Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit

28.12.2015

Oivaa ja vielä jouluista sisustusta

Talven ensimmäiset pakkaskelit ovat tulleet. Kotona huomaa, että lämmitykset eivät ehdi ihan samaan tahtiin tuoda lämpöä kuin tuolla ulkona mittarin miinusasteet nousevat. Tänään kävimme katsomassa toppatakkeja Kärkkäisen alennusmyynnistä, mutta ei oikein löytynyt mitä haimme. Alennukset olivat 30-40%, ja vain osa tuotteista oli alennuksessa. Kärkkäiseltä yleensä on löytynyt hyvin kivoja toppavaatteita alesta. Etsintä siis vielä jatkuu.

Joulupukki toi lisää Marimekon Oiva-sarjaa. Yksi ihana tarjoiluastia oli täynnä Fazerin sinisiä suklaakonvehteja. Mukeja tuli kaksi lisää, ja mikä niistä on juoda teetä tai kahvia.







Tässä näkymää meidän jouluisesta sisustuksesta. Joulukuusi on olohuoneen viereisessä huoneessa, joka on tuossa kuvassa oikeassa reunassa. Meidän joulukuusi onkin niin komea muodoiltaan, että saapa nähdä miten sen raskii sitten viedä pois. Jouluvaloja on tullut laiteltua ympäri kotia. Tykkään tuosta isosta tähdestä ja pallovaloista.Valoja on myös terasseilla, kuten tuossa alimmaisessa kuvassa näkyykin.




Tänään ja eilen on paistanut aurinko, terassi on ilmojen vaihtelujen vuoksi tehnyt upeat kuurankukat ikkunoihin. Kauniita taideteoksia!


4.12.2015

Valoilmiöitä,punaista ja valkoista joulusisustukseen

Kiireisen viikon jälkeen olen sytytellyt kynttilät ja jouluvalot kotona illan pimetessä tuomaan valoa ja tunnelmaa kotiin. Lunta onkin sadellut taivaan täydeltä. Aamulla oli muuten lasiterassilla luonnon omat verhot ikkunoissa, valkoinen jäähile peitti päätyikkunat. Illan tullen ovat sulaneet, kun olen siellä myös kynttilät laittanut palamaan. Edelleen olen niin otettu tuosta uudesta huoneesta, vaikkakin kylmähän se talvella on. Ennen taidettiin porstuaksi nimittää eteisiä, joten tämä toimittakoon sitä virkaa meillä. Tässä tunnelmaa täältä jouluisten juttujen kera. Tuo olkkarin iso tähti on niin mun mieleen. Punaista löytyy kynttilöistä ja alakuvan printistä, jonka tuunailin Lontoosta tuomastani kortista mustaan kehykseen.










Mikä on sinun lempiväri jouluna kodin sisustuksessa??

8.11.2015

Jouluisia somistuksia ja Onnea isänpäivänä!

Viikonloppuna on haettu pieniä kuusia kahdelle terassille joulua ajatellen. Kuuset istutin ruukkuihin, joten ne voi hyvässä lykyssä kasvaa niissä. Perjantaina kävimme tyttären kanssa hakemassa jouluisia somistustarvikkeita. Nyt meillä on lunta, tähtiä ja lumihiutaleita Partyliten kupliin. Niistä tulikin oikein kivat. Riviera Maisonin tekolumi on jännää, kun se jotenkin laajenee astiassa. Purkki onkin erittäin riittoisa. Hintaa oli n. 6€. Tässä nyt alkuinspiraatiota isänpäiväksi ja tulevalle joululle.







Onnea myös kaikille isänpäivää viettäville isille, isoisille ja isoisoisille!! Meillä pappa saa lahjaksi uudet lisävalot autoon! Ostimme sisarusten kesken sellaiset, ja toivotamme näin valoisaa isänpäivää.  



10.9.2015

Valkoinen tv

Eilen kotiutui uusi tv olkkariin Gigantin verkkokaupasta. Tilaus oli perillä alle viikossa. Linja-autokuski auttaessaan telkkua autoon, sanoi, että pitää tv olla pystyasennossa autossa. Hän oli saanut sellaiset ohjeet. Tämä Samsungin Smart -tv on 48 tuumaa ja väriltään valkoinen. Tv:n asennus oli nopea ja blueray-sotin laitettiin usb-kiinnityksellä myös vaivattomasti. Minua viehättää tv:ssä se, että se sointuu myös muuhun sisustukseen; vaikka kyllä myös mustakin on ok. Tv säätää itse kuvan valoisuuden riippuen millainen valaistus on tilassa. Tv:stä voi katsoa Netflixiä, You Tubea ja sen saa kodin langattomaan verkkoon liitettyä myös helposti. Kaukosäädin on myös valkoinen. Kuvanlaatu ei ollut ihan niin hyvä, kuin mihin Samsungin televisioissa olen tottunut. Muuten tämä nyt kooltaan on sopiva sohvan ja lepotuolien etäisyydet huomioiden.


Ikea bestå-hylly, Samsung Smart tv 48´`, Partylite koristeet










Lenkkipolut kutsuvat, aurinko vielä paistaa ja ihmeen lämmin sää on tänään! Torstaiterkuin!

24.8.2015

Mattoa olohuoneeseen


Mattohaaveita

kuva lainattu: http://en.housedoctor.dk/-/soft-home/rugs/Ad0220



Joskus sitä kuvissa ihastuu ihan noin vain johonkin tuotteeseen, kuvioon tai väriin. Omaan silmään osuu blogeissa, instassa ja pinterestissä House Doctorin matto. Sitä on ollut esillä eri kokoisena ja malliltaan on House Doctor Ado220. Onkohan kenelläkään kokemusta, miten toimii lattialla? Meillä olisi kriteereinä: ei ime pölyä itseensä, helppo imuroida ja tuulettaa, säilyttää kuosinsa pesun jälkeen ja on ryhdikäs. Tämän maton koostumus on puuvilla, polyester ja viskoosi, joka vaatii sitten kemiallisen pesun.

Meillä on ollut paksuja mattoja, mutta ne ovat raskaita tuulettaa. Osa kerää myös pölyä. Villamatot ovat käteviä, kestäviä ja eivät pölise. Nyt vain on sellainen fiilis, että ohut matto on in:)

 Maanantai-illan mattoterveiset!



19.5.2015

Terassikelejä odotellessa

Meidän terassi saa parin viikon sisällä lasit ympärilleen.Lasitetusta tilasta haaveilen olohuoneen kaltaista huonetta. Vanha terassi on purettu ja projekti etenee hitaasti, koska sinne tulee myös uudet laatat lattiaan. Olen ostanut jo viime syksynä Jyskin alesta kuusi huoltovapaata valkoista tuolia. Niille ole etsinyt ruokapöytää. Valkoisten tuolien kaveriksi sopii valkoinen tai harmaja pöytä (Ikean Falster). Lasiterassilla voisi olla kaksi (Kartel) tuolia ja pienempi pöytä (Ikea PS Sandskär) ja apupöytä (Norman Copenhagen Block). Lisäksi tietysti jättikokoisia ruukkuja pari kappaletta ja Partyliten lyhdyt.

Tässä ideoita, joita olen suunnitellut tulevaa kesää varten lasiterassille ja tavalliselle ulkoterassille:

Kuvat: osa omia ja www.finnishdesignshop.fi


Mikä on sinusta terassille paras kaluste tai mitä sinne haluat ehdottomasti laittaa?

5.5.2015

Väriä tyynyillä kotiin

Ikean uusista tyynykuoseista meille kotiutui hempeän pastellin mintunvihreä ja värikäs pinkki pöllöaihe. Viimeksi mainittu tulee taaperon käyttöön, kun luetaan tai katsellaan telkkaria olohuoneessa. Minulla alkaa ollakin jo kokolema tyynynpäällisiä, mutta niitä vain ei voi vastustaa. Keväällä mieli halajaa jo väreihin talven jälkeen, siksi inspiroiduin nyt pastellisävyistä ja minttu on nyt in.





 Tämä pöllöaihe oli kyllä niin söpö, että on meillä ihan paraatipaikalla olkkarissa. Pitää vaan ostaa muhkeampi tyyny tämän sisään (50x50cm), tulee pulleat pöllöt.



 Huomenna onkin jo viikko puolessa, joko teillä on äitienpäivälahjoja mietitty? 

20.3.2015

Apuja pöydistä

Muistan tarkalleen, kuinka ensimmäinen pöytähankintani omaan kotiin oli koivunvärinen tarjoilupöytä. Pöytä on edelleen varaston uumenissa tallessa odottaen uusiokäyttöä. Tuleeko sinulla mieleen, mitä huonekaluja ostit ikiomaan ekaan kotiin? Kummasti itse muistaa hyvinkin tarkasti millaiset huonekalut ja verhot hankin. Tarjoilupöytä toimi olohuoneen pöytänä ja välillä myös makkarissa yöpöytänä.

Apupöydällä voi olla monta käyttötarkoitusta. Se voi olla olkkarissa, kun säilytetään lehtiä tai halutaan laittaa mukia tai lasia vähäksi aikaa jonnekin. Makkarissa voi toimia yöpöytänä, työhuoneessa aputasona ja lastenhuoneessa myös. Meillä on keittiössä kuvassa näkyvä apupöytä apuna kokkailussa ja leipomisessa. Lisäksi siinä on valkoinen ovi toisella puolella, jonka takana on kaappi astioita ja koneita varten.  Monikäyttöinen! Rullat auttavat siinä, että pöytää voi vaihtaa paikasta toiseen näppärästi. Meillä apupöydälle on myös paikka keittiön alakaapistossa, jos pöydän haluaa pois tieltä. Tämä apupöytä on teetätetty keittiönkalusteiden hankkimisen aikana.

 

Olohuoneessa olisi tarvetta nyt toiselle apupöydälle. Tähän Block- apupöytään olen ihastunut. Näitä saa monen värisenä: harmaana, vaalenapunaisena, beigenä jne, mutta itse ottaisin valkoisen. Hintaa nettikaupoissa tällä on n. 205-220€.




Block pöytä - minttu - Normann Copenhagen
Block-pöytä , Normann Copenhagen
kuva lainattu www.finnishdesignshop.fi












14.3.2015

Ostoksilla Askossa

Joskus on ihan kiva käydä huonekaluliikkeissä haistelemassa ja nuuhkimassa uusia tuulia sisustuksen saralla huonekalupuolella. Olen tykästynyt Askon-myymälään, jossa on esillä myös sitä piensisustustavaraa, jolla saadaan kotiin edullisestkin pientä piristystä. Ja varsinkin, jos sitä sisustusmaniaa on liikkeellä vähän väliä kuten meillä. No enhän olisi välttämättä torkkupeittoja tarvinnut, mutta miten vastustaa kiusausta, jos viidellä eurolla kappale sai näin muhkeat ja pehmet tähtihuovat. Materiaali on tosissaan ihanan pehmoista molemmin puolin; ja nämä nyt ovat esillä jonkun aikaa ja sitten syksyllä kaivan esille viimeistään. Meidän Fiia nauttii lämmöstä ja auringosta, ja mikäs kissanpäiviä näin kevät auringon paistaessa on vietellä. Askossa oli muitakin huipputarjouksia, niistä lisää tulossa!!!







Ehkä talon emäntäkin on sellainen vilukissa, että mielellään kaivautuu viltin alle ja venyttelee jäseniään kun auringonsäteet lämmittää ....

8.3.2015

Siwan löytö ja väripilkku kotiin

Lomalla aina ei mene kaikki suunnitelmien mukkaan, mutta onneksi en tänä vuonna lähtenyt matkalle enkä varannut perheelle matkoja. Pikkuinen Papu oli hengitystieinfektion vuoksi sairaalassa tehohoidossa. Nyt on kaikki jo parhain päin! Suuri kivi putosi sydämeltä, kun hengitysarvot alkoivat vihdoin muuttua hyväksi. Kotona lomalla maalasin työ/leikkihuoneen ja yksi seinä sai tapetin. Siitä tulossa tulevalla viikolla omaa postausta, kun saan valoisan aikaan kuvattua. 

Siwasta muuten tekee usein löytöjä ihan sisutukseen ja kotiin. Ratian lakanat on Siwan hankintoja yhden keräyksen tiimoilta. Siitä onkin juttua ollut täällä. Nyt löysin Siwasta näitä kankaisia hedelmäpusseja 2€/kpl. Näitä olen etsinytkin, ja nyt kun vielä muistaa ottaa mukaansa kauppareissulle, niin pääsee eroon niistä muovisista pusseista, joita kertyy tuonne kaappiin kasapäin. 




Kirppislöytö oli tämä Gantin korallinvärinen tähtityyny; oikea väripilkku! Kangas on puuvillaa, joten aavistuksen pesussa jo väri vaaleni. Onkohan muilla käynyt samoin? 








HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄN ILTAA SINULLE!

1.3.2015

Kodin pienet sisustusideat kevääksi

Heipparallaa, niinpä päästiin maaliskuuhuun ja tästä ei ole pitkä matka kesään. Poimin tähän muutaman edullisen idean, miten voi tuoda vaihtelua kodin ilmeeseen. Pienet väripilkut pimeän ajan jälkeen saavat ajatukset piteneviin päiviin ja valoisampaan aikaan positiivisena energiana.

House Doctor: Tyynyt

House Doctorilta löytyy valikoimaa sisustukseen  koko kodin repertuaariin. Huomasin, että tauluvalikoimaan on myös samoja kuvia heidän tyynyissä.


kuvat lainattu. www.housedoctor. dk



Iittala: Nappula

Nappuloita on eri kokoisia ja värisiä, joilla saa helposti pieniä katseenvangitsijoita kotiin tai niitä väripilkkuja.

kuva lainattu: www.stockmann.fi

Design letter: Muistikirja

Tämä muistikirja on kiva pitää vaikka esillä pöydällä, käy myös sisustuselementtinä.



kuva lainattu: www.stockmann.fi
Kähler Design: Keramiikka maljakot

Näihin Kählerin maljakoihin ja keramiikka-astioihin olen ihastunut täysin. Tanskalainen keramiikka tehdään käsityönä. Kotona saa vaihtelua maljakkoon vaihtamalla kukkia tai oksia omalta pihalta.

Kuva lainattu: www.kahlerdesign.com







Normann Copenhagen: Tuoli ja naulakko

Olen pohdiskellut, että keittiössä voisi olla tarvetta tämmöiselle ns. baarijakkaralle. Normann Copenhagenilla on tämä valkoinen tuoli puujaloilla kiva valinta.

Form Barstool | Normann Copenhagen
kuva lainattu:
www.normann-copenhagen.com



 Oliko näistä kuvista mikään, mikä inspiroi sinua?


17.2.2015

Artekin tuoliko?

Osaisiko joku teistä kertoa tunnistaako Artekin tuolin jostakin? Onko esim. pohjassa jotain merkkiä? Tänään kävin tyttären opiskelijaboxissa kyläilemässä, ja kesken tee+pullahetken silmäni osui lasitetun terassin tuoliin, siellä oli koivunvärinen ja mustalla punoksella oleva lepotuoli. Tytär oli saanut tuolin ja muitakin huonekaluja ystävälliseltä vuokranantajalta.

Arvostan itse vanhoja klassikoita, ja varojen salliessa olen alkanut panostamaan designjuttuihin. Ongelmana tässä vain on se, että innokkaana sisustajana kalusteet ja muut kodin tavarat välistä vaihtuvat uusien/käytettyjen tieltä. Tämä tuoli on nätti, mutta tuo koivun väri ei ehkä juuri ole oikea väriltään meille. Olen omistanut joskus koivuista hyllyä ja tarjoilupöytää ( joka edellee on varastossa odottamassa uusiokäyttöä..). Koivuhylly on käytössä nyt siskon pojan kodissa. Mitä olette mieltä, meneekö tuoli pilalle, jos sen koivuosat käsittelee vaikka valkoisella?


Artek 406 tuoliko?

24.11.2014

Vanhasta tuunaten uusi tuoli

Tämä vuosia vanha tyttöjen soittotuoli sai uuden ilmeen, kun laitoin siihen uuden päällisen. Kangas lähti mukaan viimeiseltä Ikean reissulta. Napsuttelin niiteillä uuden kankaan kiinni, eikä siihen muuta tarvittu. Nuo metalliset koristeniitit piti nykkiä yksitellen irti tuolista ja vanha kangas jäi uuden kankaan alle. Kangas on nimeltään trådklöver, ja tähän tuli kanagasta n. 2€:n edestä. Eilen sain huonekuusen, joka nyt tuo myös joulua tänne kodin sisälle. Eilen se sai jo muutaman joulukoristeen ylleenkin. Maanantaina jo joulukuun ensimmäinen päivä.




 Ja tässä tuoli uudella päällisellä: 



Tykkään tästä Ikean kankaasta, se on raikas!


Hyvää viikonloppua!


5.11.2014

Lasinen ihanuus saapui

Olen hykerrellyt onnesta, nimittäin tämä melkein 60 cm:ä korkea lasinen somiste ilmestyi olkkariin. Tämä on synttärilahjani mieheltäni, ja hän sitten vielä ehdottikin, että tämän sisälle sopisi takapihalta kuusen oksia. Mielestäni näyttävät kivalle tuolla lasin sisällä. Pohjalle laitoin vähän valkoista koristehiekkaa. Ilalla olen tämän sisällä poltellut Partyliten Glolite-kynttilää, joka on kuin lamppu. Kynttilä on väriltään hennon lila.







Tykkään tästä erittäin paljon, tähän voi erivärisillä kynttilöillä ja koristeilla saada näyttävän katseenvangitsijan kotona.

25.10.2014

Arvonta ja uusi hyllystö olkkariin

Muistutan vielä, että arvonta-aikaa on huomiseen tuonne klo 12 saakka, pikku onnetar Papu arpoo kolme voittajaa. Arvonta ja palkinnot löytyvät täältä. Tässä myös kuva tuikkivien väristä; tuoksuna granaattiomena.

Meidän olkkari sai uuden hyllystön Ikean reissulta, valkoisen Bestå-hyllystön, jonka saimme aika nopsaan asiantuntevan myyjän opastuksella sopivaksi mittojen mukaisesti. Hän auttoi: värien valinnassa: lasiovien malleissa, laatikoiden ja kaapinovien sisällyksissä (vetosysteemit, ponnahdusjutut...että ovi aukeaa helpommin), vetimissä jne. Näitä ei olisi yksin kyllä heti hoksannut. Entinen hyllystö palveli seitsemän vuotta, ja on edelleen hyvässä kunnossa. Se vain nyt odottaa uutta kotia. Onko kiinnostusta Cape-hyllystöstä (tv-taso, avohylly, lipasto) kotimainen ja väriltään ruskea.

Bestå-hyllystön valintakriteerit ovat sen muuneltavuus esim. voi vaihtaa ovien väriä, sisällystarvikkeita (vaihto kaapista laatikoksi) jalkojen väriä ja sen edullinen hinta. Tämä kokonaisuus maksoi Haaparannan Ikeassa 260€. Tärkeä on myös, että hyllystön alaosaa voi siirtää eri paikkaan tilassa. Yläosan alle voi laittaa sohvan tai tuolit.

Kaapit kiinnitettiin valkoisten muovitelineiden avulla seinään kuudella propulla ja ruuvilla.


Pölyltä suojassa valokuvat ja kynttiläsomisteet








Valkoiset lasilevyt suojaavat hyllyn pintaa ja ovat näyttävän näköiset. Pölyt helppo pyyhkiä.

Norsut tuovat onnea, sanotaan:) Kivaa valkoista viikonloppua! Osallistu arvontaan..

4.3.2014

Olohuoneen rengasverhot

Olohuoneen rengasverhot ostin Ikean valikoimasta. Olohuoneeseen sopii hyvin yksiväriset verhot, koska tyynyillä voi taas tuoda väriä tai näköä sisustukseen. Nämä valkoiset  ja paksut 100% puuvillaverhot on purjerenkailla varustetut. Ikkkunassa nämä näyttävät eri valossa ihan raikkaalle valkoiselle. Ohjeessa luvattiin, että verho ei päästä valoa läpi. Laitoin nämä aika "kasaan" ikkunan reunaan. Verhojen valinnassa pidän tärkeänä sitä, että niitä ei tarvitse usein vaihtaa, tuovat kodikkuutta, mutta ovat silti skandinaavisen yksinkertaiset. Tämän verhon koko oli 250cm, joten käänsin hiukan ja ompelin alasauman uudelleen, että verho istuu paremmin meidän ikkunan korkeuteen. Verho kutistuu 5% pesussa, joten jätin vähän kutistumisvaraa.





Tässä näkyy, että verho on aseteltu rennosti eikä liian napakasti tuohon. Huomioin tähän myös sen kutistumisen varan, kun joskus verho tulee kuitenkin pestyä. Puuvilla ei niin helposti kellastu kuten valkoinen pellava. 


Ikeasta tuli ostettua myös toiset valkoiset läpikuultavat verhot. Nämä verhot tulivat "leikkinurkkaukseen", joka on aiemmin ollut työhuoneena ja kirjastotilana. Huone muuttuu sen mukaan, mitä tarvetta aina huoneelle keksitään. Koti muuttuu sen mukaan, mitä asukkaiden tarpeet ovat. Nämä verhot ovat paperin valkoiset läpikuultavalla kuvioinnilla. Minusta nämä ovat erittäin kauniit ikkunassa. Sopivat kevääksi hyvin ikkunaan. Verhot rypytetään kauniisti rypytysnauhalla. Valo tulee kivasti kuvioista esille!





Viherkasvit tuovat kivasti väriä valkoisen verhon seuraksi. Tämä viherkasvi on kiitollinen hoidettava, nimittäin ei kastelemattomuudesta säikähdä. 




Millainen on sinun suosikki verhosi?