30.4.2014

Starkista ostetun paljun käyttökokemuksia

 Paljusta eli kylpytynnyristä on tullut haaveiltua jo muutaman vuoden ajan. Tämmöinen kuusesta valmistettu palju on nyt muutaman kerran ollut käytössä. Onhan se ihana istua paljuun, lämpimään veteen (+34-40) ja siellä kuunnella luonnon ääniä sekä rentoutua.
Paljun alle tehtiin hiekkapatja ja sen päälle euronlaatoista paikat paljun "jalaksille". Tuuletus täytyy olla alapuolella kohdallaan. Kesän aikana paljun ympärille tulee laatoitusta, jotain istutuksia ja näkösuojaa sermeinä.


 
Paljun käsittely puuöljyllä (Tikkurila, sävytetty).
 

Puinen palju voi ensin vuotaa, jos se on kovin kuiva ja ehtinyt olla esim. varastossa pitkään. Meidän palju vuoti kahdesta kohtaa pitkän aikaa ensimmäisellä täyttökerralla. Mies teki siihen teipistä jo uskon hiipuessa "paikan" yhteen saumaan. Siihen loppui vuotaminen. Vettä pidettiin aluksi viisi päivää paljussa, että se kastui kunnolla. Paljua on valmiina paikalleen nostettavaksi.


 



Tämä palju on 180 cm halkaisijaltaan, mahtuu neljä henkeä siihen. Palju on valmistettu Virossa. Laadultaan on ihan hyvä. Käytimme Tikkurilan ruskeaa puuöljyä, jolla palju käsiteltiin ulkoa ja myös kansi.

Peseytyminen on tärkeää,ennen paljuun menoa vatiin vettä myös paljun viereen, että saa jalat puhdistaa hiekasta ennen paljuun menoa. Mielestäni jos vain pari henkilöä käy paljussa, vesi säilyy hyvänä 2-3 päivää, että uskaltaa parina kolmena päivänä paljun lämmittää. Vesi lämpiää näin lämpimillä keleillä alle kahdessa tunnissa. Jos vesi on hanasta laskettu, niin saa varata ainakin kolme tuntia. Veden pinnan täytyy olla lähellä kamiinan yläpuolta. Vettä ei voi laskea paljusta pois ennenkuin kamiina on haalennut, koska sitä ei voi jättää ilman vettä kuumana. Kun vesi lasketaan pois, kannattaa pestä palju sisältä luontoystävällisellä pesuaineella. Meidän paljuun tulee teline juomille ja olen ajatellut, että ompelen myös niskatyynyt. Ihanahan tämä on, hintansa väärti:) Suosittelen!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, teillä on palju!! Kiitos hyvistä vinkeistä, tärkeitä tietoja! Rentouttavia hetkiä :)

    VastaaPoista
  2. Ihana se on,saa joskus rentoutua aina niin kiireisen arjen vuoksi.Itse etsin netistä tietoa,ja siksi nyt kirjoitin kokemuksista,että voi helpottaa jonkun pähkäilyä puisen paljun suhteen.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com