7.10.2014

Silmänruokaa sisustusliikkeessä ja flow

Kotimme lähellä on monipuolinen sisustusliike, jossa aika harvoin tulee kuitenkin käytyä. Kun astuu sisälle liikkeeseen, ja näkee kerralla kaikkea kaunista piensisustustuotteita,huonekaluja,tekstiilejä,mattoja ja tapetteja, niin voi vain ihastella kaunista katseltaaa. 

Liikkeessä kun pyörin aikani,niin olen jo sellaisessa flow-tilassa, että tutkin tuotteita aina vain uudelleen ja uudelleen. Vaikea on päättää, minkä haluan kotiini, kun kaikkea ei voi kuitenkaista saada.Tutkin tarkoin aseteltuja sisustustuotteita pöydillä ja hyllyillä, alkaa silmät hehkua ja mielikuvitus lentää;mihin tämän sijoittaisin kotona. Palaan taas maanpinnalle,kun yritän muistella,että jos hankin jotain,pitää sille olla perusteltu syy ja tarve.Tyynynpäällisiä on jo vino pino, mutta flow-tilan ansioista ihastuin näihin ruotsalaisiin Svaneforsin tyynynpäällisiin. Pinta on pehmeää samettimaista; mukavat pään alla, kun köllöttelee sängyssä.

Tuleeko sinulle flow-tila sisustusliikkeessä?







2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulle. Käyn aina välillä täällä meidän sisustusliikkeessä katsomassa uusinta uutta, mutta usein käy kuitenkin niin, ettei mukaan tartu mitään. Viimeaikoina olen ostanut vain pitsinauhaa, jota on tullut käytettyä eri ompeluprojekteissa.

    VastaaPoista
  2. Katselukin on kivaa puuhaa! Aina ei ole pakko ostaa. Mä löysin kirpparilta pitsijuttuja, jotkut pääsi pienten pipoihin koristeeksi.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com