Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

20.9.2017

Miten teen pieniä asetelmia pöydälle?

Miten teen pieniä asetelmia pöydälle`? Pieniä asetelmia kotiin on kiva tehdä, koska niillä saa vaihettua sisustukseen ilmettä helposti. Omalta pihalta voi löytyä kukkia, oksia. heiniä tai sitten kukkakaupan valikoimista löytyy myös erikoisiakin kukkia tai oksia. Lenkkipolulta kannattaa myös katsoa, mitä sieltä voi löytyä.

Lentsu on ottanut kyllä sellaisen otteen minusta, että enpä muistakkaan koska olisin ollut näin sairaana. Toivottavasti sinä olet säästynyt karmealta syysflunnsalta. Olen syönyt tuoreina marjat pensaista ja ottanut Fitlinen vitamiineja tunnollisesti; silti se iso pöpö tuli ja kaatoi sänkypotilaaksi, Mutta tässä toipilaana jo pystyy kirjoittamaan kauniista asetelmista, joita olen tuolta Muuton ja Bloomingcillen Instagramista nyt bongaillut. 

Maljakot ja luonnon omat oksat tai kasvit ovat olleet usein niissä myös mukana. Meillä on erilaisia heiniä ja paljon kauniita Pihlajan oksia oranssine marjoineen tuolla pihalla. Niistä tulee asetelmia viikonloppuna maljakkoon. Oma äitini on ison puutarhan omistaja, hän oli myös laittanut marja-aronian oksia maljakkoon. Nekin ovat kivat maljakossa! Retro -ja savulasimaljakot ovat nyt kovin suosittuja väreiltään.


kuva lainattu: https://www.instagram.com/muutodesign/



Tässä on ihana kuivunut oksa maljakossa. Huomattko, että asetelmaan riittää vaikka yksikin oksa tekemään asetelmasta kauniin. Lisäksi joku pieni astia tai esine alustalla. 
kuva lainattu: https://www.instagram.com/bloomingville_interiors/ 

Tuliko näistä sinulle ideaa mitä maljakkoon voisi laittaa omalta pihalta?


12.9.2017

Keittiön uusi avohylly

Keittiöön tarvitsin lisätilaa tavaroille ja viherkasveille, joten kun tytär kävi Ikeassa, niin hän toi sitten tämän valkoisen hyllyn minulle. Hylly on monikäyttöinen ja sopii moneen eri huoneeseen. Meillä se on nyt ensin keittiössä. Hyllyn korkeus oli yllätys, mutta onneksi sopi juuri ja juuri ikkunan eteen. Hyllyjen välit ovat myös korkeat, joten väliin sopii vaikka korkeampaakin tavaraa. Hylly olisi hyvä myös pultata seinään, jos on pieniä lapsia kotona, Hylly kyllä on jykevä ja pysyy hyvin pystyssä. Lasilevy on myös kiva tuossa välissä!


Avohyllyn ongelma on se, että siihen tulee helposti laitettua kaikkea tavaraa. Meillä on alaosaan tullut lehtiä pinot, mutta esim. laitan sinne puunvärisiä koreja, joiden avulla saa piiloon ja järjetykseen tavaraa. Hyllyn sisustus tulee vaihtumaan ja laitan siihen myös lisää viherkasveja.



Mitä sinä laittaisit avohyllyyn?


10.9.2017

Habitaren lippujen voittajat - blogiarvonta

Blogissani on ollut arvonta ja, koska blogini painottuu sisutukseenm niin mikä sen parempaa tiedossa kuin Habitaren -messut ja sinne palkintona blogiarvonnassa liput.

Meillä on tänään ja eilen käyty metsässä samoilemassa, vaikka välillä on satanut, niin puolukoita ja sieniä on löytynyt jonkin verran metsästä. Sade yleensä kasvattaa sieniä, mutta silti ei ole ollut niin hyvä vuosi sadon suhteen. Mitäs sinun viikonloppuusi kuuluu? Meidän viikonloppuun ei ole kuulunut muuta, kun tuo vesisade on haitannut ulkotöitä, joten tekeminen on jäänyt suunnitteluasteelle. Harmi !
Puutarhassa olisi vielä tekemistä ja pensasaita pitäisi leikata. Olen seurannut myös kauhuissani Floridan Irma -myrskyä mediasta. Meidän lomapaikka on ollut Miami ja sen rannat on tullut käveltyä moneen kertaan. Miamin maisemat ovat tuttuja, kun mediasta katsoo live-lähetyksiä, vasta kävelimme tuolla ja tuolla. Toivottavasti myrskyt laantuvat ja elämä palautuu entiselleen. Täältä voit lukea meidän matkastamme rapakon toiselle puolelle! Ja täällä postausta myös Orlandon Disneylandista. Kerrassaan upea kokemus oli sekin!

Mutta tämän illan arvontaan! Yksi arpa ei näkynyt tuossa listassa, oli bittiavaruus nielaissut, mutta sähköpostissani oli nimi tallessa. Joten hän oli myös mukana arvonnassa. Habitaren kaksi lippua on arvottu, voittajat ovat: 


  • NANNA
  • Katja Numminen
Onnea voittajille ja mukavia Habitare-messuja. Liput tulevat teille sähköpostiin. Laitan teille mailia tulemaan!

Muuten näin kivoja maljakoita on Hemtexillä. Kannattaa ulkoa vielä katsoa mitä löytyy maljakkoon!

kuva lainattu: www.hemtex.fi


Hyvää syyskuista alkavaa viikkoa Sulle! Löytyykö Habitaresta sinulle jotain erityistä?



7.9.2017

Ruokaisaa salaattia (nopea&helppo)

Jaan tässä aivan huippu maukkaan salaattiohjeen, jos haluat syödä ruokaisaa, raikasta ja herkullista salaattia vaikka viikonloppuna, illanistujaisissa tai vaikka arkisalaattina. Salaatti on myös laktoositon ja gluteeniton, jos valitsee esim. kermaviilin laktoosittomana.

Meetvursti-salaatti (5-6 henkeä)

1 pss suikaloitua meetvurstia (tai käy myös kinkku tms.)
1 pss herne-maissipaprikaa (keitä ensin 2 min)
3 omenaa
3 suolakurkkua

1 prk kermaviiliä
paprikajauhetta
currya jauheena

Älä laita suolaa! Sitä on jo suolkurkussa ja meetvurstissa.

Sekoita aineet keskenään ja laita tekeytymään jääkaappiin.

Tästä tulee reilu määrä, että riittää vaikka isommallekin henkilömäärälle. Mittasuhteita voit muutella sen mukaan, haluatko lisää myös meetvurstia tai vihanneksia.





Lisukkeena voi tarjota patonkia tai näitä gluteenittomia S-marketissa myynnissä olevia juustotikkuja. Lisäksi vielä Aakkoskarkkeja. 



Hyvää torstaita ! Muista Habitaren messulippujen arvonta täällä!

4.9.2017

Valkoinen päiväpeitto- Pilvi

Luhdan Pilvi- peitto oli tarjouksessa Kärkkäisellä, niin kävin sen ostamassa joku aika sitten meille. Kooltaan peite on 240x240 cm ja väri on sellainen hyvä puhdas valkoinen. Jos siis etsit valkovalkoista päiväpeittoa, niin tämä Pilvi on juuri sellainen. Nyt on sitten hakusessa tähän kivat tyynyt. Kävin Marimekolla katsomassa pellavaisia mustavalkoisia päällisiä ja Tiilisikivikuvioisia päällisiä. Kärkkäisellä oli myös hauskat mustat samettiset tyynynpäälliset, joissa oli iso timantti keskellä. Toisaalta jotain väriä voisi olla myös tähän mustavalkoiseen värimaailmaan, vaikka jotain syksyistä murrettua ja maanläheistä.



Peiton pinta on hiukan satiinimainen, eikä siihen tartu pöly kuitenkaan. Jos on korkea sänky, niin helmalakana voisi olla hyvä laittaa tuonne alle. Meillä ainakin reunat jäävät aavistuksen liian korkealle. Sänky on Laulumaan sarjaa, ja se on luonnostaan aika korkea. 




Mikä on sinun lempiväri tyynyissä näin syksyllä?

2.9.2017

Syksyisiä juttuja terassilla ja pihalla

Syksyisiä juttuja on tuolla terassilla ja pihalla alkanut pikkuhiljaa näkymään. Kerrankin on ollut sellainen päivä, että aurinko on lämmittänyt kunnolla ja on saanut tehdä syksyisiä puutarha- ja pihajuttuja. Ja on näitä kelejä sitten odotettukin. Tänään on poimittu punaisia viinimarjoja ja mehustettu niistä paljon mehua talveksi pakkaseen. Kahdesta pensaasta tuli pari sankkoa marjoja, mustia ei sitten tullutkaan. Kasvihuoneessa oli kirvat iskeneet kurkkuun, ja kirvoja oli sitten levinnyt myös kesäkurpitsaan; onneksi ei vielä tomaatteihin. Ensi viikolle on luvattu lämmintä säätä, siispä toiveissa olisi punaisempia tomaatteja.  

Syksy on tullut ja terassikelit ulkona ovat jääneet taakse. Tänään on myös ulkoterassin kalusteita siirretty varastoon ja osa lasiterassille. Pöytä on vähän ehkä liian suuri tilaan, mutta saa nyt mennä tulevan talven näin. Lauantain kunniaksi grillasimme ja söimme ulkona. Uudet perunat omasta maasta on ihan superia. 


Jälkkäriksi Smurffi- vaahtokarkkeja ! Ja lämmin auringonpaiste, vaikka silmiä häikäisikin. Tuo kauniinvärinen kynttiläpurkki on Partyliten mallistosta. Siinä on hempeä tuoksu ja värinsä puolesta sopii syksyiseen teemaan. Monesti näissä Partyliten kynttilöissä on se vika, että en raski niitä sitten polttaa, vaan tulee pidettyä koristeena. 



Mistä sun lauantai on tehty?

25.8.2017

Partyliten kynttiläpurkit ja uudet tuoksut

Näin syksyn lähestyessä on yksi merkki kotona iltojen pimetessä se, että kynttilöitä tulee sytyteltyä luomaan valoa ja tunnelmaa kotiin. Käytän sekä kotimaisia että Partyliten kynttilöitä meillä. Partyliten syyskuvasto onkin lanseerattu elokuun alussa. Näin tänään myös uuden joulukuvaston, ja siellä on kyllä myös ihania tuotteita ja tuoksuja tulossa.

Kynttiläpurkit ovat olleet omia suosikkejani, ne ovat sisustuselementtejä ja kun valitsee mietoja tuoksuja, niin toimivat myös ilmanraikastajina kotona. Näihin tulee kaunis valaiseva valo, valaisee kuin lamppu. Meillä on nyt tämä Juniper Citrus Mint (sitruunaminttu) vessassa. Purkista jää myös säilytysastia metallisen kannen kera, kun purkki on tyhjä.



Persimmon Cider on persimonin, mandariinin, omenan ja kanelin tuoksuinen. Minä ja nuorempi tyttöni tykkäsimme tästä erityisesti. Tytär halusikin tämän itselleen. Näissä on kauniit kuvat purkkien etiketeissä.

Juniper Citrus Mint on sitruunainen hento tuoksu, jossa on aavistus minttua mukana. Kynttilät ovat valkoisia, kun kannen avaa.




Onko Partyliten kynttilät sinulle tuttuja?


22.8.2017

Pieniä sisustusjuttuja keittiöön

Pieniä sisustusjuttuja keittiöön tuli hankittua ja se on tämä laadukas pilvitabletti. Arjen siivousta helpottavat keittiössä, ainakin pöydällä joko tabletit tai pöytäliina. Artekin Sienna pöytäliina on ollut kaapissa jemmassa pitkän aikaa, kun olen halunnut pitää ihan valkoisen pöydän pinnan esillä keittiössä.

Kesällä on mukava pitää kukkia pöydällä keittiössä, niin ne tulevat paremmin esille yksiväristä pintaa vasten. Tämä musta pilvitabletti on sikäli hauska muodoltaan ja kestää pesusta pesuun, kun sen käsin tiskialtaassa pesee ja kuivaa. Tabletti on myös konepesun kestävää materiaalia.  Pohjassa onkin ihan maininta, että tälle on valmistaja KgDesign hakenut myös patentin. Tabletti on hyvin taipuisa ja pehmeäkin. Tämmöinen pilvi nyt leijailee meidän keittiössä.


Pilvitabletti on meillä usein käytössä, joten kulutusta tämä pilvi kestää hyvin. Tilasin tämän nettikirpparilta, ja meiltä joskus joutaa myös eteenpäin. Luulen, että tälle on kyllä käyttöikää vuosia, koska sopii myös hyvin vaikka aikuisellekin.


Keittiöön tuli ostettua myös uusi sisustustuote; pesuaineille ja keittiön muille esillä oleville tarvikkeille musta metallikori. Metalliset pienet korit ovat kyllä käteviä kodin tavaraoiden järjestyksen pitämiseen. Olen laittanut koriin käsitiskiaineen, öljypullon ja usein käytetyt mausteet kuten pippurimyllyn Nicólas. Kori pitää tason siistinä. Siivousta helpottaa se, että tarvitsee vain siirtää koria ja pyyhkiä sen alta pois jäljet.
kuva lainattu. www,karkkainen.com
Elokuu on jo ehtinyt yli puolen välin. Muita uusia sisustusjuttuja on tullut kotiin hankittua mm. makkariin, Uuden lampun ja verhon lisäksi sinne on tulossa muutakin, joten niistä oma juttunsa tulossa tällä viikolla! Uusia Partyliten kynttilöitä onkin myös keittiössä vino pino, niistäkin tulossa juttua. Syksy saa taas innostuksen enemmän sisustamiseen, kun illat hämärtyy ja ulkona viihtyy vähemmän. Kun tavarat ovat järjestyksessä koreissa, niin ne on helppo löytää ja ovat myös visuaalisesti kauniita kotona katsoa.


Mitä sinulle kuuluu?


29.7.2017

Marimekon uudet kuosit ja värit

Tänään urheilutreenit ovat olleet tuolla luonnon helmassa; kanttarellimetsässä ja suolla hillassa.  Tarpominen suolla on oma lukunsa, jalat olivat ihan hyytelöä marjareissun jälkeen. Saunavasta olikin tarpeen nyt illalla, kun pääsi lauteille jalkoja lepuuttamaan. Tänä kesänä on tullut tehtyä saunavasta ihan omasta pihan koivusta, ja siitä lähteekin saunan lämmössä huumaava tuoksu. Suosittelen!

Mutta Marimekkoon ja itse asiaan. Marimekon uudesssa syysmallistossa on Pieni tiiliskivi-kuosi saanut kivan värin raitoihinsa; roosa ja vihreä. Varvunraita on nyt vihreä väriltään ja Viuhka on klassinen valkoharmaavärisenä. Kontio- metsäneläimet sekkailevat pinkin, ruskean ja tummansinisen kuvioina (tämä sopii mainiosti lasten makkareihin). 



 

 Kotona on aina tarvetta katseen kestäville säilytysratkaisuille, siihen on tämä musta puuvillainen  Vasu-säilytin nahkaottimineen hyvä valinta. Ain on myös tarvetta pienille maljakoille yksittäisiä kukkia tai oksia varten. Astia-asetelmat ovat aina myös kivoja sisusutuselementtejä. Flower maljakosta on tullut uusia värejä: toffee, oliivi  opaali ja puuteri.  Minulla on tämä ihana Flower maljakko ollut täällä esillä (klik). 



kuvat lainattu: www.marimekko.fi



Mitä sinä näistä ottaisit? 

PS. Blogiarvonta on tulossa sunnuntaina illalla....



26.7.2017

Asuntomessut 2017 makuuhuoneet

Mikkelin asuntomessut olivat kiva kokemus, vaikka sellainen seesteinen värimaailma ja talojen arkitehtuuri oli aika yksioikoinen (ilmeisesti kaava määrittää talojen värityksen valkoinen-tummaharmaa-musta-linjaa ja talojen katon kaltevuus ja malli). Blogiin tulee inspiraatiokuvia, joista voi olla apua sisustussuunnitelmien kanssa. Oma mielenkiinto oli saunatiloissa ja seinien väreissä; toki mukaan tarttuu aina jotain muutakin ideaa.

Tässä kuvia makuuhuoneiden seinien väreistä; tummaa ja paljon maalattuja seiniä sekä yksi tapetoitukin. Sängyissä on paljon kauniita tyynykasoja ja pehmeitä vilttejä; eihän se syksy kaukana ole. Omaan kotiin ostin messuilta muuten lampaantaljan, ja se on jo divaanin päällä esillä.

Blogiin on tulossa arvonta Hemtexin tuotteista viikonloppuna! Kannattaa seurata päivityksiä.








Saitko näistä ideaa omaan makuuhuoneeseen?


23.7.2017

Uusi perheenjäsen

Tulin toivottelemaan hyvää viikonloppua kaikille lukijoille! Tyttärellä on näin ihana pieni Pomernian pentu, joka on hurmannut meidät kaikki. Pieni karvakerä on nyt vajaa nyt kaksi ja puoli kuukautta vanha. Pentu on kasvanut ja siitä on nyt tullut hyvin leikkisä ja välistä se pomppii hauskaan tyyliinsä kovinkin villisti menemään. Nyt hän kävelee talutushihnassa pieniä matkoja ja on oppinut sylivauvaksi. Pommit ovat kotoisin Saksasta, mutta jalostettu Englannissa, jossa kuningattarella oli näistä oma kenneli. 






Iloista heinäkuun viikonloppua!!

21.7.2017

Trendikäs avohylly olohuoneessa

Avonaiset hyllyt ovat nyt oikein trendikkäitä sisustuksessa varsinkin olohuoneessa. Hyllyyn laitetaan usein sisustuselementteinä kirjoja, pieniä esineitä ja kenties valaisin. Löysin Ikeasta nämä kaksi hyvää mallia (korkeus on valittavissa moduuleittain),  ja tuo musta väri on hyllyyn oikein hyvä. 

Jos taas haluaa panostaa design -hyllyyn, niin Muuton Compile- hylly  (alakuvassa) on vastaavanlainen, mutta hinta on taas kalliimpi; ei kuitenkaan ihan mahdoton n.460€. Suosin ovellisia hyllyjä ihan sen vuoksi, että tavarat ovat siellä piilossa, mutta toisaalta joskus voi pitää esillä myös sisustuksellisesti kauniita esineitä ja vaikka kirjoja.



kuvat lainattu: www.ikea.fi

kuva lainattu: www.muuto.com


16.7.2017

Pöytä ulkokäyttöön

Ulkokäytössä olevat puutarhakalusteet ovat nykyisin muovi-ja/tai metallimateriaaleja. Kiertelin kauppoja ja myyjät totesivat ettei puisia kalusteita ole tänä kesänä ollut paljoa myynnissä. Polyrottinki on suosittua edelleen ja puujäljitelmät.  Puisia kalusteita kun joutuu huoltamaan ja käsittelemään, koska ne eivät kestä säämuutoksia.

Lasitetun terassin hankkimisen jälkeen, terassin kalusteita on pitänyt uudistaa. Meillä ei ole ollut isoa pöytää, ja se on ollut hankaluus, koska ulkona syöminen on jäänyt sen vuoksi vähäiseksi. Siksi kävin ostamassa uuden pöydän Jyskistä ja nyt tulee oltua enemmän ulkoterassilla (jos säät sallivat). Lasiterassille pitää vielä hankkia pienempi pöytä, mutta sekin sellainen, että voi vaikka juoda kahvit tai syödä jotain sen päällä.








Tänään on oikein lämmin kesäinen päivä ja aurinko on pilvettömällä taivaalla! Tämmöistä on kyllä odotettukin lomalla!

Onko terassi teillä kesällä kuinka käytössä?

5.7.2017

Sermit suojana pihalla

Puiset sermit suojaavat  katseilta ja tuovat myös tukea kasveille pihalla. Valmiita kivannäköisiä elementtejä on alan kaupoissa myynnissä, jos ei halua itse alkaa tehdä. Meillä on valkoinen sermi ollut kauan ja sen toisen puolen peittää Humalaja-kasvi, joka kiipeää uskollisesti joka kesä kukkapenkistä kohti yläilmoja. Kasvi on kyllä niin helppohoitoinen, eikä vaadi kasteluakaan. Muurikivet otin keväällä pois paikoiltaan ja laitoin alle kankaan sekä lisäsin multaa penkkiin. Joku ihme kukkakasvi haluaa levitä joka paikkaan, ja se on myös ollut tässä penkissä ongelmana. Mullan lisäys taisi auttaa jonkin verran, niin nyt se on pysynyt loitolla. 




Tällä viikolla olisi hyvä aikaa maalata tai öljytä puuosia, jos oikein innostuisi asiasta. Palju on saamssa myös uuden värin ruskean tilalta. Sain käden poltettua siinä lämmityshommassa viikonloppuna. Joten sitä parannellessa sitten pitäisi alkaa maalaushommaan.


Leppoisaa keskiviikkoa!!


3.7.2017

Pihalta kuvia ja kätevä rikkaruohoton kukkapenkki

Matkan aikana pihalla oli päässeet rikkaruohot valtaan; eilen meni pari tuntia ruohon leikkuun yhteydessä ylimääräistä, että sai ne rikkikset taltutettua. Olen vuosien aikana kyllästynyt kukka- tai pensaspenkkien rikkaruhojen nyppimiseen harva se päivä näin kesällä; kun se on loputon työmaa. Mielellään aikaa käyttäisi muuhunkin- vaikka terassilla loikoiluun.

Keväällä etupihan suuri istutusallas sai kokonaan uuden koristekivi- ja katteen päälleen. Kasvit laitoin maahan upotettaviin muovisiin ruukkuihin samalla tavalla kuin viime kesänä tehtyyn kukkapenkkiin,josta kuvaa tuossa alhaalla. Jos nyt saisin valita, niin tekisin paljon helppohoitoisemman piha-alueen, mutta kyllä näillä pienillä muutoksilla siihen suuntaan ollaan täällä menossakin.





Tässä on myös kuvaa helppohoitoisesta leikkialueesta, nimittäin kannen alla on hiekkalaatikko. Sen ympärillä on puuhaketta pitämässä loitolla rikkaruohoja. Laattojen väliin on tullut sammalta ja sieltä myös helposti nousee jos vaikka mitä kasvia. Seuraavalla kauppareissulla täytyy hakea myös purkki Rounduppia vai mikä se nyt olikaan nimeltään.




Onko Sinulla vinkkejä rikkaruhojen taltuttamiseen?

29.6.2017

Kepeä kesäherkku: itsetehdyt Burgerit


Kesäinen helppo ja makoisa Burgeri syntyy kotona nopeasti kauden kasviksisista, paksusta pihvistä (kaupan valmis tai itse tehty), kastikkeesta ja sämpylöistä. Itselle ostin myös gluteenittomia pakastealtaasta. Kehun myös Lidlin valikoimia GRILLIMESTARI -grillaustuotteita ja niiden erilaisia vaihtoehtoja. Mies muuten kehui Lidln sämpylöitä paremmiksi kuin toisen kaupan burgerisämpylöitä.

Tällä kertaa en itse ehtinyt leipoa sämpylöitä, joten menin helpommalla vaihtoehdolla. Burgerin pihvit voi paistaa grillissä tai pannulla, siinä samalla voi laittaa muuta grillattavaa kuten tuoretta ananasta ja sipulirenkaita. Laitoin cheddar-juuston pihvin päälle paistamisen lopussa; pehmeä ja hiukan sulanut juusto on hyvää. Sämpylät lämmitin grillivastuksen alla uunissa. Sain niihin myös väriä ja rapeutta. Lisäksi tarjolla oli erilaisia salaatteja. Kattaus on myös puoliruokaa!





 Burgerit homemade

-sämpylät
-Cheddar-juusto
-tomaattia, kurkkua, jääsalaatinlehtiä
-burgerkastike
-ananassiivuja
-sipulirenkaita





Lisäksi lautaselle esim: 

-Coleslew-salaattia
-grillisalaattia
-tsatsikia
-pieniä suolakurkkuja
-sienisalaattia





Grillimaisterin mausteet ovat myös kokeilemisen arvoisia. Niitä ostin jo viime kesänäkin. Sekä kuvassa näkyvän grillin puhdistusharjan. Hinta oli vain 1,99€, joten kannattaa käydä hakemassa, jos on tarvetta kotona. 




Nämä maistuvat varmasti kaikille ja jokainen voi tehdä oman maunsa mukaisen Burgerin. Miksei myös vegaanisen, jos haluaa.

Mikä Sinun herkku on grillattuna?




22.6.2017

Miten valaistaan kodissa?

Kotona, vuodenajasta riippumatta, täytyy olla valaistus kohdallaan. Kesällä valaistus on esimerkiksi illalla enemmän tunnelman tuoja, kuin taas muina vuoden aikoina on  sitten myös valaistava pimeän vuoksi. Eri tiloissa valaistuksella on oma tehtävänsä. Työtilassa, keittiössä ja kylppärissä saa olla kohdevaloa. Kosteissa tiloissa meillä on led-spotit, jolloin valo kohdentuu hyvin aamutoimia tehdessä. Hiukset ja kasvot saa kuntoon hyvällä valaistuksella. .




Uusin taloihin tai remonttikohteisiin kannattaa teetättää valaistussuunnitelma. Meillä suunnitelman on tehnyt sähköliike ja sen mukaan valaistusta on toteutettu. Sähköurakoitsija oli itse perillä vuosien kokemuksella siitä, mitä valoa missäkin kannattaa käyttää. 

Katossa on paljon kiinteitä halogeenilamppuja, jotka kestävät käytössä vuodesta toiseen. Itselle on tärkeää lamppujen energiansäästö ja luonnon säästäminen, kun lamppuja ei tarvitse vaihtaa. Meidän halogeenilampuista vain kylppärin Philips Halogeenilamput on jouduttu pari kertaa vaihtamaan, joka on helppo homma itse vaihtaa. 

Himmennin on muuten erittäin kätevä ratkaisu valaistusta suunnitellessa. Meillä on katkaisijoiden yhteydessä pyöreä säädin, jonka avulla saa säädettyä valon kirkkautta ihan himmeästä kirkaaseen. Katkaisijoita on useita, ja niiden avulla saa valita, mihin kiinteisiin halogeenilamppuihin haluaa valon tulevan. Jos katsoo televisiota tai lukee lepotuolissa, niin voi valita spottien valon kohteen itse. Tällöin ei tarvitse valaista koko huonetta. 




Kerään design-lamppuja niiden kestävyyden ja ajattomuuden takia, vaikka on meillä myös ihan Ikean lamppuja useammassa huoneessa joko katossa tai muuna valaisimena. kuten makkarin lukulamppuina. Tässä Muuton Myy lampussa on led-lamppu myös, joka tuo olohuoneen vieressä olevaan huoneeseen valoa lisäksi kolmispottilampun kera. Led-lampuissa on tärkeää tietää, millainen lampun kanta on ja millaista valoa lamppuun haluaa. Esimerkiksi Philips lamput on monia vaihtoehtoja valon väriin: erittäin lämmin valkoinen, lämmin valkoinen, kylmä valkoinen ja päivänvalo, Led-lampun valo on tässä Myyssä päivänvalo, koska lamppu on pieni kooltaan ja käyttötarkoitus on valaista pienen huoneen keskilattian tila. 


Terassin lamppusarja on myös led-valoista. Näissä on ollut se onni, että vaikka ovat kylmässä tilassa osan vuotta, niin lamput toimivat edelleen. Olen haaveillut led-lampuista ulkoterassin lattiaan asennettuna esim. 10-sarjan spoteista. Meillä vietetään paljon aikaa lasitetulla ja takapihan terassialueella. Iltahämärässä ledlamput upotettuna terassin lattiaan tuo tunnelmaa ja valaisee kiviä, kasveja, lattiaa ja pensaita. Valon varjot ovat myös näyttäviä pimeällä ja tekevät pihasta kuin taulun. 

Energiatehokkaat lamput tuovat muuten säästöä kotitalouteen, ja tuo sähkölaskuun säästöjä. Erittäin tärkeä on myös se, että led-lamput myös säästävät luontoa. Meillä on pihalla "vahtijussilla" varustettuja pihavalaisimia seinissä ja "tolpissa", ja niihin olen vaihtamassa myös led-lamput. 

Lamppuexpress.com verkkokaupan avulla  lamppuasiat hoituvat kerralla ja myös  asikaspalvelun kera, jos tarvitset apua oikean lampun valinnassa! Kannattaa käydä katsomassa!





* blogiyhteistyö Lamppuexpress.com-  verkkokaupan kanssa




8.6.2017

Kesäterassin sisustus

Nyt näyttää sille, että ilmat ovat lämmenneet ja on myös mahdollista viettää aikaa terassilla. Terassin sisutus on tärkeää, koska se on yksi huone lisää näin kesällä. Keväällä Ikeasta tuli hankittua sisal-matto, joka muutoin toimii terassilla, mutta väri on valkoisesta muuttunut kellertäväksi jostakin kohtaa. Tykkään suosia luonnonmateriaaleja, joten matto on nyt ihan ok valinta tilaan. Kosteisiin tiloihin käy myös erikseen myynnissä olevat terassimatot. Esimerkiksi meidän keittiön matto (Asko) tai  uusi olkkarin matto (Sotka) käy myös ulos. Matto tuo pehmeyttä puu- tai kivilattialle.



Terassille on kiva sisustaa keveitä liikuteltavia huonekaluja myös. Itse olen tykästynyt tähän Hayn uuteen sarjaan, josta onkin ollut täällä jo aiemmin asiaa.Tänään löysin myös Eero Aarnion suunnittelemat ulkokalusteet. Tuolien tai sohvan pehmusteet ovat myös osa mukavuutta. Meillä tuoleissa on viime kesän keltaiset pehmusteet. Lisäksi terassilla on myös  viileitä iltoja varten viltit.




Valaistus on myös osa iltahämärää. Kattoon ripustettavat led-lamppusarja on hyvä valontuoja ja myös lyhtyihin kynttilät. Partyliten lyhdyt ovat viime kesältä ja yksi vuosia sitten hankittu. Led-valot ovat kestäviä, ja näistä onkin tulossa blogissa juttua myöhemmin.





Viherkasvit voi myös tuoda sisältä ulos. Ne tykkäävät valosta ja usein myös mullat vaihdan vasta kesällä pihalla niihin. Betoniset ruukut ovat in, mutta niitä on ollut vaikea löytää kaupoista.

kuva lainattu Hay:n ruukuista:  https://us.amara.com


Mikä on sinun In-juttu ulkona terassilla?