Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilytysratkaisut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilytysratkaisut. Näytä kaikki tekstit

6.1.2016

Eteisen sisustus uusiksi

Kuusikossa kangas on kaunis kuvioltaan ja sopii joulun ohella talveen kodin tekstiileissä. Loppiaisena olen saanut ommeltua loppuun tunikat, jotka olisi pitänyt valmistua jo ennen joulua. Lisäksi jouluinen somistus eteisen Malm-lipaston päältä muuttui talviseksi. Marimekon Kuusikossa-kangas on odottanut laittajaansa tauluun, ja nyt se on siinä paikoillaan. Silitin kankaan ja pingotin teipin kera kehyksiin. Lisäksi lumisadepallovalo (Partylite) saa toimia valaisimena. Joululahjana sain tuon lasikuvun ja sen sisällä olevan tofeen värisen kynttilän. String pocket -hylly on saapunut, ja se nyt vielä etsiin paikkaansa.

Eteisen lipaston päälle tulee kerättyä pieniä asetelmia sesonkien mukaan, Pienillä tavaran ja taulujen vaihdoilla kotona, tila näyttää kuin uudelta. Partyliten lumipyry -somiste toimii lamppuna ja siinä liikkuu nuo lumihiutaleet, kun johdon laittaa seinään. Lasikuvun alla on myös Partyliten tuoksukynttilä, välillä nostan sen pois, niin huoneeseen tulee hiukan tuoksua siitä. 



Joko sisustuskärpänen on puraissut näin joulun jälkeen?

22.10.2015

Eteisen sisustusta

Eteinen on usein haasteellinen sisustaa, kun aina tuntuu, että sillä ei ole oikein muuta tekemistä kuin takkien ja kenkien säilytys. Meillä on monia liukuovikomeroita, ja niiden taakse saa hyvin kaikki piiloon; aina ei niin hyväänkään järjestykseen. Eteisestä on käynti moneen suuntaan, joten meillä eteisessä on vain Ikean Malm-lipasto ja tuoli liukuovikomerosysteemin toisella puolella.  Lipaston sisälle saa säilytykseen kaikenlaista. Tällä hetkellä siellä on vaatteita, lahjapapereita ja -naruja sekä sellaista muuta vähemmän tarpeellista tavaraa. Liukuovikomeroiden sisään menee takit ja yhteen hyllystöön lelut ja kirjat sekä taas niitä vähemmän tarvittuja tavaroita; ja niitähän tahtoo riittää ihmeen paljon.

Tähän tilaan on kiva laittaa tunnelmavalaistusta lampulla, vaihtaa taulua ja pöydän päälle tulevia tavaroita. En ole kovin ahkera mitään asetelmia tekemään, vaan haluan käytännöllisyyttä pöytien päälle. Tässäkin on huivit usein esillä, hajuvesiä ja koruja, joita voi ottaa nopeasti mukaansa, kun niitä tarvitsee.











Hauskaa keskiviikkoa Sinulle!

4.1.2015

Diy: Marimekko servetit ja lakka

Joulukoristeille pitäisi saada lisää rasioita, ja kokeilin tehdä tähän vihreään rasiaan uuden päällisen Marimekon kuusikossa-sarjan lautasliinalla. Art Medium -liimalakalla laitoin ensin pohjaan siveltimellä lakkaa ja sen päälle levitin painelemalla liinan. Laitoin osaan päälle vielä lakkaa kokeilumielessä. Parempi tulos tulee, jos laittaa vain yhden kerroksen alle. Tuunailin myös valkoiseen kukkapurkkiin yhden kuusen.






Tässä ArtMedium lakka kuivumassa. Kuivumisen jälkeen lakka imeytyy pohjaan. Näytää paljon paremmalle sitten.
¨



Eilen tuli käytyä alennusmyynneissä, ja tuli tehtyä vaatelöytöjä. Stockmannin herkkupuoli tuli myös koluttua ja ilta menikin herkutellessa. Suosittelen valkosipuli-juusto foccacia-leipää!! Heissan ja nyt lumihommiin!

22.11.2014

Blogiarvonta

Blogiarvonta on seuraamassani blogissa Sisustellen- sivustolla. Osuipa sopivasti tämä Uashmama arvonta, itse tykästyin näihin pussukoihin ja Sisustellen -blogissa näitä ihania italialaisia, ekologisia ja pestäviä pussukoita on arvonnassa. Kannattaa käydä osallistumassa!

Uashmama -pussukat ovat käteviä käytössä, koska niitä saa eri kokoisena ja niissä on hyvä säilyttää erilaisia tavaroita, tai pitää vaikka kukkapurkin suojuksena. Värivaihtoehtoja on useita kuten valkoista ja harmajaa. Valkoinen on oman mieleinen väri. Pussukka on myös ekologinen ja edustaa kestävää kehitystä, jos sellaista kotiin etsit. 





Lupsakkaa lauantaita!

4.9.2014

Mihin laittaa kaunis tavara esille kotona?

Jos on oikein lempiesine, perintökalleus, kiva "se jokin" tavara tai muu silmiä hivelevä juttu, niin sen voi laittaa iloksi johonkin näkyvään paikkaan kotona. Se voi olla:
- keittiössä seinällä vastapäätä lempi-istuintasi
- makuuhuoneessa sängyn vastakkaisella seinällä
-olkkarissa jossain paraatipaikalla tai kenties yksinäisellä seinällä
-lastenhuoneessa sängyn vastakkaisella puolella 
-tai missä vain tilassa kotona, jossa lepuutat mieltäsi ja haluat sen ihanan jutun olevan esillä

Tämmöiselle pienelle tavaralle oli kivoja laatikkohyllyjä Jyväskylän asuntomessuilla mm. näin ihanan keltaisena  wc:ssä. Minulla on ihana Burberryn tuoksu laatikon kera esillä wc;n lasihyllyillä, mukavahan sitä Burberryn ruutua on katsella ja kauniita purkkeja yleensäkin.


Ruotsalainen String-hylly on suunniteltu jo1949- luvulla, klassikkotuote. Koonsa puolesta tähän hyllyyn (50x60x15 cm) saa rakkaimpia esineitä esille. Hyllyä saa monenvärisenä. Valkoinen on mun lemmpari, ja saarni sekä keltainen.

String Pocket hylly, keltainen
Hylly: String Pocket, kuva lainattu http://www.finnishdesignshop.fi/huonekalut-kirjahyllyt-string-pocket-hylly-saarnivalkoinen-p-6661.html

23.4.2014

Mustavalkoinen kylppäri

Olipa kiva kylppäri rakennettu Kempeleen Bauhausiin. Kylppäriin voi myös laittaa tauluja seinälle! Meillä on tämä Amerikka- kuva tapettina tytön huoneessa, kun hän on Amerikka-fani. Kylppärissä oli mustavalkoinen salmiakkikuviolattia, kevyt ja ohut amme (hinta n. 1665€), pyöristetyt kaapit ja kivat peilit.  Laatta oli kuin "nahkajäljitelmää ja nappeja". Ammeen puolelle oli seinää laitettu pieniä ledvaloja.


Tässä kuva lähempää laatasta. Hanasysteemit olivat myös kivat, ei mitkään perinteiset. Ledvalot tuossa boordin välissä.
 
 
Tässä pyöreä peili ja pyöreät kaapit. Oikealla myös iso ja pitkulainen musta peili, joka oli kiva esim. pukeutumista ajatellen.
 

 
Tässä kuva myös lattiasta ja ammeesta, joka mielestäni oli kiva (ei mikään paksu ja massiivinen posliinijuttu). Bauhausissa on sisustamiseen kaikkea mahdollista. Meille ostin lisää uusia hyllylevyjä kaappeihin, kun niitä on ollut liian vähän. Myyjä leikkasi ne mittojen mukaan vielä, että tuli oikean kokoiset!

2.4.2014

Kodinhoitohuoneeseen säilytysideaa

Ikean Pluggis-säilytyslaatikot ovat nyt paikallaan kodinhoitohuoneessa. Kahdessa kannellisessa säilytän kankaita ja toisessa käsipyyhkeitä. Yksi ilman kantta oleva oli huiveille, käsineille ja pipoille. Yksi Pluggis on käytössä legojen säilytyspaikkana. Keittiössä on pieni Pluggis oliiviöljyn, balsamicon ja sipulipurkin säilytykspaikkana.
 
 
 

Haaparannan Ikeassa nämä Pluggikset oli tarjouksessa, eli hintaluokka kannellisella oli n.6€ ja kanneton (14 l) n. 7€.

 
 
Olen vaihtanut viherkasveja näihin muovisiin. Nämä ovat Ikean Ananas-ruukuissa olevia "viherkasveja". Hoidoksi riittää vain pölyjen pyyhkiminen.
 
i
 
Tein teepurkista tämmöisen Diy-jutun hakaneuloille. Tässä oli niin näppärä kansi, että ajattelin hyödyntää sen sitten teippaamalla liitutaulutarraa purkin ympärille. Nyt on vähän kuin sävysävyyn Marimekon Räsymatto-kapan kanssa. Keltainen on nyt ihan piristävä väri talven jälkeen:)
 




Nyt ainakin on siistimmässä järjestyksessä  tavarat avohyllyssä. Tähän oli ideana kalustesuunnitelmavaiheessa, että tulee kauniita pyyhkeitä, mutta minusta näin on nyt parempi.

26.2.2014

Säilytysratkaisuja meikeille ja koruille

Säilytysratkaisuja meikeille ja koruille aina tarvitsee, koska muuten sekasorto yllättää. Meikkejä on yleensä aika hankala löytää meikkilaukusta varsinkin, kun aamulla ei muutenkaan ole aikaa liikaa näin ihmisellä, joka ei ole se aamuihminen. Korut ja hiusjutut olisi hyvä saada myös järjestykseen. Arkiaamuja ja miksei myös päiviä helpottamaan korujen ja meikkien suhteen löytämällä säilytysratkaisua niille, niin katsoin tuolta Ikean ja Room21sivuilta mitä säilytysratkaisuja olisi tarjolla ongelmaani. Nämä nyt on sieltä bongattu: 

Godmorgon (19,90€) Ikea, (32x28x10 cm)


Nomess Copenhagen 
koko XL 69€ (koko 39x21x9cm)  koko S 39€  (korkeus 30cm ,leveys 9 cm  ja syvyys 9 cm)




Lidan korit 4 kpl 9,90€ 
Ikea esim. hiusjutut, korut, hajuvedet

 


Ja näitä vielä ajattelin kodinhoitohuoneeseen:

Pluggis, Ikea 9,99 €/kpl, 36x29x18 cm, 
valkoinen kannellinen metallinen laatikosto. 
Näihin olisi tarkoitus laittaa ompelujuttuja eli kankaita ja kaavoja. 


kuvat lainattu www.ikea.fi ja www.room21.fi




19.9.2013

Keittiön Grundtal-sarja Ikea

Ikean tuotteissa on se hyvä puoli, että voit täydentää hankintojasi vuosienkin jälkeen. Meillä on keittiössä tätä Grundtal-sarjaa. Nyt ostin lisäksi pyöreän säilytystelineen esim. jos pesen käsin lusikoita, haarukoita tms. Voin laittaa ne tähän kuivumaan, pohjassa on vielä tuollainen systeemi, joten ei ainakaan ruostu kuten edeltäjänsä.


Lisäksi ostin kiinnityskoukkuja, mutta tuo pistorasia on vähän edessä, jos siihen haluaa jotain roikkumaan.


Eilen tein tuunauksia olkkarin tauluihin. Innostuin printtien teosta niin, että siihen upposi tunteja. Tänään kuitenkin lähden metsästämään uusia verhoja olkkariin, jos sattuu löytymään. Lyhennystä odottaa Ikean ihanat verhot, joista postausta tulossa.


4.9.2013

Diy mapin tuunaus

Olen välistä näprääjä, ja nyt halusin saada kauniimmat selkämykset kansioon, niin Marimekon-vihkon kansilehteä leikkelemällä ja kontaktimuovia apuna käyttäen syntyi tämmöistä tänään:



Lopuksi laitoin vielä tulostettuna etiketin, että mitä kansio pitää sisällään.


Tänään alkaa muutto opiskelijaboxiin. Olemme kotona keränneet tyttärelle kaikenlaista käyttötavaraa. Minä laittelen ainakin verhot ikkunoihin tänään, niin viikonloppuna sitten asuntoon tulee kalusteet.

Partyliten tuoksuvotiivipaketista lähti tänään käyttöön "Raikkaat lehdet"-tuoksu. Tykkäsin tuosta oranssista väristä ja tuoksukin on hyvä.

11.8.2013

Kuvakollaasi kalenterista ja työpisteen sisustamista

Tein Tiimarin kehyksiin, joita hankin jo keväällä tarjouksesta 1€/kpl, kalenterista kuvakollaasin työpisteen seinälle. Kalenterissa on meidän pikkuisen kuvia ja taustalla on eri kaupunkien kuvia.


Työpisteen hyllyt ovat Ikeasta ja työpöytä samoin. Hyllyissä pidän tavaroita, joita tarvitsee useimmin sekä myös laatikoissa pysyy piilossa myös tavarat. Tietokoneen keskusyksikölle hankin vielä oman telineen sekä yhden rullien päällä olevan laatikoston, koska niitä ei viimeksi ollut varastossa saatavilla Ikeassa. Viihtyisä työpisteen ympäristö auttaa osaltaa työn mielekkyyttä.Tylsän asian kanssa katsomalla seinällä olevaa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle.


Valaistuksella on myös tärkeä merkitys. Löysin kirpparilta Ikean mustan pöytälampun,joka nyt väriltään on muodissa sisustuksessa.Lamppu kyllä on siro ja designlampun tyylinen.


Tyttären koulussa tekemä Pikkumyy-vedos, joka sai kehykset ympärilleen. Tämä on tehty tekniikalla, jossa on raaputettu pehmeään kumimaiseen alustaan kuva, ja siitä sitten tehty vedoksia. Minusta aivan ihana Diy-juttu.











12.2.2013

Ikean Kråkris, Wilj-säilytyslaatikko ja Toftbo

Laitan tässä kuvia Ikean tuomisista. Eli meidän kissaa varten pidän olkkarin lepotuoleissa peitteitä. Tuolit on ostettu Maskusta, ja ilmeisesti niihin suihkuttamani likaahylkivän suihkeen vaikutus on loppunut, tuolit ovat alkaneet kerätä pintaansa likaa. Sen vuoksi nämä peitot myös peittävät niiden pintaa. Tuolit lähtevät vaihtoon, kun keksin mitä niiden tilalle. Tuoleissa on hyvä istua ja niistä saa jalkatuen esille, siis oiva paikka katsoa telkkua tai levätä. Kråkris-peitot olivat vähän yli euron kpl.



Leluille n. 3,5€ maksava näppärästi kasattava Wilj-lelulaatikko. Sopii myös hyllyyn laitettavaksi. Värvaihtoehtoja oli useita, valkoisia ei ollut tarjolla, mutta tytölle sopii tämä pinkki hyvin.



Kylppäriin turkoosi oikein pehmeä matto, jossa kivoja pompulakuvioa. Tähän on ihana astua, kun on pehmeä ja miellyttävän tuntuinen jalan alla. Paksuutta on myös sopivasti. Merkki:  toftbo



23.12.2012

Pentikin lasipurkit


Teen ystävänä löysin sopivat lasipurkit tiiviillä kannella Pentikiltä. Hinta 4€/kpl. Aiemmin ostetut Hemtexin teepurkit ovat suht isoja. Teerouheet kun pitää esillä  niin niitä tulee juotua useammin. Haudutettu tee kun on parasta. Tänään glögikakkua työnalla...siitä sitten myöhemmin tarkemmin. Löysin muuten viime vuonna hankittuja joulukoristeita kuuseen, varmaan alesta ostettuja. Niin olipa kiva yllätys, olivat niin kauniita.

Hyvää Joulua ja rauhallista sellaista!!On tämä ihanaa aikaa, vaikka pientä stressiä pukkaa;)