23.3.2013

Mutakakku ja jauhelihamureke viikonlopun ruokalista

Viikonloppuna on lupa herkutella ja panostaa ruokailuun. Mutakakku on amerikkalainen helppo kakku, ja teimme sitä tyttäreni kanssa. Mutakakku on kyllä herkullista hiukan lämpimänä ja sopii tarjottavan vaikka jäätelön kera. Ohjeen nappasin Koti kaupungin laidalla blogista. 

Mutakakku

1,5 dl vehnäjauhoa
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

-sekoita edellä mainitut aineet keskenään
-lisää sen jälkeen 125-150g voisulaa ja 2 munaa taikinaan. Sekoita loput aineet taikinaan. Kaada taikina piirakkavuokaan. 

Paista 200 asteessa  noin 20 minuuttia. Laita päälle tomusokeria sihdattuna, kun mutakakku jäähtyy vähän aikaan. Mutakakku on niin herkkua, että se voi kadota parempiin suihin hetkessä. 

Rakkaus- Muumimukiin kaadoin teetä ja pääsesmme sitten herkuttelemaan tätä mutakakkua. Mutakakku on todella herkullista, ja kaloreita tässä herkussa on sitten reilusti. 


Viime viikonlopun herkullinen jauhelihamureke valmistui näin:

Jauhelihamureke


1 sipulikeittopussi
purkki creme bonjous (valkosipuli yrtti)
1 dl korppujauhoa
 700 g sika-nautajauhelihaa
2 -3 munaa
suolaa
jauhelihamaustetta


Laita sipulikeittopussi tuorejuuston sekaan ja lisää korppujauho.  Sekoita ja lisää jauheliha mausteineen. Lopuksi lisää munat ja sekoita taas lisää. Muotoile lihamureke  paiston kestävään astiaan ja paista uunissa 175 n. 40 min. Tällä ohjeella voit tehdä myös lihapullia.

Laitoin lorauksen vettä myös taikinaan ennenkuin lisäsin jauhelihan, koska näin sain notkeampaa taikinasta ja se on helpompi käsitellä pötköksi.

Jauhelihamurekkeen kanssa sopii hyvin salaatti ja perunamuussi. 


Tässä alakuvassa on jauhelihamurekkeen tarvikkeet: 



Mukavaa viikonloppua kaikille!


19.3.2013

Ideaa kodinhoitohuoneeseen: avohylly

Meidän kodinhoitohuoneessa on tyhjää seinätilaa.Ensin siihen piti tulla seinään kiinnitettävä kuivausteline,enpä sitä siihen ole löytänyt sopivaa sitten.Tämmöiset avohyllyt voisi seinään laittaa. Minulla on jemmassa papukaikakiinnitystarvikkeet,jos Ikeasta tai jostain hankkisi hyllylevyt.

17.3.2013

Puolivuotiaan synttärit ja tarjoilut

Pienpi prinsessa täyttää puoli vuotta ja meillä on pienet juhlat sen kunniaksi. 

Perjantaina tein mangotuorejuustokakkua (ohje Myllyn Paras muunneltuna). Pirteää keltaista näin kevään lähestyessä. Lisäksi tarjolla on itse tehtyä kinkkuananaspiirakkaa, sydämenmuotoisia vaahtokarkkeja ja keksejä. Vietimme eilen ihanaa juhlaa.



Lisäksi herkuttelimme porsaan ulkofilepihveillä (suolalla ja viherpippurilla maustettuna), jotka nopeasti ruskistettiin pannulla. Paistinpannuun lisätään ruokakerma ja sinappi. Sen jälkeen vuokaan ja uuniin n. 1,5 h 175 astetta. Folion voi laittaa loppuajasta päälle, että liha hautuu ja pehmenee.


  

Arabian kultainen setti, Pentikin Inkivääri
Elämän suurin rikkaus on tämä meidän pieni päivänsäteemme ja lähimpämme. Pienokainen täytti puoli vuotta. Hän on tuonut suuren ilon meidän kaikkien elämään! Meillä on oma hovikuvaaja Marika-serkku, joka kuvasi myös Annan yo-kuvat. Hänestä tulee isona kuvaaja. Kaikkea kivaa rekvisiittaa oli vauvakuvauksessa mukana.









Onnea pienelle prinsessalle!

14.3.2013

Virkatut korit

Tavaroiden säilytykseen on oivia nämä virkatut korit.Itsellä on Pentikon turkoosit korit käytössä ja olen saanut lahjaksi oranssin itse virkatun korin.Tässä ohje itse tehtyyn koriin http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=94302
ja tässä toinen ohje, jolla tuo oranssi kori on tehty http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/554CB3FA0FB82459C22577F30029F13A/$file/Kahvallinen%20kori.pdf



10.3.2013

Miten tulppaanit saat kestämään maljakossa?

Tulppaanikimput ovat tulleet kauppoihin ja ne ovat vaan niin kauniita kotona maljakossa, että joka kerta ostan eri värisiä kimppuja maljakkoon. Hiihtoloma on jo takan. Olimme Rukalla Kuusamossa ja osa minun lomasta meni tosiaan sairastellessa. En muista milloin näin kauan flunssaa olen sairastanut siis jo yli kuukauden. Nytkin on saanut yskiä ja niistä, että nenä turta ja jäsenet hellänä rykimisestä. Mutta huomenna soitto taas lääkärille. Influenssaa epäilen jo tästä taudista saaneeni itselleni.

Ruka on helppo lomakohde ja siellä kaikki tekeminen on Rukan hiihto- ja laskettelukeskuksessa. Bussi kulkee pitkin Rukaa, jos olet vuokrannut mökin vaikka kauempaa. Ja Rukan toisella puolella on Vuosselin alueella omat rinteet ja ladut. Ensi vuonna voisi suunnitella toiseen paikkaan menoa lomalla, Levi ja Ruka on nähty moneen kertaan, mutta Ylläs tai Pyhä vois olla ihan varteenotettavia vaihtoehtoja tai sitten Ruotsin puolelle tuosta Haaparannan kautta. Hyvää alkavaa viikkoa!


Valkoiset tulppaanit ovat kauniit, vaikka toki muutkin värit ovat kauniita. Kevään odotus alkaa tästä maaliskuusta ja kukat tuovat jo tuulahdusta vehreydestä. Itse suosin kotimaisia leikkokukkia ja tulppaanit ovat suurelta osin kotimaassa kasvatettuja.


Tulppaanit kannattaa leikata noin sentin mittaiselta osalta varresta poikki, kun tuot tulppaanit kaupasta. Uusi imupinta antaa hyvän kasvualustan tulppaanille. Yöksi kannattaa tulppaanit vaikka viedä viileään. Näin ne kestävät pitempään maljakossa. Yksi kikka myös on laittaa lunta tulppaanien veden sijasta. Oletko kokeillut tämmöistä kikkaa? Ja oletko huomannut, että tulppaanit säilyvät pitempään? Minä olen kokeillut tätä kikkaa, ja ehkä se saattoi toimiakin ja tulppaanit kestivät pitempään maljakossa. 


Tässä kaunis nupullinen tulppaani ja kyllä tuo vihreä vain on niin kaunis väri valkoisen kanssa. '





Tulppaaneja vain mukaan seuraavalla ostoskerralla Sinullekin!

8.3.2013

Hopeaa, harmaata, tummaa, kiiltävää tapettia Momentumilta

Momentumin tapettivalikoimassa on sitä klassista ja glamouria, löytyy ihanaa glitteriä, jos sitä etsit. Harmajaa, mustaa, hopeaa ja toki myös värillisenä. Itse tykkäsin näistä perusväreistä.

Hyvä idea on kääntää se tapetti vaakatasoon! Ei tarvitse aina olla pystyssä raitojen.

Perusraitaa löytyi ihanissa väreissä hopealla höystettynä.

6.3.2013

Olisiko tämä olohuoneesi uusi valaisin?

Olohuoneessa  tarvitaan usein kattovalaisin, tunnelmavalaisin ja kenties seinävalaisin. Meillä vuodenajat syksystä kevääseen vaativat hyvää valaistusta kodin sisustuksessa ihan senkin vuoksi, että sisällä vietetään paljon aikaa ja huonossa valaistuksessa ei näe tehdä kotitöitä, läksyjä ja muuta vastaavaa. Minä haluan myös laittaa kunnon valaistuksen kotona, koska sen avulla kestää paremmin pimeää aikaa. 

Tytön opiskelija-asunnossa oli tarvetta uudelle valaisimelle olohuoneessa. Hän oli ihastunut Ikean suureen valkoiseen valaisimeen.  Valaisimen kuva näkyy tuossa alakuvassa. Siispä Ikeasta hankimme tämän suuren valaisimen. Tästä valaisimesta jää aivan ihastuttavia kuvioita seinälle, kun valot ovat päällä. Valaisin vaatii ison tilan, kun on kooltaan aivan mahdottoman suuri. Meillä on kotona monessa huoneessa Ikean valaisimia, ja ne ovat kestäneet käytössä  jo vuosia. Itse haaveilen Artekin lampuista ja olen sellainen lamppujen keräilijä.

Tämän lampun halkaisija on varmaan lähes 80 cm, joten se vaatii tilaa ympärilleen. Tyylikäs se on kuitenkin ja sopii hyvin vaikka korkeaan kattoonkin.

Valaisimen valon värin saa valittua sen mukaan, millaisen led-valaisimen haluaa laittaa sisälle. Tarjolla on kirkkaita valkoisia, keltaiseen taittavia lamppuja. Itse tykkään enemmän kirkkaista väreistä, jos on tarkoitus, että valonn pitää myös valaista lampussa. Jos lamppu on enemmän tunnelmavalaistuksen luoja, silloin sopii esimerkiksi sävyltään kellertävämpi lamppu. 

  


Onko tämä valaisin tuttu sinulle?

5.3.2013

Kanafilerullat ja mökkilomaa Rukalla

Tein tänään kanafileestä rullia,joiden sisään laitoin aurajuustoa ja kiepautin pekonisiivun ympärille. Sitten laitoin aurajuustokanafilerullat hammastikulla kiinni ja paistumaan uuniin öljyttyyn vuokaan. Paistoin filerullia n.45 min (ensin 225 asteessa, että pinta sai väriä, sitten käänsin lämpötilan alemmas eli 175 astetta).

Fileet olivat hunajamarinoituja, olisin ostanut mieluummin maustamattomia, mutta niitä ei ollut kaupassa. Itse olisin maustanut ne pippurisekoituksella ja curryllä sekä olisin laittanut vielä currykermaa päälle. Marinadista tuli nestettä, niin en kermaa lisännyt ollenkaan. Pehmeyttä toki tuo ruokakerma fileisiin. Tarjolle laitoin basmatiriisin kanssa. Tämä oli hyvää ja sain kerralla helposti  maukasta ruokaa isolle porukalle.

Loma menee pian, eilen sain kuitenkin hiihdettyä 23km  Rukan upeissa maisemissa. Pihasauna lämpiää  meillä joka päivä. Yskä vaan tahtoo olla riesana minulla, jopa pikkuinenkin yskii. Hain suolatippoja hänelle nenän tukkoisuuteen.

Suosittelen Rukalla Pitäjän Pirtin kahvilaa, jossa on ihana käydä kahvilla tai teellä. Siellä on oikein herkullisia munkkeja. Makoisan munkin saat 2,50€. Munkin halkaisija 25 cm:) Oikein nähtävyys täällä:)





2.3.2013

Kuviollinen tapetti

Meille pitäisi uusia makkariin tapetti. Ehkä kesälomalla voisi sen tehdä. Kävin katsastamassa tapettiuutuuksia, ja Momentumilta löytyi prameita kuoseja,mutta hinnaltaan n.100€ rulla. Mutta nyt fiilistelyjä kauniista kuosista. Tämä on sukulaiseni keittiössä oleva kaunokainen, sopisi myös minne huoneeseen vain.Väreina hopeaa ja mustaa.

27.2.2013

Kutomisen inspiraatio Skappel-neule ja mustikkapiirakkaa nam


Mulle iskee pari kertaa vuodessa kutomisen inspiraatio.Ostin joku aika sitten valkoista alpakkalankaa (Sandnes). En aiemmin siitä ole neulonut,mutta kivan pehmeää ja mukavaa neuloa. Skappel-neule nyt työn alla,helppo ohje:) Täältä löytyy ohje neuleeseen.En laita mohair-lankaa tähän,koska teen nyt elä version tällä alpakalla,koska ajattelin että kevääksi kevyempi versio on parempi ja pörröä talvelle. Laitan kuvia, jahka se valmistuu, kenties hiihtolomalla.
Tänään on ollut ihana kevätpäivä, vauvan kanssa vaunuilua ja hyvää ruokaa sekä mustikkapiirakkaa kera creme vanilla-kastikkeen... Piirakan ohje on niin hyvä, että vie kielen mennessään. Olen tehnyt tällä ohjeella aina piirakkaa, nyt vielä voilla. Huomenna upeaa asiaa tiedossa, pääsen mm. katsomaan millaisia uusia tuulia on tämän vuoden tapeteissa. Ja mitä muuta kivaa on tiedossa.
Skappel-neuleen ohje: 
 Lanka: esim. ohutta alpakkaa ja /tai mohairia) 7-8 kerää, tavallista paksua alpakka 6-7 kerää. Puikkonr. 7 Takakappale: Luo 80 silmukkaa puikolle numero 7. Neulo ensin 4 cm joustinneuletta 2o 2n. Sitten aina oikeaa toivotun puseron mitan verran ihan olkapälle asti.
Etukappale: Sama kuin takakappale, mutta kun valmiista pureson mitasta puuttuu 7 cm, päättele keskeltä 16 silmukkaa pääntieksi. Jatka ainaoikein neuletta pääntien toista puolta ja päättele yksi silmukka pääntien reunasta joka kerroksella neljän kerroksen veran. Nyt tällä puolella pääntietä pitäisi olla 28 silmukkaa jäljellä, neulo kunnes 7 cm eli täysi mitta on täynnä ja tee sama pääntien toiselle puolelle.
Huom! Takakappale saa hyvinkin olla etukappaletta hiukan pidempi! Kädet: Luo 40 silmukkaa ja aloita taas joustinneuleella 4 cm. Neulo käsivartta kunnes voit laskea 15 "raitaa" (noin 30 kerrosta). Lisää yksi silmukka molempiin reunoihin. Neulo neljä raitaa (noin 8 kerrosta) ja lisää taas yhdet silmukat reunoihin. Jatka lisäyksiä neljän raidan välein kunnes puikoilla on 52 silmukkaa. Päättele. Ja yhdistä osat

24.2.2013

Apinakoukkuja oveen ja Maybeline meikit

Ihanaista sunnuntaipäivää!

Olipa tänään upea hiihtokeli, aurinko paistoi ja suksi luisti loistavasti. Laittelin äsken edelliseen postaukseen tänne myyntiin tyttären vaatekaapin siivouksen tuloksia, paljon pitämättömiä kauniita vaatteita. Osa on ostettu ulkomailta ja osa kotimaasta. Jos olet kiinnostunut niistä niin laita mailia arjahanne@hotmail.com. Voin laittaa lisää kuvia ja tarkempia tietoja sinulle yksityisviestinä.

Apinat ovat tulleet meille kotiin! Ja näin hassusti ne seuraavat mitä meillä kotona tapahtuu.





Tämmöiset koukut löytyivät kirpparilta meidän makuuhuoneen oven yläosaan. Apinat ovat tummat ja metallia. Näihin on hyvä ripustaa väliaikaiseen säilytykseen jotain, vaikka vaatteita tai saunatakkeja.


Halpa-Hallissa tarjouksessa nämä Maybellinen meikit. Käytän yleensä tiettyä merkkiä, mutta nämä houkutteli edullisilla hinnoilla 2€-4€. Joten entisiä luomivärejä ja huulikiiltoja sitten roskiin, koska meikit eivät kestä vuosia. Usein kyllä meikkilaukusta tai kaapin perukoilta löytyy vanhojakin tuotteita.  Joissakin kosmetiikassa on päiväyksiä, miten tuote vanhenee, mutta ei kaikissa. Luomivärit ovat pronssin ja kullan sävyiset. Halpa-Hallissa kannattaa käydä katsomassa kosmetiikkahyllyt, koska siellä on usein tarjoustuotteita hyvin edullisesti. 




Mukavaa viikkoa sinulle!