7.1.2018

Tammikuu sisustuksessa

Jouluiset värit ja tavarat on pakattu odottamaan varastoon seuraavaa käyttöä. Joulukukkia vielä on pöydillä, kun niitä ei kuitenkaan raaski heittää pois. Aion säilyttää amarylliksen ja hyasintin sipulit ja kokeilla saanko ne henkiin ensi syksynä. Joskus olen laittanut myös hyasintteja kesällä kukkapenkkiin, ja ovat muuten kasvaneet ja kukkineet siellä. Viherä kuusen oksa saa myös olla maljakossa vielä. 

Vittsjö -hyllyssä on nyt uusia valkoisen, kirkkaan, hempeän roosan ja sinisen sävyjä tuomassa talvista näkymää keittiössä. Ikkunoista näkyvä lumi tuo myös kontrastia näihin esineisiin. Kynttilät palavat edelleen, joten on hyvä vielä pitää tuikkkuastioita esillä. Tänään aurinko paistaa ulkona, ja se tuo myös varjoja kotiin; valo onkin tervetullutta pitkästä aikaa.

Tammikuun alennusmyynneistä löytyy mm. Marimekolta kankaita ja astioita alesta, kannattaa käydä katsomassa verkkokaupasta. Omat aleostot eivät ole vielä tulleet postista, jos ensi viikolla.






Lumiukko on ilmestynyt myös pihalle tervehtimään meille tulijoita. Papu halusi sen tehdä tuohon kulkuväylälle, ja siinä se nyt odottaa, että saa käteensä vielä oksia ja pipon päähänsä. Kuva on muuten ihan aamulta, jolloin aurinko oli nousemassa. 



Leppoisaa ja aurinkoista sunnuntaita!

Oletko ale-löytöjä tehnyt kotiin?




16 kommenttia:

  1. Siellä ollaan niin talvisissa maisemissa! Meilläkin nyt pakkaspäivä pitkästä aikaa.
    Ale-myynnit ei nyt ole kiinnostaneet, mutta ensimmäiset tulppaanit ostin kevään tuojaksi.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vein veljen vaimolle tulppaaneja lahjaksi.Ne ovat ihania maljakossa ja värit voi kukkiin valita tunnelman mukaan.

      Poista
  2. Joulua on ihana laittaa mutta se on aina ihana kerätä myös poiskin. Koti näyttää aina joulun jäljiltä niin freesiltä ja tyhjältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja voisin meilläkin luopua jostakin tavarasta,kun olisi hyvä vieläkin vähentää siivousta ajatellen.

      Poista
  3. Kauniita kuvia <3
    Joo tilasin Stockmannin alemyynneistä kaikkea kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyykö ne sun blogissa joskus?

      Poista
  4. Kotiin en ole aleista ostanut mitään. Piti ihan kulkea asunto läpi tätä miettiessä. Vaatekaappiin on muutamia asuja tullut lisää.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuja tarvisin uusia,housuja etenkin.Minun ostokset eivät ole tulleet vielä,niitä odotan innolla.

      Poista
  5. Täällä on myös pakattu jouluiset tavarat laatikkoon ja pikkuhiljaa kevät saa vallata kodin myös sisustuksessa. Vielä jätin talvisemmat tyynynpäälliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvisia juttuja on meilläkin esillä,ja saa ollakin vielä kevääseen saakka.

      Poista
  6. Näyttää kauniilta ja rauhalliselta.

    Olen käynyt alessa hyvin säästeliäästi. Yleensä joulun jälkeen katson jos olisi vielä kivoja joulukoristeita jäljellä. Joskus olen tehnyt uskomattomia löytöjä. Lapsille hankimme jonkin verran vaatteita, mutta siinäpä se taas on ollut. Toisaalta meillä on aleja menossa lähes ympäri vuoden, ne eivät rajoitu niin selkeästi kuin Suomessa kausien päättymisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on sitä tarjontaa eri tavalla kuin täällä.Lävin KapAhlissa alessa,etsin housuja 5v:lle,niin oli vähän enää alerekissä vaatteita.Kivaa viikkoa sinne toiselle mantereelle!

      Poista
  7. Onpa tomera lumiukko :D Jotakin olen alesta ostellut, mutta ei mitään suurempaa.Kyllä täälläkin tuikkuja vielä poltellaan niin kauan, kuin on pimeää. Mukavaa alkanutta viikkoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti se kynttilä vaan luo tunnelmaa ja on vieläkin pimeät illat.

      Poista
  8. Löysin alesta pari käsityökirjaa. Täällä saisi tehtyä aivan miniatyyrilumiukon, jota kukaan ei pihasta huomaisi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei ole koskaan ollut näin isot kinokset lunta kuin mitä nyt.Sulla on käsitöitä sitten tulossa!

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com