Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hemtex. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hemtex. Näytä kaikki tekstit

11.12.2022

Paperitähti eli adventtitähti talviseen ikkunaan

Paperitähden metsästys

Paperitähti eli adventtitähti on ollut sisustuksessa tänä talvena hyvin trendikäs ikkunan koriste. Adventtitähti on lumihiutaleen näköinen kaunis ja runsas somiste. Löysin oman paperitähden joululahjaostoksillani tänään * täältä Hemtextin uudistetusta myymälästä, jossa oli -40 prosentin alennuksessa jouluiset tuotteet.  Paperitähteä olen metsästänyt monesta kaupasta ja ehdin myös löytää ohjeet Pinterestistä paperisen tähden tekemiseen paperipusseja liimaamalla keskenään toisiinsa. Ajattelin, että teen diy- adventtitähden pienen koululaisen kanssa yhdessä, kun on yhteistä aikaa; ainakin sitten joululomallamme.

Paperitähtiä löytyy Hemtexillä kolmessa eri värissä: valkoinen, harmaa ja beige. Valitsin valkoisen tähden ja olisin voinut valita vaikka kaikki värit meille kodin ikkunoihin. Kaikki nämä kolme väriä sopivat jokainen skandinaaviseen sisustukseen tai myös värikkäämpäänkin sisutukseen.

Paperitähti oli helppo koota, koska siinä oli valmiina satiininen kiristysnaru, jossa oli stoppari ja lisäksi tähti laitettiin yhteen "tarroilla" kätevästi.

Ostin myös paperitähden tyttärelle synttärilahjaksi, ja nyt voin sen tänne kirjoittaakin, koska hän sai jo lahjapaketin tänään. Laitoin paketin mukaan suklaalevyn ja pattereilla toimivat pienet ledvalot. Hän voi ne laittaa myös adventtitähden sisäpuolelle, jos haluaa tähden sisään valoa loistamaan. 

Mitä joulukoristeita laitan esille?

Olen laittanut pattereilla toimivia valoja sisälle eri huoneisiin. Tämä patteerivalojuttu ehkä auttaa säästämään sähköä, vaikka tiedän, että led-valot eivät oikeasti kuluta  sähköä nimeksikään. Olohuoneessa on pienet led-valot Marimekon suuressa maljakossa, jossa myös tonttu on seurana. Urna-maljakkoon voisi laittaa pohjalle myös tekolunta tai muita koristeita, koska maljakko on kivan suuri sisältä.  

Olohuoneessa on myös perinteinen tonttuovi, jonka ympärille olen laittanut koululaisen kanssa jouluisia koristeita kuten kuusia, reki, tonttuja, joululahjoja ja tikapuita. Joka vuosi tonttuoven ympärillä  sisustus vaihtuu ja tulee uusia tavaroita. 

Keittiössä on Ikean hyllyn päällä led-valosarja. Hyllyn päällä on vanhaa design-lasia.Led-valot ovat myös tunnelmalliset pimeällä. Ikkunassa roikkuu myös lahjaksi saatu sydämen muotoinen led-valo. Viime vuoden joulusisustus löytyy täältä!

 

Milloin joulukuusi esille?

Tyttäreni laittoi jo pienten kanssa heidän valkoisen joulukuusen esille pari viikkoa sitten. Meidän joulukuusi tulee esille tulevalla viikolla. Joulukuusi on tänä vuonna muovinen, vaikka aito luonnon kuusi olisikin ihana tuoksuineen ja kaunis.



Mitä joulukoristeita olet laittanut kotiin?








22.11.2021

Black Friday tarjoukset ja vinkit

Hyödynnätkö sinä Black Fridayn tarjouksia? Minä kävin ostamassa uuden 55 tuuman television viime parjantaina Black Fridayn aloittavasta tarjouksesta. Television tekniikka on kuulkaas kehittynyt vuosien aikana ja nyt toimii monenlaiset suoratoistopalvelut televisiossa, internet ja älypuhelin, jotka ovat yhteydessä myös älytelevisioon.

Samsungin televisio oli reilun sadan euron alennuksessa ja kooltaan tuo 55 tuumaa sopii hyvin olohuoneeseen, koska katseluetäisyyttä tulee olemaan varmaan kolme metriä jos ei enemmänkin. 



Jaan tässä myös Black Friday ja  Cyber Week -tarjousvinkkejä, jos olet jo ajatellut hankkivasi joululahjoja, kun tuo joulu alkaa vain uhkaavasti lähestyä tänäkin vuonna. Laitan alennusten voimassaoloajan esille ja myös * merkin, joka kertoo siitä, että se sisältää kaupallisen linkin. Itse hyödynnän näitä tarjouksia, kun haluan säästää, olla vastuullinen kuluttaja ja hankin pääosin aina tarpeeseen tuotteet.

Kuva lainattu www.papustories.fi



Vinkit Cyber Week -tarjouksiin:                                               *mainoslinkit merkitty tähdellä

Kirjat, lelut, lautapelit ja palapelit ovat aina varmoja lahjavalintoja. Uusia pelejä on tarvetta hankkia yhdeksänvuotiaalle, kun hän kasvaa hurottaa kovaa vauhtia. Toki edelleen muistipelit ovat käytössä yhteisissä mummolan pelihetkissä, ja meillä onkin vaikeita muistipelikortteja kaapissa, mutta uusia pelejä on kaksi tulossa *Adlibriksen Cyber Week-tarjouksesta täältä! Tarjoukset ovat voimassa 28.11.21 saakka. 

Vaatteet ovat myös hyvä lahjaidea naisille ja lapsille. Papu on suomalainen design-vaateyritys ja heidän persoonalliset vaatteet kestävät aikaa ja kulutusta myös. Taapero ja myös 9-v tykkäävät Papu:n vaatteista. Täytyy mainita vaikka Papun housut kivoilla yksityiskohdilla (ns. paikat), ne kyllä kestävät kovaakin menoa. * Papu Black Week tarjoukset  täältä ! Jopa -30% valituista tuotteista 28.11.21 saakka.

Kotiin ja sisustamiseen on oma suosikkikauppa Hemtex. Sieltä tilasin pitkään haaveillut samettiverhot makuuhuoneeseen, joihin nyt tuli hyvä alennus eli -30%. * Hemtexin tarjous on siis mojovat -30% normaalihintaisista tuotteista 28.11.21 saakka, eikä sitä voi yhistää muihin tarjouksiin. Se ei myös koske lahjakortteja, Aina edullisesti-tuotteita tai Little Roomies tapetteja. 

Toinen kotiin ja sistustamiseen vaikka jouluisiin tekstiileihin, uusiin mattoihin tai verhoihin löytyy *Vallilan ihanista kuoseista täältä! Heillä on erä tuotteita tasarahalla, valikoima joulutuotteita -30%, suuri valikoima mattoja -50% % ja suuri valikoima verhoja 35€/kpl.  Vallilan tarjoukset ovat voimassa 29.9.21 saakka!

Valoja ja lamppuja kannattaa käydä katsomassa *Nettilampun valikoimasta täältä! Black Week tarjouksena heiltä saat -10% alennusta ja ilmaisen toimituksen yli 100 euron ostoksiin. Tarjous on voimassa 28.11.21 saakka ja huomio! Mikä on hyvä tarjous vielä, niin voit käyttää myös jo alennettuihin tuotteisiin. Yksittäisiä tuotemerkkejä on suljettu tarjouksen ulkopuolelle. Kassalla käytettävä koodi FI21-BLACK10



Tuleeko sinun käytettyä hyödyksi Black Friday tai Cyber Week -tarjouksia?



2.7.2019

Punotut korit kasveille ja tavaroiden säilytykseen

Punotut korit kasveille ja  tavaroiden säilytykseen ovat niin vastustamattomia terassilla ja muissa tiloissa kotona, että koreja voisi olla vaikka kuinka monta. Vai mitä olet mieltä?  Jos suojaruukut haluat vaihtaa toisenlaiseeseen väriin tai ilmeeseen, niin erimalliset punotut kaisla- tai heinäkorit ovat näyttäviä siihen tarkoitukseen. Luonnon materiaalit ovat in ja tuovat sitä luontoa lähemmäs myös kotia sisälle asti. Kaisla on usein näissä punotuissa koreissa materiaalina. 



Kesälomalla on aikaa kiertää ostoskeskuksessa ja kävin Hemtexin alennustuotteet katsastamassa. Siellä on aina kauniita tekstiilejä hyvässä tarjouksessa, mutta tällä kertaa en niitä ostanut vaan punottuja koreja ja pienimmälle ihanan pehmeän aamutakin, jota en voinut vastustaa sen vuoksi, kun se oli niin  nätti korvineen kaikkineen. Onneksi sekin oli puoleen hintaan.  Mikä minua viehättää punotuissa kaislakoreissa? Yksi asia on se, että ne ovat luonnon omista materiaaleista ja ne myös pehmentävät sisustusta juuri tuolla luonnonmukaisuudellaan.


Miksi valita punottu kori?

Punotut korit tehdään köyhissä maissa, ja niitä ostamalla saa työllistettyä myös naisia. Materiaali on luonnosta hankittua eikä sen tekeminen saastuta vettä tai maaperää. Niiden tuominen ulkomailta ei ole niin kallista, koska ovat kevyitä ja menevät pieneen tilaan. Luonnon läheisyys on myös plussaa, jos etsit sellaissta luontotunnelmaa kotiisi, niin näillä punotuilla koreilla sen tunnelman saa tehtyä. 

Mitä viherkasveja koreissa voi olla?


Yksi punotuista koreista on terassilla viherkasvin  ruukkuna. Tämä Tulilatva- kasvi on pääsiäiseltä saakka ollut meillä ja se kukki varmaan kaksi kuukautta, kunnes siirsin sen eri paikkaan, sitten kukkiminen loppui. Kokeilen sen kasvatusta edelleen ja yritän saada sen kukkimaan uudelleen. Viherkasvi on muutenkin helppohoitoinen. Jos etsit helppoa kasvia, niin Tulilatva on sellainen, ei kuole vaikka unohdat sen kastella ja valoakaan ei tarvitse paljoa.



Toinen punottu kori on Kookospalmun ruukun koristeena. Tämä suuri Kookospalmu löytyi viime vuonna Ikeasta, ja siitä voit lukea täältä. Kookos saa nyt kasvattaa uutta lehteä myös terassilla. Kannoin myös toisen palmun sen seuraksi sisältä. Siinä on myös erilainen punottu kori ympärillä, siitä voit lukea täältä aiempaa juttua. 

Ihastuin myös rottinkiseen pyöreään peiliin tuolla Hemtexillä, ja se voisi sopia vaikka makuuhuoneeseen tai pieneen vesssaan ihan vaikka sisustuselementiksi. Joten kyllä se tuo punottu kori ja rottinki ovat kovin mieluisia.




Oletko sinä ihastunut näihin korituotteisiin tai rottinkiin?






25.2.2019

Luonto inspiroi sisustuksessa

Luonto inspiroi sisustuksessa väreiltään ja materiaaleiltaan tänä keväänä. Tai on jo inspiroinut koko vuoden kuten erilaiset punotut korit, viherkasvit, kangasmateriaalit ja esimerkiksi heinät. Blogiheinähitti oli viime syksynä Pampa-heinä, sen suuret ja jämäkät heinät koristi ja koristaa monen kodin olohuonetta. Omat suosikit ovat olleet pellavaiset pussilakanat, tyynynpäälliset ja erilaiset korit. Tytär halusi myös Hemtexin reissulta itselleen punotut korit jotka sitten hänelle joulun jälkeen toin. Nimittäin juuri näitä tietynlaisia koreja kun ei ollut saatavilla kuin juuri Hemtexiltä. 

Poimin H&M:n Home -sivuilta uutuuksia, miten luonto on mukana tänä keväänä sisustuksessa. He sisustuvat koteja luonnonkankailla kuten puuvillalla ja pellavalla sekä miellyttävän tuntuisilla materiaaleilla. Molemmat materiaalit ovat kyllä hyviä ja kestäviä. Pellavaa olen kehunut täällä! Mikä sen parempi materiaali makuuhuoneen tekstiileissä kuin pellava, mutta ei puuvillassakaan ole valittamista. Luulen, että puuvillaiset tekstiilit eivät lopu käytössä koskaan, meillä ainakin on pussilakanoita, jotka ovat ikivanhoja. 

Näissä inspiraatiokuvissa on luonto hyvin lähellä:




Ruskean eri sävyt ovat suosittuja, jopa tuo tummanruskea. Itse ehkä sain joskus siitä väristä tarpeeksi, mutta niin vain tuossa yläkuvassa se vain näyttää ihan mukiin menevältä. 






Jaquard-kuvio  ja kanvaasipäällinen on tyynyissä suosittua ja lehtikuviot pussilakanoissa sekä muissa tekstiileissä. 




Keramiikkamaljakot ja -astiat ovat myös pinnalla sisustusesineissä. Tuossa kuvan taustalla oleva palmu on omaan silmään kivannäköinen. Palmut ovat olleet omassa kotona viimeksi hakittuja viherkasveja, joista olen täällä kirjoitellut. 

Viikonloppuna ehdin vaihtamaan jouluasetelman pienen muratin keittiön seinällä roikkuvaan amppeliin ja ehdin ompelemaan lastenhuoneen Karkuteillä taulun reunukset saumurilla. Tauluun pitää vielä hankkia yläosaan vaijeri tai tanko. Sisustusinspiraatio alkaa heräämään talviunesta.

Edellisessä postauksessa oli tästä Bette Boxin kampanjasta superhyvä etu, käy lukemassa täältä postauksen lopusta!

kuvat lainattu: www.hm.com   

-sisältää affiliate-mainoslinkin



Löysitkö sinä näistä kuvista inspiraatiota kodin sisustukseen?





3.10.2018

Diy: kudottu tuubihuivi

Diy kudottu tuubihuivi eli villainen kudin on ollut iltojen työni tässä viime aikoina. Kaislakorissa on helppotekoinen kudottu tuubihuivi työn alla; täältä löytyy ohje siihen. Kevyet punotut korit ovat kivoja sisustuksessa ja niiden sisälle saa kaikkea tavaraa piiloon. Tykkään siitä, että tavaroita ei ole liikaa esillä, ja se helpottaa järjestyksen pitoa sekä siivoamista. Tämän olen Hemtexistä  ostanut viime vuonna. Välillä se on toiminut myös kukkaruukun suojana. Kahvoista on helppo siirtää koria paikasta toiseen.

Tykkään kutoa diy- juttuja siten, että ne eivät ole liian suuritöisiä kudontatöitä, vaan valmistuvat myös oikeaan aikaan. Eli sukat eivät saa ketää kahta talvea, että saan ne kutomalla valmiiksi. Kaapissa on vieläkin odottamassa yksi villapuseroprojekti  Skappel- neule, josta voit lukea täältä muuten. Kutomani tuubihuivi on helppo tehdä ja tämä on jo toinen huivi, jonka olen aloittanut tekemään.



Viltit ja taljat ovat myös kaapista kaivettu esille. Viime vuonna hankittu aito lampaan talja on ollut meillä suosikki lämmittäjä, kun makoilee sohvalla tai divaanilla. Tyttöjen ja vanhempieni koirat vain ovat aina kovin kiinnostuneita taljan hajuista. Pentikin vanha villainen viltti menee vuodesta toiseen ja Pentikin uudessa mallistossa on aivan upeita kuviollisia ja yksivärisiä villavilttejä. Itse ihastuin tähän keltaisen sävyn vilttiin.


kuva lanattu www.pentik.fi

Kynttilät tuovat myös valoa ja lämpöä. Perjantaina järjestän vaatekutsut, ja suunnittelin, että laitan johonkin hajuttomia kynttilöitä palamaan tunnelmaan luomaan. 



Miten sinun lokakuu on alkanut?





19.12.2017

Piparin leipominen ja uudet Hemtexin muotit (ohjeet tavalliseen ja gluteenittomaan)

Hemtexissä kävin pieni seuralainen mukana tuossa syksyllä ja hän ihastui näihin orava, pilvi ja kettu- muotteihin. Näissä on vielä niin kiva kultainen värikin. Muotteja tulee harvoin osteltua, kun niitä alkaa olemaan laatikollinen tuolla kaapissa. Yhdessä leipominen on aina hauskaa puuhaa ja välillä saa maistella ja rupatella niitä näitä taikinan äärellä.  Meillä kun kokkaillaan, niin otan tuon viisi vuotiaan mukaan tekemään ja mielellään hän onkin mukana. Viikonloppuna hän teki melkein yksin lättytaikinan, minä kaadoin vain jauhoja taikinaan. 

Jouluisten Raijan piparien- ohjetta löytyy myös täältä luotto-ohjeella tehtynä. Piparit kuuluvat jouluun ja niitä on kuitenkin helppo tehdä itsekin. Kokeilin uutena tuota gluteenitonta pipariohjetta, ja maukkaita pipareita niitä tuli. Kannattaa pitää jääkaapissa useampi tunti ja testailla onko jauhojen määrä sopiva myös, kun teet vaikka ensin koevedoksen. 


Piparitaikina (gluteeniton, laktoositon)

100g voita
1 dl ruokokidesokeria tai sokeria
1 dl siirappia
2 rkl piparimaustetta
1 muna
6 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper)
1 tl ruokasoodaa

Lisää kattilaan voi, sokeri, siirappi ja piparimauste. Lämmitä sulaksi. Jäähdytä ja lisää muna vatkaten. Lisää lopuksi kuivat aineet (sekoitettu keskenään eri kupissa) kattilaan ja sekoita.

Leivo seruaavana päivänä. Paista 200 asteessa.







Mitä sinä leivot jouluksi?

29.10.2017

Halloweenia ja arvontatulos

Tänään ja eilen meillä on vietetty Halloween-juhlaa ja myös herkuteltu. Viisivuotias on niin innoissaan kaikesta koristeista ja yhdessä tekemisestä. Tänään söimme Halloween-aterian kynttilöiden valossa. Menu oli: sorminakit ja muussi kera Draculan veren (mustaherukkamehu), vihersalaatti (päälle hän laittoi muovisen hämähäkin ja hiiren), tomaattia kera hiiren yms. Jälkkärinä oli iso irtokarkkipussi, jonka toin Ruotsista; namut olivat ihan Halloween aiheisia. Päivällä meillä oli aarrekartta-tehtävä, jossa oli kuusi erilaista pistettä tehtävineen ja lopussa viimeisessä rastissa oli namipussi-aarteena. Eilen illalla palju oli lämmin ja siellä istuimme räntäsateessa lämpimässä sateessa. Täällä sateli myös lunta, joten illalla tuli lumiukko takapihalle; ensimmäinen tälle talvea.

Halloweenin koristeita on siellä ja täällä; esillä ne saavat olla vielä muutaman päivän kotona. Tänään on myös testattu piparireseptiä, ja siinä samalla syntyi pikkuleipurin toimesta piparitorttu, joka maistui ihan hyvälle luumutäytteen kera.

Aikaisempia juttuja Halloweenista esim. Ranskassa löytyy täältä  ja somisteista sekä Halloween-menua täältä. 




Tässä tulee blogiarvonnan voittajat: 

1. palkinto: 

Tällä hetkellä haaveilen pyöreästä roosan värisestä matosta :) kahdella arvalla mukana. 
T. Maria, Puutarhassa-blogi


2. yllätyspalkinto

SisustEllen: Kyllähän se valkoinen täälläkin jyllää, vaikka harmaatakin suositaan:)

Laitan teille spostia! 
Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille, joita oli tosi paljon. 
Teen koostetta vastauksista, mikä on se syksyn väri teillä lukijoilla. 



ps. Blogger on tainnut laittaa lukijat tuosta sivupalkista piiloon. 
Katsoin, että muilla on myös sama omissa blogeissa. Jospa ne tulevat esille.

24.10.2017

Blogiarvonta

Syysloman kunniaksi tulee teille lukijoille tässä arvontaa. Blogiarvonnassa on palkintona Hemtexin keittiöpyyhe, Brunbergin maitosuklaalevy (on muuten myös gluteeniton) ja Partyliten tuikkivia sekä Marimekon Fokus servetit. Toinen palkinto on yllätyspalkinto (vihje: Marimekkoa). 

 Arvonta-aika on su 29.10.17 klo 12 saakka. Tässä ohjeet arvontaan: 

1 arpa kommentoimalla mikä on lempivärisi sisustuksessasi


2 arpaa olemalla blogini lukija tai liittymällä lukijaksi


3 arpaa jakamalla arvontani blogissasi




Onnea arvontaan! 

10.9.2017

Habitaren lippujen voittajat - blogiarvonta

Blogissani on ollut arvonta ja, koska blogini painottuu sisutukseenm niin mikä sen parempaa tiedossa kuin Habitaren -messut ja sinne palkintona blogiarvonnassa liput.

Meillä on tänään ja eilen käyty metsässä samoilemassa, vaikka välillä on satanut, niin puolukoita ja sieniä on löytynyt jonkin verran metsästä. Sade yleensä kasvattaa sieniä, mutta silti ei ole ollut niin hyvä vuosi sadon suhteen. Mitäs sinun viikonloppuusi kuuluu? Meidän viikonloppuun ei ole kuulunut muuta, kun tuo vesisade on haitannut ulkotöitä, joten tekeminen on jäänyt suunnitteluasteelle. Harmi !
Puutarhassa olisi vielä tekemistä ja pensasaita pitäisi leikata. Olen seurannut myös kauhuissani Floridan Irma -myrskyä mediasta. Meidän lomapaikka on ollut Miami ja sen rannat on tullut käveltyä moneen kertaan. Miamin maisemat ovat tuttuja, kun mediasta katsoo live-lähetyksiä, vasta kävelimme tuolla ja tuolla. Toivottavasti myrskyt laantuvat ja elämä palautuu entiselleen. Täältä voit lukea meidän matkastamme rapakon toiselle puolelle! Ja täällä postausta myös Orlandon Disneylandista. Kerrassaan upea kokemus oli sekin!

Mutta tämän illan arvontaan! Yksi arpa ei näkynyt tuossa listassa, oli bittiavaruus nielaissut, mutta sähköpostissani oli nimi tallessa. Joten hän oli myös mukana arvonnassa. Habitaren kaksi lippua on arvottu, voittajat ovat: 


  • NANNA
  • Katja Numminen
Onnea voittajille ja mukavia Habitare-messuja. Liput tulevat teille sähköpostiin. Laitan teille mailia tulemaan!

Muuten näin kivoja maljakoita on Hemtexillä. Kannattaa ulkoa vielä katsoa mitä löytyy maljakkoon!

kuva lainattu: www.hemtex.fi


Hyvää syyskuista alkavaa viikkoa Sulle! Löytyykö Habitaresta sinulle jotain erityistä?



6.8.2017

Arvonnan voittajat

Viikonloppu on sujahtanut ohi ja lomat ovat loppumassa monella. Ensi viikolla alkaa myös koulut ja arki alkaa. Toivottavasti syksyä jatkuu pitkälle ja kesän aurinkoiset päivät (joita heinäkuussa odoteltiin saapuvan) siirtyisivät elokuulle. Koti on siivottu ja suuri määrä pölyä lähtikin joka puolelta. Uusia ideoita on tulossa sisustukseen, niistä sitten tulee tänne juttua. Lisäksi vielä Mikkelin Asuntomessuilta myös kuvia inspiraatioksenne. 


Arvontaan osallistujia oli runsaasti ja vierailenkin uusien lukijoiden blogeissa! Kiva oli lukea mikä on "in" juttu Sinun sisustuksessasi nyt. Käykää myös muutkin lukemassa niitä! 

Näin sunnuntai-illan päätteeksi tulee tässä blogin arvonnan voittajat;

1. Palkinto (Hemtexin tuotteet, Partylite, avaimenperä)



Kahdella mukana. Tällä hetkellä in on tuunaamani vanha arkku :)nannaliini10@gmail.com



2. Yllätyspalkinto:

Maiccu/Mansikoita ja vaahtokarkkeja
  1. Kahdella mukana :) Ihana arvonta!
kuva lainattu: www.hemtex.fi



Onnea voittajille! Olen laittanut mailia teille!




30.7.2017

Blogissa arvonta

Välillä on mukava asia, kun voi ilahduttaa lukijoita arvonnalla. Blogiarvonnassa on palkintona Hemtexin pöytäliina trendikkäällä peikonlehtikuviolla, pellavantuoksuisella kynttilällä ja Partyliten kahdella uutustuoksulla sekä "handmade" avaimenperä.  Ja toinen palkinto on yllätys sen voittajalla, kuten aina ennenkin arvonnoissani. Vinkkinä, että on tarpeellinen kotona ja sisustukseen liittyvä. Arvonta-aika on su 6.8.17 klo 12 saakka. Tässä ohjeet arvontaan: 

1 arpa kommentoimalla mikä on tämän hetken "in" juttu sisustuksessasi


2 arpaa olemalla blogini lukija tai liittymällä lukijaksi


3 arpaa jakamalla arvontani blogissasi






Onnea arvontaan!


7.3.2017

Makuuhuoneen uusista tekstiileistä

Tein sisustajan reissun sunnuntaina Ikeaan.Laitan erillistä juttua mitä uutta siellä oli esillä. Uudet makuuvaatteet oli minun ostoslistalla. Tyynykasani ei ole vieläkään sellainen, mitä sen olen suunnitellut olevan. Runsas, pehmeä ja luokseenkutsuva makuuhuoneen sänkylook on tavoitteena. Alapatjan osalle on hankala vetää lakanaa, kun sängyn rungon väli ja patja ovat niin tiukkoja. Oma sänky on petattu Finlaysonin puuvillaisilla lakanoilla ja Hobbyhallin puuvillasatiinipussilakanalla ja -tyynyliinoilla,jotka ovat miellyttävät ihoa vasten. Uudet tyynyt ja peitto tuovat nukkumismukavuutta, kun ovat vielä niin kuohkeita uutena. Tyyny pitäisikin muuten vaihtaa vähintään kerran tai kaksi vuodessa! Vuodetekstiilit kannattaa välillä ostaa uudet,vaikka ne voivat kestää vuosikymmeniä käytössä.Sekin tuo nukkumismukavuutta ja myös iloa silmälle,kun on uudet tekstiilit.

Hemtexin Emma Von Brössenin Paradis -uutuuskuosi on myös erittäin kaunis, jos tykkäät sinisen sävyistä. Samaan sarjaan löytyy erilaisia tekstiileja ja käyttöesineitä kotiin. Nuo kaislakorit ovat niin ihania, että niitä ottaisin meillekin ja varsinkin lasiterassille sopisivat erinomaisesti.

Paratiisilinnut tarkkailevat meitä juhlallisesti oksiltaan muotoilija Emma von Brömssenin uudessa kuosissa Paradis. Siivet ja pyrstösulat sulautuvat ympäröivään lehvistöön ja lintujen höyhenpeitteen kuviot kertautuvat siellä täällä näkyvissä pienissä kävyissä – yksityiskohtien piiloleikki, joka on tyypillistä tälle suunnittelijalle.

(kuva lainattu www.hemtex.fi)



Millä värillä makuuhuoneen tekstiilit on sinulla petattu?

7.4.2016

Säilytyslaatikot Hemtexiltä



Pääsiäiskoristeet saivat uuden säilytystilan näistä Hemtexin pahvirasioista, jotka olivat ale-osastolla. Myyjän kanssa pähkäiltiin värejä, joita kevään uusissa laatikoissa oli, kun pyörittelin valkoisia ja pastellin värisiä rasioita. Pariisi-aiheinen kuvio oli hauska, mutta laatikoihin  tulevat koristeet ovat vuoden päivät kaapissa, niinpä hyvä ale% antoi syyn ostaa ruudulliset. Tavarat pysyvät kaapeissa paremmin järjestyksessä, kun niille on oma paikkansa. Laitan vielä jonkun lappusen tuohon rasian naruosaan, niin muistan mitä laatikot sisältävät. 

kuva lainattu: www.hemtex.fi



kuva lainattu: www.hemtex.fi

Onko näistä apua tavaran järjestyksen säilytykseen sun kotona?

5.11.2015

Voihan Hemtex

Eilen extempore matkalla isompaan kaupunkiin tuli piipahdettua Hemtexissä. Siellä oli tarjolla niin ihanan pehmeitä valkoisia, harmaita ja hennon roosan värisiä tyynyjä ja peittoja. Hemtexin tarjous ota kolme, maksa kaksi on vielä voimassa viikonlopun ajan. Syksyn ja talven koittaessa koti muuttuu tekstiilien suhteen pehmeämmäksi ja paksuimmiksi. Sohvan tyynyrivit houkuttelevat loikoilemaan pörröisen torkkupeiton alla vaakatasossa. Tässä kuvassa on tähän vuoden aikaan kotiin sopivia pehmeitä torkkupeittoja ja tyynyjä, että laitan sen inspiraatioksi myös sinne sulle!



kuva: Frozen winter www.hemtex.fi












Kuva lainattu www.hemtex.fi
Tämä Laura -maljakko oli rakkautta ensi silmäyksellä.  Tämän voisin toivoa joulupukilta lahjaksi jouluna. Maljakko on muuten paketoitu valmiiksi noin ihanaan lahjarasiaankin. Hintaa tällä maljakolla on 44€ (löytyy myös Hemtexin verkkokaupasta). Tähän maljakkoon sopii luonnon omat oksat (havut, koivu tms. oksat) tai talven kukat (amaryllis, ruusut tms).

Joko olette sisustelleet kotia talvisiin tekstiileihin? Mikä on sun lemppari tekstiili?






21.12.2014

Pientä valkoista ja mustaa sisustuksessa

Tänään 4.adventti meni kauppakeskuksessa kierrellessä.Hemtexistä löytyi pieniä joulujuttuja alennuksella.Joululahjaksi ostimme vaatteita lähimmille.Alennuksia oli joka kaupassa,joten hyvään aikaan tuli viimeisiä paketteja hankittua.Omaan vaatekaappiin löysin myös jotain töihin ja vapaalle H&M:n alennusmyynneistä. Löysin Hemtexiltä myös tähtiviirin, joka roikkuu keittiössä ikkunalla.






Kolme yötä enää jouluun! 

18.7.2013

Hemtexin alesta söpöjä hankintoja

Hemtexin alesta ostin uusia tyynyjä, torkkupeiton, kahdet verhot ja parit satiinityynynpäälliset sekä kylppäriin turkoosi marokkalaistyylinen matto . Näihin kaikkiin meni vain 50 euroa rahaa, kaikki oli n. -40-70% alessa. Olisin saanut vielä 10%:n alennuksen, mutta kanta-asiakaskortti oli kotona.

Näistä geometrisistä kuoseista nyt vaan tykkään tällä hetkellä. Tyyny tulee olemaan yhdessä makuuhuoneessa, jossa on myös saman kuosin verhotkin. Huone vain on kesken sisustamisen suhteen...Ollut koko kesän, mutta hitaasti hyvä tulee. Muutama huonekalu on jemmassa, kun ei tiedä mihin niitä laitetaan tai kenen taloon vai myynkö niitä. Kidsetin sarjaan on hylly ja kaappi, joille pitäisi uusi koti löytää.

Tylsää kun lomalla on kylmä ja sataa. Meillä on lämmitelty takkaa kahtena päivänä. Ja ilokseni olen päässyt myös ompelemaan. Niistä on tulossa kuvaa seuraaviin juttuihin:) Kivaa loppuviikkoa<3



Tässä on verhoista kuva. Ei pääse ehkä oikein oikeuksiinsa tässä. Raikas kuosi kuitenkin.


Punertava kalanruotokuvioinen puuvillainen torkkupeitto. Kesällä ihan kiva materiaali.



9.1.2013

Mustavalkoiset paneeliverhot Hemtex

Työviikko alkaa olemaan jo hyvässä vauhdissa näin loman  jälkeen. Alennusmyynnin saldoa tässä tulossa...

Kotiin löysin sisustusjuttuna uusia verhoja, alempana kuva keittiön verhoista. Yhdistelen usein värillisiä ja yksivärisiä paneeliverhoissa, koska meillä on vierekkäin monta ikkunaa, niin olen ajatellut, että sopii hyvin näinkin kahdet värit. Lisäksi ostin Hemtexistä paketin punaisia kynttilöitä (4,95 ovh 12,95) ja söpöjä mustavalkoisia astia/leivinliinoja keittiöön. Näyttää olevan mustavalkoinen meidän keittiö nyt väreiltään. Kevään koittaessa lime tulee ainakin olkkariin ikkunoihin. Lime on pitänyt vuosia jo pintansa sisustuksessa.

Kuvia näköjään ei saa liitettyä,
vaikka kuinka yritin:( Tietääkö joku mikä vikana?)