ja huonekalujen puhdistusainetta. Meillä on  valkoinen sohva, jonka leveälle käsinojalle kaatui kahvia ja meni sitä sitten tuolle uudelle Finlaysonin norsutyynynpäällisellekin. Siihen kyllä laitoin valkoisille kankaille tarkoitettua tahranpoistoainetta. Kahvi oli kyllä tiukassa sekä tyynynpäällisessä että tuossa käsinojassa. 

Mutta täällä suihkutettavalla ja sen jälkeen vaahtoavalla Vanishillä sain käsinojat puhtaaksi ja sitten vielä pesin istuinosat pyykkikoneessa ja laitoin valkoisille kankaille tarkoitettua Vanishin tahranpoistoainetta. Sohva on taas valkoinen.

  
Ja tässä alhaalla käsittelyn jälkeen!



Sinikorkillinen on matto- ja huonekaluille
 tarkoitettua puhdistusainetta ja pienemmät tahranpoistoon värillisille ja 
valkoisille kankaille. 



Lepotuolit ovat jo olleet menossa kierrätykseen tässä talven aikana, mutta tämä ihmeaine puhdisti melkeinpä uudenveroisiksi tuolitkin. Vanish-suihkupullollinen melkein meni tähän työmaahan, mutta kyllä olen tyytyväinen lopputulokseen. Vanishin suihkutuksen jälkeen aine voi vaikuttaa hetken kankaassa, sen jälkeen se pyyhitään pois kostealla mikrokuituliinalla. 

Nyt pitää vain muistaa ostaa kankaiselle sohvalle ja lepotuoleille tarkoitettua suojasuihkeainetta. Sen verran oli iso tuo puhdistusoperaatio.

9.5.2014

Fitnessgurun proteiinituotteista kehuja

Olen tänä vuonna kuntoillut paljon kuntosalilla. Alkuvuodesta teetätin ruokavalio-ohjeet, ja sen tavoitteena on tukea omaa kuntoilua ja hyvinvointia. Proteiinivalmisteita on tullut maisteltua ja kokeiltua monenlaista. Nämä Fitnessgurun tuotteet ovat tyttäreni ja minun mielestä parhaimmat. Näissä on ihan oikesasti hyvä maku ja esim. proteiinipatukka maistuu hyvälle ja ihan oikeanmakuiselle suklaalle. Proteiinijauheissa on eri makuja. Oma suosikki on esim. nuo jogurttiproteiinijauheet ja kyllä muutkin maistuvat hyvälle. Itsellä on vadelman makuinen proteiinijauhepönttö (1 kg) ja tyttärellä mansikanmakuinen. Tarkoitus on, että voidaan vaikka vaihtaa keskenämme jauheita, että ei tapahdu kyllästymistä. 






 Tässä heraproteiinijauhetta, jota minulla on isossa pömpelissä vadelman makuisena. 24,3 g on proteiinia ja hiilihydraatteja vain 3g!




Näitä voin kyllä suositella, jos et ole vielä löytänyt hyvänmakuisia proteiinituotteita. 
Tänne kannattaa kurkata : www.fitnessguru.com


4.5.2014

Yrttien kasvatusta ja partyliten somisteita

Laitoin viime viikonloppuna meille yrttejä kasvamaan ja lisäksi kesäkurpitsaa esikasvattelen.
Tänään oli jo pinaatti ja tilli nousseet mullasta. Muita yrttejä laitoin kasvamaan myös basilikaa, persiljaa  ja sitruunamelissaa.  Yrtit menestyvät hyvässä mullassa kotikeittiössä viikkoja, ja välillä voi laittaa uutta kasvamaan. Näin on aina tuoretta yrttiä saatavilla.

 
 



Tänään laitan ruusupapua myös kasvamaan. Viime vuotisen pavun siemenet keräsin talteen, ja nyt ensin pidän niitä muutaman päivän vedessä ja sitten multaan. Ruusupapu on helppohoitinen kasvatettava ja siitä tulee ihan näyttävä kasvi  tuonne terasille.


Nämä Partyliten somisteet odottavat pääsyä terassille. Satuin löytämään kirpparilta tämän kolmannen ötökän. Oma kokoelma alkaa nyt olemaan riittävä. Näitä on nyt toukokuussa Partylitella tarjouksessa puoleen hintaan 29,90€ /2 kpl pieniä ötököitä.


Tämän löysin Oulusta kirpparilta myös, en tiedä onko vielä kuvastossa myynnissä tämä ihanuus (puttui vain näitä lasiosia, mutta minulla on itsellä niitä värillisenä, mutta toivottavasti löytyy varaosina näitä samanlaisia alkuperäisiä).



Kovin on kylmän näköistä ulkona, mutta onpa sitten aikaa olla sisällä. Me lähdemme piipahtamaan naapurikaupungissa ostoksilla.