15.1.2016

Vierailulla Santa Parkissa

Santa Park on kiva matkailukohde Rovaniemellä. Paikka on rakennettu kallion sisälle, ja sinne johdattaa jo ulkona kauniit värilliset lyhdyn tyyppiset somisteet. Sisäpuolella on pitkä käytävä, jonka seinissä on revontulia muistuttavat valaistukset ja mielenkiintoiset äänet johdattavat vieraan joulupukin paikkaan. Lipun hinnalla pääsee eri puolille Santa Parkkia, joista ensimmäisenä tulee Jääkuningattaren valkoinen maa ensin. Sen vieressä on jääbaari, jonne mentiin isot valkoiset takit päällä ihastelemaan jääveistoksia. Tunnelma siellä oli maaginen värivaloineen ja pakkashuurteineen.


Ravintolassa voi syödä ja herkutella hyvillä tarjoiluilla. Samassa tilassa voi seurata myös tanssiesityksiä.  Tilat ovat niin tunnelmalliset ja lappilaistyyliset, että siellä kyllä viihtyy vauvasta vaariin.


Santa Parkista voi lähettää postia postitoimistosta. Korttiin saa kivan leiman. Siellä oli myös pieni kauppa, josta voi ostaa kaikenlaista jouluun liittyvää. Postitoimiston ulkoupolella oli myös useampi myymälä, jos haluaa matkamuistoja hankkia.



Tässä kahvilassa sai lapset leipoa pipareita. Kahvila oli sisustettu niin satumaisesti ja taianomaisesti, että riitti silmille katseltavaa. Vai mitä tuumaat näistä kuvista?




Santa Parkissa on koko päivän ohjelmaa eri pisteissä. Tässä tonttujen pajassa oli esityksiä yleisölle puolen tunnin välein.  Kaikki saivat lopuksi diplomit ja tonttulakit, joka oli kiva muisto Santa Parkista.



Yhdessä huoneessa sai käydä valokuvauttamassa itsensä joulupukin kanssa. Santa Park on auki ympäri vuoden ja on erittäin hyvä vierailukohde Rovaniemellä. Meillä voi olla kohteena tämä uudelleen ensi kesänä ellei jo talvilomalla.




7 kommenttia:

  1. Pitäisikin muuten käydä tuolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen!Vieressä on myös toinen kohde Joulupukin pajakylä,joka on ilmainen.

      Poista
  2. Ihana paikka! Ennen joulua ois kiva käydä tuolla hakemassa joulufiilistä :) Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva,että meillä on hyviä kohteita meidän pienessä Suomessa.Tosiaan tuon vieressä on myös se Joulupukin pajakylä,kaksi kohdetta kerralla.

      Poista
  3. Olis kyllä mahtavaa viedä lapset tuonne :) Upeita kuvia.

    VastaaPoista
  4. Oi, tänne olisi ihana päästä - siis minun vaikka lapsi ei innostuisikaan ;)

    VastaaPoista
  5. Ollaan käyty tämän pihalla yli 10 vuotta sitten kesällä. Sisälle en ole vielä päässyt :D
    Ehkäpä jonakin päivänä. Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com