1.1.2018

UUSI VUOSI 2018 ja diy lahjat

Uusi vuosi vaihtui keskiyöllä ja on aika kiittää kaikkia blogini seuraajia kuluneesta vuodesta. Blogini on päivittynyt noin kolme kertaa viikossa, joka on sopiva määrä  itselle, kun tämä on yksi harrastuksistani. Viime vuonna monissa seuraamissani blogeissa oli havaittavissa esim. siirtymistä enemmän Instagramiin ja sen liveen. Kaupalliset tahot myös olivat vähemmän esillä blogeissa jostain syystä.

Olen saanut paljon kommentteja teiltä  ja vuorovaikutus on parasta mielestäni bloggauksessa. Toivon, että myös tänä vuonna saat inspiraatiota ja vinkkejä ja, että  blogi jaksaa innostaa sinua sisustamisesta, diy-jutuista, matkailusta ja lifestylesta.

Palaan vielä jouluun ja mitä sain lahjaksi. Sain joululahjaksi uuden luonnonharjassiveltimen (Ecotools), Dermosilin käsivoiteen ja kosmetiikkadiy-tuotteita: itsetehtyä saippuaa ja suolakuorintavoiteen. Saippuassa on ihana kuusi-tuoksu ja kuorintavoiteessa appelsiini-piparminttua. 






Eilen vietimme uuden vuoden iltaa  seuraamalla tämän tyttären perheen uutta lemmikkiä, joka kyllä hurmasi meidät kaikki ihanalla olemuksellaan. Toivotankin tämän suloisen kuvan kera Sinulle ihanaa Uutta Vuotta 2018! 


18 kommenttia:

  1. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hyvää Uutta Vuotta! Kurkkaan välillä sun ihanaan blogiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!Luen myös blogiasi,siellä on paljon kivoja juttuja.Suosittelen!

      Poista
  3. Ihanaa vuotta 2018 vielä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Itse olen vähentänyt reilusti bloggaamista. Alussa kirjoitti lähes joka iltamutta nykyään ei jostain syystä aika enää riitä. Johtuisiko siitä etten jaksa valvoa enää niin myöhään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien ottaminen ja käsittely vie paljon aikaa,ja tekstien tekemiseen menee myös tovi.Siksi omia juttuja tuleekin se noin kolme viikossa.

      Poista
  5. Onnellista tätä vuotta! Kivoja lahjoja, joku on ollut kiltti :)

    VastaaPoista
  6. Oikein ihanaa vuotta 2018 <3

    VastaaPoista
  7. Onnellista vuotta 2018!
    Ihana söpöläinen tuo koira :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!On kouluttamista koiran suhteen,tänään jyrsi Pappelinan mattoa😂

      Poista
  8. Kivoja lahjoja ja voi suloisuus tuota ihanaa nappisilmää:)♥ Oikein hyvää alkanutta vuotta 2018, tuokoon se mukanaan kaikkea mukavaa♥

    VastaaPoista
  9. Iloa alkaneeseen vuoteen! Itse haluan ainakin tehdä tästä vuodesta entistä aktiivisemman blogivuoden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti samoin,ja käynkin aina lukemassa blogiasi.

      Poista
  10. Voisi melkein luulla, että sait pehmolelukoiran joululahjaksi. Ei voi enää olla söpömpää pikkukoirulia ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se söpö kuin mikä ja täytyy sanoa, että kyllä näistä tulee ihan perheenjäseniä hetkessä.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com