Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit

1.1.2024

Omakotitalon remontti

Hyvää Uutta Vuotta blogini lukijoille! Vuosi on alkanut lähinnä joulutavaroiden pakkaamisella kaappiin ja tekokuusikinpääsi taas laatikkoonsa. Kuusen oksat sidoimme kiinni kukin omaan numeroituun nippuun, onpahan taas helpompi se sieltä koota paikoilleen tulevana jouluna.



Tämä kuusi on kummasti tiputtanut neulaset jo jouluaatosta lähtien, ja erityisesti neulaset alkoivat tippua kuusen takaa ensin.

 Remonttisuunnitelmia ei ole tullut tehtyä, kun syksyllä oli riittävästi tekemistä tyttären omakotitalon pienen jatkoremontin kanssa. Siellähän ensin kesän alussa tuli maalailtua ja sieltä onkin täällä kuvia. Seinien värit olivat oikein onnistuneita värivalintoja ja yksi maalipurkki jäi minulle kaappiin talteen, kun tarkoitukseni oli laittaa beigeä seinään kaupunkikotiin. Maali on voinut jo kuivua, kun en ole purkkia avannut. 


Omakotitaloon siis uusimme syksyn remontissa silikonit ja se onkin aina palkitsevaa siinä vaiheessa, kun silikonit ovat vihdoin ja viimein paikoillaan. Suurin työ on saada vanhat silikonit pois ja nekin mahdollisimman siististi. Sain muuten silikonien irrottamisesta pitempiaikaisen hermopinteen oikeaan käteen, joka vaivaa edelleenkin kolmen kuukauden jälkeen. Tämän vuoksi myös remonttihommia en ole haalinut enempää.

Tässä kuva ennen silikonien vaihtoa.Uusi lattian puinen laatan ja vinyylin välinen lista paikoilleen liimattuna.


 Syksyn remontissa piti uusia valokatkaisijoita ja pistorasioita. Onneksi saimme hyvän ja asiantuntevan sähkömiehen työtä tekemään. Pistorasiat ja valokatkaisijat ovat nyt turvalliset ja nykyaikaiset 70-luvun talossa. Joihinkin kohtiin sähkäri laittoi peiterasiat pelkästään.


Tässä ylhäällä kuva uudesta suojarasiasta ja alhaalla lähtötilanne.Tässä on leivinuuni vademmalla.Tuon näkyvän sauman sain siistiksi, siitä kuva tämän alapuolella.





Tässä uusi pistorasia ja kaksi siististi reikää peiettynä oikein.


Maalaustöitä tuli tehtyä sen verran, että eteinen ja yksi käytävät saivat ihan valkoisen maalin ylleen. Lisäksi lattian viimeistelytöihin kuului metallisten listojen laitto uunin eteen ja ovien sekä yhden suuren oviaukon kohdalle. Metallilistat tarrakiinnityksellä ovat muuten todella kalliita! Oikean sävyn löytymien tuotti myös hankaluutta, kun niiden pitää myös istua lattian sävyyn kuin piste iin päälle. Valkotammi oli nyt värisävy vinyylilattiassa ja metallilistoissa. Tapetoinnin tein lastenhuoneeseen ja siinä haastetta toi vanhan tapetin irroittaminen. Tapetointi on oikeastaan omaa lempipuuhaani ja lopulta tehosteseinä näytti kyllä hyvin onnistuneelta. Tässä vielä kuvaa seinästä ja lattialistoista:


Joululomalla on siis sisustaminen ollut sitä, että olen siivonnut kaappeja ja järjestellyt niitä uudelleen. Inspiraation tähän olen saanut Instagramin puolelta Kolmiokuudelle -vinkeistä. Tänään järjestin siivouskomeron uuteen uskoon ja sain siitä todella siistin sekä toimivan. Vaikka siivouskaapissa on kaksi omaa laatikkoa seinässä kiinni ja laatikot myös liikkuvat, niin laitoin niiden sisään lisäkorit. Alhaalla on harvemmin tarvittavat ikkunanpesutarvikkeet ja pesuaineet ja ylhäällä on siivousliinat ja imuritarvikkeet. Olen päätynyt käyttämään liinoissa tiettyjä värejä eri huoneisiin liittyen; keittiössä sininen, kylppäri keltaiset ja muut tilat vihreät. Tavaran karsiminen ja järjestäminen on nyt hitaasti etenevä projekti omassa omakotitalossa. 


Mitä sinun vuoden vaihteeseen kuuluu?



31.8.2023

Komposiittiallas ja sen asennus

Keittiöremontissa kerrostalon keittiö sai nyt tasojen asennuksen jälkeen uuden tiskialtaan ja vanha teräksinen kulunut tiskiallas kansineen sai luvan lähteä. Ostin keittiöön mustan komposiittialtaan, ja se on hyvä kooltaan ja myös syvyydeltään. Siinä mahtuu hyvin liottamaan tai pesemään vaikka isommankin astian, eikä vesi roisku pitkin pöytätasoa.

Uuden altaan asennus alkoi siten, että sen paikka piti mitata hanan kohdasta sekä katsoa viemärin kohta. Tiskipöydän kansilevyyn piirsimme altaanmallisen muotin  ja sahasimme aukon komposiittialtaalle.

Aiemmin kahden altaan tiskialtaan tilalle, kun tuli vain yksi allas, niin lvi-asentaja kävi asentamassa hanan paikoilleen, uuden hajulukon ja kytki viemäröintiin altaan ja tiskikoneen. Kerrostalossa täytyy alan ammattilaisen käydä tekemässä lvi-kytkennät. Hän laittoi myös altaan alle silikonin ja niiden kuivuttua laitoimme itse kosteutta kestävän valkoisen silikonin  komposiittialtaan yläpuolen reunoille.

Lvi-asentajan mielestä vaaleaan pöytätasoon käy mustalle altaalle joko valkoinen tai musta silikoni. Valitsin itse valkoisen omaan altaaseeni. Tässä alakuvassa näkyy uuden pöytätason värisävy ja valkoinen silikonitiivistys mustan komposiittialtaan ympärillä, ja näin on vaalraa pöytätasoa vastaan sointuva väri.

Keittiön seinän välitilaan on vielä tulossa uudet komposiittilevyt, kun ne vain ehtisi hankkimaan. Vanhaa seinän laatoitusta ei tarvitse purkaa, vaan komposiittilevyn saa laittaa laatan päälle.


Onko sinulla komposiittialtaasta kokemusta?


24.7.2023

Keittiön ovien maalaus ja uudet vetimet

Miten vanhan keittiön voi päivittää uudeksi?

Keittiön ovien maalaaminen kalustemaalilla on yksi keino päivittää edullisesti keittiö, jos et halua vaihtaa ovia. Minä maalasin kalustemaalilla keittiön ovien puulistaosat kolmeenkin kertaan, että koivulista peittyivät valkoiseksi kokonaan. Ovia ei tarvinnut maalata kokonaan, kun valkoiset ovet ovat hyväkuntoiset, mutta vanha malli 1990-luvulta puulistainen keittiön ovi ei enää ollut mieleinen. Lisäksi kaupasta etsin tyyliin sopivat vetimet muovivetimien tilalle



Kaapin ovet ovat nyt valkoiset kokonaan ja valkoisen sävy on raikas.Uudet tasot on uusittu myös, ne ovat mittojen mukaan saatu kätevästi asennettua paikoilleen. Keittiö on pieni ja siinä on yhdessä nurkassa pieni pöytätaso.



Vetimet kannattaa sinun mitata sekä oven edestä että sisäpuolelta. Kaupassa kun on vetimiä monen mittaisia. Nämä metalliset vetimet ovat yksinkertaiset ja sirot.Olisin halunnut kultaisen väriset vetimet, mutta nämä olivat edullisemmat ja sävy taittaa kultaan, vaikka nikkelin väri oli hyllyn esitteessä. Yllättävän suuri määrä vetimiä muuten menee pieneenkin keittiöön!


Täällä on aiemmin ollut postausta kerrostaloasuntomme muusta remontista, kun lattiat ja listat vaihdatettiin.



Ovien listojen maalaamiseen moni useampi tunti, mutta työ kannatti ja nyt keittiö näyttää nykyaikaiselta ja raikkaalta. Seinän laattojen päälle on vielä suunnitelmissa shampanjan värinen vinyylilevy ja uudet silikonisaumat. Laatoissa on marmorikuviointi nyt, mikä on hyvin trendikästä nyt sisustuksessa, mutta tasojen hieman harmaan ja beigen kanssa eivät ihan sovi yhteen.


Silikonisaumat kannattaa laittaa vasta lopuksi, kun tasot on kiinnitetty. Meillä on asennettu keittiöön myös uusi allas, mutta siitä oma esittely työvaiheineen tulossa.







Oletko vaihtanut vetimiä kotona tai maalannut ovia?






6.12.2021

Tonttuovet ja joulukoristeet

Tein eilen kunnon joulusiivouksen: imurointi, mattojen, makuuvaatteiden ja tekstiilien tuuletus pakkasessa, tavaroiden järjestely, pölyjen pyyhkiminen ja lattioiden moppaus.Pakkassäällä saa raikkaat ja hyvän tuoksuiset makuuvaatteet, joihin on ihana sujahtaa nukkumaan. Mopin luutuosa oli jäänyt remontti kohteeseen, niin hoksasin laittaa vanhan pyyhkeen mopin luutuksi, niin olikin tehokas lattiapyyhin. 


Keittiössä on joulua tullut Amaryllis- kukan muodossa ja kynttilätelineillä. Keramiikkaenkeli on käsintehty serkkuni savipajassa aikoinaan. Ikkunaan laitoin vanhempieni tuoman led-sydämen, joka on todella kaunis. 



Tonttuovi on tullut kahdella ovella  lattian rajaan. Tyttären tytär laittoi tonttuoven koristeet ensin valmiiksi hänelle ja pikkuveljelle, niin hän sai nyt myös oman tonttuovensa. Lapsille nämä tonttuovet ovat tärkeitä näin joulun aikaan ja miksei myös aikuisille. Tonttuovet ovat seinään kiinnitetty maalarinteipillä, että ne on helppo saada myös irti joulun jälkeen seinästä.




Tonttuoven eteen oli myös aamulla ilmestynyt kirje, ja se oli kolmasluokkalaisen toive joululahjasta. Saa nähdä toteutuuko toive uudesta puhelimesta. Tonttuoven edessä olevaista tavaroista oli karvainen ystävämme käynyt ottamassa tieviitan ja pureskellut sitä sängyn vieressä, joten nyt täytyy laittaa esteet nelijalkaisille tonttuovien viereen. 


Jouluvaloista on tullut uusia malleja markkinoille ja olen niitä katsellut sillä silmällä, jos tähän toiselle terassille saisi puumaisen valon tai putoustyylisen valosarjan pienillä ledeillä. Vanhemmat olivat ostaneet kaukosäätimellä toimivan led-valosarjan, joka oli kätevä, kun siitä sai erilaisia tunnelmia ja näkymiä led-valosarjaan. 




                                     *sisältää mainoslinkin

Joululahjavinkkinä jaan tämän Nordicfeelin hyvät kosmetiikan alennustarjoukset, joita löydät täältä esimerkiksi tuotteita - 50% alennuksella 18.12.21 asti. 

Mitä joulukoristeita sinulla on kotona?

15.7.2021

Asuntomessut 2021

Asuntomessuilla Lohjalla kiertelin 30 asteen helteessä uusia omakotitaloja toisena messupäivänä. Asuntomessulippu piti varata etukäteen netin kautta koronan vuoksi, että paikalla kohteessa ei ole liikaa ihmisiä kerralla. Auton jätin parkkialueelle ja sen parkkimaksun maksoin myös netin kautta. Parkkimaksu oli viisi euroa edullisempi netin kautta.


Asuntomessuilla oli sisustettu talot skandinaavisella tyylillä ja hyvin vaaleat värit olivat suosittuja. Luonnonläheiset ja murretut värit sopivat kotoiluun sisustuksessa ja keittiön kaappien tummat sävyt olivat nyt hyvin vaaleita. Toki vielä tummia keittiöitä löytyi, mutta niissä saattoi olla yhdistettynä vaaleaa puuta kuten tammea. Aamiaiskaappi oli tässä alakuvassa hyvin suunniteltu koonsa puolesta. 


Sinistä väriä oli esillä myös pitkän tauon jälkeen jopa keittiössä ja Johanna Oraksen taideteoksista tehdyissä tapetti kuvioissa. 


Tämä keittiö oli vaalea ja värit ihanan pastelliset. 





Millaisia tapetteja asuntomessukohteissa? 

Tapetoituja seiniä oli muutamissa taloissa toteutettu mielestäni kivasti. Laitan tähän muutaman esimerkkikohteen tapeteista. Maalatut seinäpinnat olivat eniten suosittuja messukohteiden sisustuksissa. Jooga/kuntoiluhuoneen savannitapetti oli kiva ja Johanna Oraksen suurissa tapetti kuvioissa oli jotain uutta ja jännää. 





Lastenhuoneeseen tämä K-Raudan Ainoa Fiksu - talon tapetti on hauska yksinkertaisilla eläinkuvioilla. 



Saunatilat olivat vaaleaa puuta ja lasiseinät edelleen suosittuja. Kylpyhuoneissa oli suuria laattoja ja suihkut olivat jopa mustia tai metallin värisiä suuria sadetoiminnolla varustettuja. Muutama tumma saunatila löytyi vielä. Parasta oli myös ulkotiloissa porealtaat tai jossakin oli oma uima-allaskin. Kotoiluun haluamme nyt panostaa myös spa-tyyliin.






Kalanruotokuvioinen lattia löytyy nyt myös kylpyhuoneen lattiasta. 





Tästä saunatilan pukuhuoneesta tykkäsin myös, koska siinä tilaa voi hyödyntää myös vaikka vieraiden nukkumispaikkana tai, jos haluat lukea hyvää kirjaa rauhassa omassa sopessa. 


Teen toisen postauksen piha-alueista, poreammeista, lasten - ja kodinhoitohuoneista sekä terassista. Kannattaa jäädä seuraamaan tätä blogia! 


Mikä näistä sisustuksen ideoista sinusta oli paras? 


12.4.2021

Kinderpiirakkaohje suklaiseen herkkuhetkeen, GL

Kinderpiirakka on oikein herkullinen kahvipöydän suklainen herkku, joka maistuu varmasti kaiken ikäisille. Leivontaohje olisi taas tässä sinulle jaossa, kun  leivontainspiraatio on iskenyt oikein kunnolla minun keittiössäni. Tykkään kokeilla ja testata uusia ohjeita, joista monet ovat gluteenittomia herkkuja. 

Tässä kinderpiirkka valmiina ja pieniksi palasiksi leikattuina kahvipöytään. Kinderpiirakka on makea, niin sen vuoksi tein neliön mallisia pieniä palasia ja tarjoilin niitä tällä Marimekon pienillä lautasilla. Kuvassa näkyvä lasiastia on löytö kirpparilta; ilmeisesti 80-luvun Riihimäen lasituotantoa. 

Kinderpiirakan valkoinen voikreemi on herkullista tuolla piirakan suklaakuorrutuksen ja suklaisen pohjan välissä.

Hyväksi todettuja gluteenittomia leivontaohjeita on täällä kääretortusta ja Kuningatarpiirakan ohje  löytyy täältä! Viimeksi mainittu on ollut hyvin suosittu ohjeeni. 

 


Suklaa on oma lempileivonnaisen raaka-aine, siksi tein Kinderpiirakkaa, kun siinä tulee tummasta kaakaosta pohja ja väliin kreemiä sekä kuorrutukseen maitosuklaata sekä koristeluun vielä valkosuklaata. Kinderpiirakkao n helppo tehdä, koska taikinan aineet vain sekoitetaan keskenään. Kuorrutuskin onnistuu, vaikka vasta-alkajalta, kun suklaa vain sulatetaan vesihauteessa. Eli tämä kinderpiirakan ohje ei vaadi kummoisia taitoja, vaan onnistuu jokaiselta leipojalta. 

Kakkosluokkalainen tyttären tytär antoi minulle pääsiäisenä lahjaksi tekemänsä tipun, jonka hän oli tehnyt puutyössä. Tipu on kyllä hauskan näköinen ja värikäs sulkiensa kanssa. 




Kinderpiirakka ohje  (gl) 

5 dl sokeria

5 dl gluteeniton kakkujauhoseos (esim. Semper) tai sama määrä vehnäjauhoa

4 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

6 rkl tummaa kaakaojauhetta (esim. S-marketin Kotimaista)

3dl kiehuvaa vettä

300 g sulaa margariiniä

4 munaa

Sekoita sokeri, jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe keskenään. Sekoita keskenään kuuma vesi ja sulatettu margariini. Lisää sekoittamalla ne jauhoseokseen. Lisää seokseen munat yksitellen edelleen sekoittaen. 

Paista 200 asteessa 30-35 min. Jäähdytä. 


Voikreemi

150 g voita

5dl tomusokeria

4 tl vaniljasokeria

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi hyvin. Lisää vaniljasokeri ja vatkaa. Levitä nokareita jäähtyneen pohjan päälle, tasoita. Laita jääkaappiin jäähtymään. Ja valmista suklaakuorrutus.

Suklaakuorrutus

200 g maitosuklaata sulatettuna

Sulata suklaa vesihauteessa ja levitä jäähtyneen kreemin päälle pienissä osissa.

Koristele esim. nonparelleillä tai valkosuklaalla, jonka sulatat ja teet sillä raitoja pinnan päälle. Jos haluat kuvioita pinnan päälle, niin raitojen jälkeen vedä hammastikulla joka toinen viiva toiseen suuntaan, niin saat kivan kuvion pintaan. 



Keitttiössä on ollut paljon kukkia ja viime viikonlopuksi piti jo ostaa itselle neilikoita tuohon suureen maljakkoon, ja neilikoiden väri on kirkas punainen ja keltainen; koska nyt on mukava nähdä väriä ympärillä. Viikonlopun aurinkokin on tähän kuvaan saatu esille ikkunoista. Löysin Kärkkäisen sikapäiviltä kivan pandaruokatabletin pienelle tyttären pojalle, mutta isosisko halusi omia sen itselleen, Artekin syöttuoli on nyt myös tullut takaisin meidän keittiöön, ja sille on nyt ollut jo käyttöä. 

Tässä alakuvassa ovat ne ihanat kestävät neilikat nyt kauniisti aseteltuna suuressa Marimekon maljakossani. Ihan hyvä tuli asetelmasta, kun näitä oksia pyörittelin aikani. Kyllä ne kukat löysivät  hyvät asennot maljakossani ja värit ovat oikein raikkaat, vai mitä olet mieltä?




Tykkäätkö leipoa piirakkaa kotona?