5.7.2014

Ompeluksia lomalla ja Nikon D3100 kamera

Ilmojen ollessa niin viileitä, että on ollut aikaa ommella pari liivimekkoa 80 cm ja 92 cm Metsolan pallokankaasta. Kangas on ostettu joskus keväällä palalarista alesta. Tällä samalla Ottobren -kaavalla on valmistunut nämä mekot aiemmin. Tällä kerralla ompelin toiseen vain nuo keltaiset resoritereet, koska kaksoisneulalla on vaikea tehdä kaarevia ja pitkiä reunoja. Helpommalla pääsee, kun ompelee samasta kankaasta toiselle puolle vastakappaleet, ja halutessaan ne tikkaa kaksoisneulalla koristeompeleet.


Uusia kauniita kankaita ostin Metsolan kaupasta Zeppeliinistä, kun kävimme siellä ostoksilla. Turkoosi kangas onkin poistumassa tuotannosta, siitä on tulossa lekkareita, kun siihen on kaavat valmiina.

Samaisella reissulla ostin vihdoin uuden järjestelmäkameran, joka on Nikon D3100. Kamera on tämmöiselle vasta-alkajalle ihan helppokäyttöinen. Siinä on valmiina erilaisia kuvaustilanteita varten valintoja esim. liikkuva lapsi, muotokuva, liikkuva tilanne kuvaus, maisemakuvaus jne. Tässä nyt pihalta muutama lähikuva malliksi. Kuvia en edes ole käsitellyt.






Nyt on luvattu lämmintä säätä viikonloppuna, vihdoinkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com